Tällä viikolla on ollut keväisen lämmintä ja olemme viihtyneet aika paljon ulkona. On niin ihanaa kun on saanut vetää tennarit jalkaan ja että jalkojen alla on hiekkaa eikä jäätä ja lunta. Nautitaan nyt, ensi viikoksi on luvattu taas kylmää. Välikausivaatteetkin ovat päässeet käyttöön. Meillä on aina ollut muutama eri setti välikaudeksi ja niin on nytkin. Tässä niistä ensimmäinen.
Polarn O. Pyretin kirkkaat ja iloiset kevätvärit ihastuttivat tänä keväänä niin, että kun mies ja poika menivät hakemaan pojalle turkoosia fleecetakkia, mukaan lähtikin koko setti. Olin vinkannut heille, että katsastavat miltä tuo keltainen takki näyttää ja ilmeisesti siitä tykkäsivät sitten kaikki. Pipon ja kaulurin olin tilannut jo aiemmin Popin nettikaupasta.
Kuoritakin alle ostimme tänäkin vuonna windfleecetakin. Sitä sanottiin eräässä Popin mainoksessa vuoden parhaaksi ostokseksi, ja sen kyllä allekirjoitan täysin. Meillä oli nimittäin viime kevään ja syksyn käytössä vastaava keltainen windfleecetakki, ja se oli kyllä hyvä ja monikäyttöinen. Jos ulkona on tosi hyvä ilma, kuoritakin voi helposti napata pois ja olla pelkällä windfleecetakilla.
Välikausivaatteiden kaveriksi ostimme vielä paketin “taikahanskoja”, jotka ovat hyviä keväällä. Poikaa vähän nauratti venyvät sormikkaat ja mummo saikin sitten vähän auttaa niiden kanssa. Tässä vielä kuvia meidän värikkäästä välikaudesta. 🙂
Anonymous says
Minäkin katselin Po.pilla näitä uusia (uudistuneita) vk-vaatteita, mutta vielä päädyin vanhan malliston housuihin. Viime vuotiset takki+housut menee ehkä hetken aikaa vielä keväällä, aika nafteille 104cm tosin jo näyttivät. Keltainen wf-takki tuli tilattua isommalle ja Minille tuli juuri tuollainen turkoosi kuin Epulla 🙂 Arvoin pitkään, jätänkö 74cm vai 80cm takin, mutta kyllä tuo isompi on helpompi pukea, vaikka pituutta onkin. Mahtuupahan sitten syksylläkin 🙂
Hieno setti Epulla!
-titti / Tittin elämää
Anonymous says
Ihanat! Siis sekä poika että setti 🙂 Vielä pitäisi olla täysi talvi, mutta onkin niin ihanan keväistä! Kyllä mieli piristyy ja lapset viihtyvät ulkona paremmin kun maakin alkaa sulamaan ja kurapuuhia riittää.
Minkä kokoinen tuo keltainen takki on? Musta on tullut unettomien öiden jälkeen joku aivovammainen enkä enää osaa tilata mitään koska en osaa päättää mikä kummallekin pojalle olisi hyvä koko. Niinpä vaan pähkäilen ja pähkäilen ja sitten säästyykin jo rahat jos sattuu tuotteet pähkäilyjen välissä jo loppumaankin.
-Nanna
Anonymous says
Kivan värikäs poika siellä! 🙂
– Sari
Anonymous says
Ihanan pirteältä näyttää! Tuo keltainen on kyllä niin hieno väri. Meillä on ollut pojalla nyt käytössä vihreää Poppia, mutta syksyksi ostin kuoritakin H&Mltä. Vaikutti ihan laadukkaalta, edullisesta hinnasta huolimatta, mutta syksyllä nähdään sitten miten toimii. 🙂
– Pienen kylän varpu/ Pienessä kylässä
Anonymous says
Meidän metrin mittainen esikoinen on käyttänyt samaa 86-senttistä windfleecetakkia jo kaksi vuotta ja tänään kokeillessa se meni vieläkin päälle. Hartioista vähän kiristää, mutta helman ja hihojen pituus on riittävä. Mainio vaate!
Anonymous says
Tiiätkö, piti tulla lisäämään:D jätin sittenkin sen 74 wf-takin, kun sovitin Epun kokoiselle kokoa 80cm ja mahtui hyvin kiinni 😀 Siis aika reilua kuitenkin tais olla vaikka tuntui pienelle. Isommalle tietty otin 110:)
titti
Anonymous says
Niin söpö setti! Himoitsen tuota keltaista takkia! 🙂
-Satu/Willa Fox