KAUPALLINEN YHTEISTYÖ / Nailmatic / Big Small Company
Kesällä paljaisiin varpaisiin kiinnittää paljon enemmän huomiota, kun ne ovat esillä. Olenkin nyt kesällä innostunut lakkaamaan kynsiäni ihan huolella, ja Isla on näitä äidin kynsilakkoja ihaillut monesti. Hänkin haluaisi samanlaiset lakat kuin äidillä. Muistan kyllä, kuinka itse rakastin pienenä äitini lakattuja pitkiä punaisia kynsiä, ja joskus äiti suostui laittamaan minullekin vähän kynsilakkaa.
Täällä Tanskassa nämä lasten kynsilakat ovat ihan hittijuttu. Olen nähnyt täällä melkein jokaisessa lastenvaate- ja lelukaupassa tarjolla näitä samoja Nailmaticin myrkyttömiä lasten kynsilakkoja. Saimme itsekin paketin erivärisiä lakkoja kokeiluun. Kyseessä on siis vedellä ja saippualla poispestävä lasten kynsilakka, josta puuttuvat perinteisissä lakoissa käytettävät liuottimet kokonaan. En ole todellakaan innostunut mistään lasten ehostamisesta, mutta tämä onkin enemmän hauskaa leikkiä, kuin mitään meikkaamista. Luin, että esimerkiksi Riikka oli tehnyt lastenkutsuille näillä lasten kynsilakoilla ohjelmanumeron.
Pohdin kyllä, jaksaakohan Isla antaa kynsien kuivua, mutta kiltisti hän istui paikallaan kädet pöydällä, samoin teki Islan kaveri, jolle laitettiin myös lakat kynsiin. Siinä sitten tytöt istuivat kuin kynsibaarissa konsanaan kuivattelemassa hienoja kynsiään. Tämän nähtyään lakoista innostui myös isoveli, joka halusi yhden kynnen keltaiseksi. Kylvyssä lakka lähti pois, mutta kun laitoimme Islalle hänen pyynnöstään toisen kerroksen vaaleampaa "timanttilakkaa" kynnet pysyivät oikein nätteinä. Lakka lähtee pois helposti vedellä, saippualla ja vähän rapsuttamalla tai sitten kynsiharjan avulla.
Isla on ollut ihan innoissaan näistä kynsilakoista ja hän haluaisi vaihdella värejä monta kertaa päivässä. Ja sitten, kun äidin silmä vältti, neiti oli kiivennyt tuolin avulla ottamaan lakat itse, ja oli salamaakin nopeammin maalannut ihan itte omat kyntensä, sormensa ja varpaansa keltaiseksi. Harmi, että isä ja äiti eivät osanneet arvostaa tätä omatoimisuutta. Onneksi lakka tosiaan lähtee helposti vesipesulla pois, niin suurempaa vahinkoa ei päässyt tapahtumaan.
Aivan ihania nämä lasten kynsilakat ovat. Nämä sopivat hyvin leikkimielisille pienille tytöille ja pojille, synttäreille tai muuten vaan hauskoihin yhteisiin hetkiin. Suomessa ainakin Ombrellinoshop myy Nailmatic kynsilakkoja, ja varmaan näitä muualtakin lastentarvikeliikkeistä saa. Pikainen googletus näytti heti muutamia nettikauppoja, joista näitä Nailmatic lakkoja voi ostaa. Eppusen kaapilla suosittelee lämpimästi!
x
nannaonni says
Nuo on pienistä neideistä varmasti hurjan kivoja 🙂 Meillä tyttö sai kummiltaan ensimmäiset kynsilakat ennen eskaria. Niiden kuulemma piti olla jotain lasten versioita, mutta niin vain isompi pojista onnistui pienenä siskonsa lakoilla maalaamaan lastenhuoneen vaatekaappia, omaa sänkyään, petivaatteita jne. Vanhemmat ei ehkä olleet kovinkaan iloisia etenkään kun vaatekaapin ovet oli ihan uudet 😀
Heidi - Eppusen kaapilla says
Apua! Lähtikö ne ikinä pois? Uskon, että ette kiitelleet taideteoksista! 😀
nannaonni says
Osasta paikoista lähti ainakin niin ettei näe, ellei tiedä missä on ollut ja osa taideteoksista oli hyvinkin pysyviä. Ehkä niille vielä joskus nauretaan, mutta vieläkään usean vuoden jälkeen ei naurua juuri irtoa 😀