Varmaan jotkut teistä muistavat, kun postasin matkasta Malmöön me&i vaatemerkin pääkallopaikalle. Mukana matkassa meillä bloggareilla oli Suomesta Anna sekä Venla, jotka houstasivat meitä koko reissun ajan. Molemmat tekevät aika mielenkiintoista työtä me&i -merkillä. Tiedän myös, että blogini lukijoissa on ainakin kaksi ihanaa tyyppiä, jotka myös työskentelevät me&i:n parissa, ja toisen heistä olen tavannutkin ostosteni merkeissä. Onko muuten kukaan muu teistä harkinnut työtä me&i vaatteiden kanssa? Jos vastaus on kyllä, kannattaa jatkaa lukemista. Haastattelin nimittäin vähän Venlaa ja kyselin hänen työstään. Venla toimii nykyään Area managerina me&i:lla. Hän myös rekrytoi uusia myyjiä me&i:lle. Ekan kerran tapasin Venlan jo monta vuotta sitten ystäväni kutsuilla, ja jo tuolloin kiinnitin huomiota siihen, kuinka innostuneelta ja iloiselta hän vaikutti esitellessään meille kutsutuille uutta mallistoa. (Venla ja Anna ovat muuten tässä alla olevassa kuvassa oikealla alarivissä). Venlan kuvan on ottanut Minttu Mäntysalo.
Kuka siis olet?
Olen yksi me&i Suomen neljästä Area Managerista. Nimeni on Venla Koulu-Salminen. Työhöni kuuluu niin monenlaista, etten tiedä mistä aloittaisin :). Vedän yhtä Suomen neljästä myyjäryhmästä, ja toimin siis esimiehenä n.70 myyjälle, toimin linkkinä myyjien ja pääkonttorimme välillä. Oman myyjäryhmän vetämisen lisäksi työhöni kuuluu koko me&i Suomen toiminnan kehittäminen. Omana erityisalanani ovat markkinointiasiat, kuten messut ja mm. blogiyhteistyömme Suomessa. Tämän lisäksi itsekin aktiivisesti myyn tuotteitamme.
Koska olet aloittanut työsi me&i:n parissa?
Aloitin me&i -myyjänä elokussa 2007, eli silloin kuin me&i tuli Suomen markkinoille. Olen ollut mukana alusta asti, ja onkin ollut huikeaa seurata ja olla mukana me&i:n matkassa. Olemme menestyneet aika kivasti!
Mikä on mukavinta työssäsi?
Ehdottomasti työni monimuotoisuus! Meillä me&i:lla ei ole koskaan tylsää!
Entä haastavinta?
Hirveän vaikeaa sanoa, taidan unohtaa ikävät jutut nopeasti. Välillä toki on haastavia hetkiä, jonkun tuotteen kanssa ongelmia tai tuntuu ettemme pääse eteenpäin jonkun suunnitelman kanssa, mutta tosi usein ne hetket menevät nopeasti ohi. Meillä on tosi hyvä tiimi niin Suomessa kuin pääkonttorillamme Ruotsissa. Luotamme toisiimme ja toistemme ammattitaitoon, ja usein haastavatkin jutut selviävät hyvällä yhteistyöllä.
Kenelle suosittelisit työtä me&i edustajana?
Suosittelen työtä iloisille ja ahkerille ihmisille. Jos sinulla on tuhat rautaa tulessa ja olet valmis tarttumaan haasteisiin ja luotat itseesi ja omiin kykyihisi, olisit luultavasti sopiva me&i myyjäksi! Yksi yhdistävä tekijä kaikilla menestyvillä me&i -myyjillä on, se on oma ihastus vaatteisiimme. Sillä pääsee jo pitkälle!
Paras hetki työssäsi on ollut..?
Kyllä ihan paras hetki on aina uuden malliston kynnyksellä! Olo on kuin lapsella jouluaattona, mitä ihanuuksia paketista tuleekaan! Se tunne kun pääsee ensi kertaa esittelemään uuden malliston asiakkaille, on ihana! On aina yhtä jännittävää kuulla mitä mieltä asiakkaat uudesta mallistosta ovat.
Kiitos Venla kun jaksoit vastailla kysymyksiini. Näin syksyisin me&i rekrytoi aina uusia myyjiä joukkoonsa. He halusivatkin tarjota pienen edun niille, jotka rekrytoidaan uusiksi myyjiksi ja jotka ovat vielä minun blogini lukijoita. Eli jos mainitsee hakemuksessa, että on “keksinyt” hakea myyjäksi luettuaan asiasta tästä blogista, niin saa hienon pinkin mallistolaukun ilmaiseksi mallistotilauksen yhteydessä ensi keväänä. Laukusta on kuva tässä alla ja sen arvo on noin 40€. Toki tästä saa kertoa myös kavereille. Eli jos harkitsette työtä me&i vaatteiden parissa, nyt on rekrytointi taas meneillään. 🙂
Leave a Reply