Legoland Billund aukesi viime viikonloppuna ja Eppu olikin odottanut sinne pääsyä jo pitkään. Päätimme siis tehdä kesän ensimmäisen Legoland-reissun heti ekana viikonloppuna, vaikka arvasimme, että siellä olisi tosi paljon ihmisiä tuolloin. Ilma oli loistava, vaikka unohdin taas kerran, että Billundissa on aina kylmempi ilma kuin täällä Vejlessa. Legolandin alue on jotenkin niin aukea, että siellä tuulee aina kylmästi ja täällä kaupungissa se unohtuu joka kerta.
Joulun hienoin Lego -joululahja ja mahtava LEGO -ARVONTA
Nyt on Lumoblogien neljännen joulukalenteriluukun vuoro ja sieltä paljastuu mahtava Lego-arvonta!
Legot kuuluvat meidän lasten lempileluihin ja joululahjatoivelistassa niitä oli mainittu useampikin paketti. Tai no oikeastaan Epun lahjalista koostui lähes ainoastaan legoista. Isla leikkii pääasiassa vielä Duploilla, mutta nyt myös Lego friends -sarja on alkanut kiinnostaa. Eppu taas leikkii “pikku-Legoilla”. Duplot vaihtuivat jo muutama vuosi sitten pienempiin osiin. Nyt kuitenkin löytyi pitkästä aikaa Duplo-paketti, josta molemmat lapset kiinnostuivat. Saimme Legolta aivan mahtavan Maailman ympäri paketin jouluksi, ja tämä on sellainen Duplosarja, jonka uskon sopivan aika isoon ikähaarukkaan. Ja tietysti pieniä leikkijöitä nuo eläimet vasta ihastuttavatkin.
Pienelle koululaiselle eri maanosat ja niiden eläimet ovat kiinnostavia ja siksikin tämä paketti ei minusta ole vain pienille leikkijöille sopiva. Paketissa on todella laaja valikoima ihania Lego-eläimiä ympäri maapalloa. Väittäisin, että tässä on kyllä yksi joulun suosituin Lego-paketti.
Kuten jo otsikosta voi arvata, sain myös arvottavaksi yhden tällaisen mahtavan Around the World Duplo paketin. Järjestän arvonnan tällåa kertaa meidän Instagramissa, käykäähän siellä osallistumassa. Osallistua saa muuten niin montaa kertaa kuin haluaa. Arvonta löytyy TÄÄLTÄ. Näihin tunnelmiin toivotan iloista toista adventtia.
PS. Tunnistatteko muuten meidän perheen alimmasta kuvasta? Tuollainen “nimikyltti” löytyy nimittäin meidän ulko-ovesta, eli täällä asuu todellinen Lego-perhe. 😉
Tämä on erilainen tapa juhlia Halloweenia
Meillä on ollut tällä viikolla syysloma. Koulut ja päiväkodit on suljettu koko viikon ja sain itsekin otettua lomaviikon tähän väliin. Olemmekin viettäneet aika vauhdikasta lomaa kolmistaan lasten kanssa miehen paiskiessa töissä. Kerron myöhemmin, mitä kaikkea olemme touhunneet, mutta ihan ekana haluan jakaa teidän kanssa meidän torstain touhut.
Suuntasimme tuolloin lasten pyynnöstä Legolandiin, jossa avattiin Brick or Treat teemakuukausi Halloweenin kunniaksi. Koko Legoland on koristeltu Halloween -jutuilla kuten kurpitsoilla, kukilla ja hämähäkinseiteillä. Legohotellin asukkaille sekä kausikortin omistajille on järjestetty myös eräänlainen Halloween-rata, jossa pieniltä kojuista sai “Brick or treat?” kysymyksellä pieniä Lego-lahjoja.
Torstai sattui olemaan vielä ensimmäinen aurinkoinen päivä pariin viikkoon ja se yhdistettynä tanskalaisten syysloman kanssa olikin tuonut paikalle väkeä kuin pipoa. En muista, koska viimeksi Legoland olisi ollut niin täynnä. Pääasiassa kävijät taisivat olla tanskalaisia, mutta yllättävän paljon kuulimme myös suomea. Olipa siis aika moni suomalainenkin sitten suunnannut syyslomalla Legolandiin. Myös täällä meidän kotikaupungin kävelykaduilla on kuulunut paljon suomen kieltä tällä viikolla. Aika ihanalta se vaan kuulostaa, ja tunnistan suomen sanat jo kaukaa. Jotenkin tuntuu tosi kivalta, että suomalaiset ovat löytäneet tänne syyslomalla.
Aika monet tanskalaislapset olivat pukeutuneet Halloween-asuihin Legolandiin. Olisikohan tämä naamiaisjuttu se syy, miksi Halloween tuntuu olevan täälläpäin isompi juttu kuin Suomessa (?) Tanskalaiset nimittäin näyttävät rakastavan naamiaisjuhlia ja naamiaisasuja. Tosin kyllä täälläkin monet kritisoivat Halooweenia liian “amerikkalaisena” juhlana kuten monet suomalaisetkin tekevät. Onhan se aika kaupallinen juhla, mutta minusta kuitenkin kaikki lapsia ilahduttavat naamiaisjuhlat ovat ihan jees, ja niin oli koko Legolandiin koristelukin aika hieno. Ja kaiken lisäksi tämä meidän kotikaupunki Vejle on kuulemma Tanskan Halloween -pääkaupunki (mitä ikinä se sitten tarkoittaakin?) 😀
PS. Oral-B sähköhammasharjat on nyt arvottu ja voittajat ovat nimimerkit Ella ja Katja Ma.. Olen laittanut teille meiliä suoraan! 🙂 Tarkistakaa siis meilinne te kaksi ja ottakaa pikaisesti yhteyttä! Kiitos kaikille osallistuneille, pian tulossa uusi huippukiva arvonta! Pidetäänkö täällä vai facessa, mitä sanotte?