Terveisiä täältä kiireen ja kaaoksen keskeltä. Muuttopäivä lähenee pelottavan nopeasti ja tuntuu, että aika loppuu ihan kesken. Ensi viikon alussa olisi tarkoitus katsoa nopeasti varastot läpi ja kärrätä kierrätykseen sekä kaatopaikalle turhia tavaroita, joita emme halua ottaa mukaan. Lisäksi pitäisi hoitaa sata muuta asiaa ja ehtiä vielä tavata joitain ystäviä ja sukulaisia. Tieto tästä meidän lähdöstä tuli marraskuun lopussa ja välissä oleva joulu ja uusivuosi vielä katkaisi ikävästi kaikki valmistelut. Alunperin muuton olisi pitänyt tapahtua jo tammikuun alussa, mutta onneksi saimme sitä siirrettyä. En tiedä, miten olisimme selvinneet tammikuun aluksi Tanskaan.
Meidän piti jo vähän ennen muuttoa ilmoittaa muuttofirmalle mukaan lähtevien tavaroiden määrä ja ensi viikolla tänne tulee sitten muuttomiehiä pakkaamaan meidän tavarat. Palveluun kuuluu, että ne myös puretaan paikoilleen määränpäässä, joten onneksi tässä asiassa saimme hyvän avun hommaan. Saimme kuulla myös iloisen uutisen kaaoksen keskellä. Tavaramme ovatkin oletettua aiemmin perillä, ja meidän ei tarvitse Tanskassa asua kuin yksi yö hotellissa. Huh! Sitä hotellielämää tulee nyt nimittäin jo ihan tarpeeksi täällä Suomessa, kun koko meidän omaisuus lähtee matkaan melkein viikkoa ennen meitä.
Eppua muutto toki jännittää, mutta en oikein tiedä, miten tuo meidän 2-vuotias sitten tämän ison muutoksen ottaa. Jotain Islakin kyllä ymmärtää, koska hän on monta kertaa kysellyt lähiaikoina: "Onko tämä meidän koti?" Tästä tulee aina vähän haikea mieli ja pohdin kovasti, miten hänelle voisin parhaiten selittää asioita. Toisaalta Islalla on kyllä nyt muutenkin kova kyselykausi meneillään, että voi myös olla, että nuo kysymykset johtuvat osaksi siitäkin. Hän kyselee ihan kaikkea ja ihan kaikesta, koko ajan.
Kuten jo edellisessä postauksessa nopeasti mainitsin, Islalla on nyt myös kova Frozen innostus meneillään. Tässä on kuulkaa viety fanitus ihan uudelle tasolle. Tyttö haluaisi pukeutua päästä jalkoihin Frozen vaatteisiin, leikkiä Frozen leluilla ja kuunnella Frozen musiikkia. Noh, mikäs siinä. Ollaankin annettu tytön ihan itse valita kaapista mieleiset vaatteet ja arvaatte varmaan, mitä sieltä sitten valikoituu. Kummit ja mummit ja muut kaverit ovat ystävällisesti muistaneet Islaa erilaisilla Frozen -aiheisilla vaatteilla, joten niitä tuntuu nyt olevan ainakin tarpeeksi neidin mieleen. Muistan kyllä, kun Epulla oli vastaava vaihe Cars -autojen kanssa pienenä.
Mutta tällaisia kuulumisia tänne meille. Leppoisaa sunnuntai-iltaa teille! 🙂