Täällä on viime aikoina elämä ollut pienoista matalalentoa. Olen kärsinyt useana päivänä sekä ilkeästä migreenistä että kovasta koti-ikävästä, jota ei ole helpottanut edes lähikaupasta löytynyt Marianne-pussi. Ruuhkavuodet ovat näemmä iskeneet oikein toden teolla päälle, ja joskus tuntuu, että tavallisista arkipäivistä selviäminen on yhtä työtä. Onneksi on sentään viikonloput. Ja viime viikonloppuna meillä juhlittiin Suomen almanakan mukaan isänpäivää. Tanskassahan isänpäivää juhlitaan kesäkuussa, mutta me päätettiin, että koska ei yleensäkään juhlita mitenkään ylenmääräisen isosti, voidaan näin meidän perheen kesken juhlia vaikka kaksikin kertaa vuodessa.
Meidän isänpäivän juhlinta lähti käyntiin aika perinteisesti niin, että mies sai nukkua pitkään ja sillä aikaa me lasten kanssa askarreltiin kortit ja tehtiin aamupalaa. Mies oli jostain kuullut Koldingissa sijaitsevasta Koldinghus -linnasta, ja hän ehdotti, että lähtisimme katsastamaan paikan.

Koldinghusin linnan vanhimmat osat ovat jo 1400-luvulta. Sittemmin linnaa ovat kohdanneet vaikka mitkä onnettomuudet, jonka takia linna melkein tuhoutui. Nykyiseen  kuntoonsa linna valmistui vasta vuonna 1991 ja nyt se seisookin taas entistä uljaampana muistomerkkinä menneestä ajasta. Linnan ympäristö on todella kaunis ja sunnuntaina kirpeä, mutta aurinkoinen ilma sai puiston linnan ympärillä oikein hehkumaan syksyn väreissä.

Kiipesimme korkeimpaan torniin, maistelimme omenakakkua linnan kellarissa, ihailimme kuninkaallisen ompelimon luomuksia ja prinsessan arvoesineitä ja valtavaa korurasiaa, jotka olivat esillä linnassa. Linnassa oli myös taidenäyttely ja joulukuun alussa ovat tiedossa joulumarkkinat. Linnassa oli myös vanhojen lelujen näyttely, josta lapset olivat erityisen innoissaan. Itse ihastelin ikivanhoja posliinikokoelmia, jotka erehdyttävästi näyttivät aika saman tyylisiltä kuin Royal Copenhagenin astiat, joista tanskalaiset ovat todella ylpeitä.
Tällainen linnareissu oli lapsille aika mieluinen, ja he olivat innolla mukana kiertämässä linnaa. Isla odotti taas kerran näkevänsä oikean prinsessan. Valitettavasti taisimme olla muutama sata vuotta myöhässä, mutta linnassa oli esillä todella vanhoja kuvia kuninkaallisista, ja löytyihän sieltä joukosta yksi aito prinsessakin, jonka kuvaa Isla ihailevasti tuijotti.

Saimme napattua myös hauskat isänpäiväkuvat lapsista ja miehestä ilta-auringossa linnan tornissa. Tästä on tullut meille pieni perinne, ja onkin hauska palata viime vuotiseen kuvaan, jossa olimme vielä Helsingissä matkalla isänpäiväbrunssille.