Eikö olekin syksyinen valo näissa kuvissa, joita otin viime sunnuntaina meidän lähirannalla. Tarkoitus oli lähteä koko perheen voimin vähän ulkoilemaan ennen seuraavan viikon rutistusta ja päädyimme sitten vaan tuohon Tirsbækin rannalle, johon ei meiltä ole kovin pitkä matka. Olen monta kertaa ennenkin kuvannut tuolla samaisella rannalla, mutta nyt oikeastaan huomasi eron auringon valossa ja kaikissa väreissä. Hevonenkin oli tutussa paikassaan laitumella ja koirat uskaltautuivat vielä hetkeksi veteen kastamaan tassujaan. Silti tuuli oli nyt jo kylmempi ja ilmassa oli selvästi syksyn tuntua. Lapsilla oli päällään softshell-takit, jotka tuntuivat sopivan juuri tähän keliin. Minä aina vaan tykkään lapsilla softshelleistä. Ehkä paras takkikeksintö ikinä! Isla tosin “kuumakallena” heitti jossain vaiheessa takin ja pipon pois, mutta ei täällä enää mitkään helteet ole.
Itse olen taas pitkästä aikaa potenut jonkinlaista koti-ikävää ja koittanut helpottaa sitä keittämällä riisipuuroa, syömällä suomalaista purkkihernekeittoa ja lukemalla Kodin Kuvalehteä, jonka olen tilannut itselleni tänne Tanskaan. Varsinkin, kun töissä on kiirettä, ei jaksaisi enää pitkän päivän jälkeen yhtään hankalaa tanskan sanaa, joten suomalaiset nettiradiot ovat olleet autossa kovassa kuuntelussa. Töissä olen tykännyt olla, mutta joskus se yksinäisyyden tunne iskee sielläkin, kun oma äidinkieli uupuu. Joskus on myös tosi ikävä muutamaa vanhaa työkaveria Suomesta, joiden kanssa on voinut keskustella työasioista syvemmin. Välillä tuntuu siltä, että on aina “se erilainen”, muut ja sitten minä. Ehkä vieraassa maassa ne vastoinkäymiset jotenkin korostuvat erilailla kuin kotimaassa.

Tuolla rannalla kävellessä Eppu yllätti meidät yhtäkkiä alkamalla laulaa jotain tanskankielistä laulua. Hänellähän alkoi nyt koulussa heti ekalla myös tanskan opiskelut, mutta olin jotenkin ajatellut, että sieltä ei ole välttämättä jäänyt kauheasti vielä muistiin. Siinä hän sitten laulaa loilotti jotain tanskalaista lastenlaulua. Hauska juttu, miten nuo laulut tarttuvat. Islakin nimittäin alkoi antaa ensimerkkejä uudesta kielestä juuri laulujen muodossa. Tuntuu myös jotenkin hassulta ajatukselta, että ehkä jo vuoden päästä meidän pieni poika osaa puhua enemmän tai vähemmän kolmea kieltä. On se hyvä, kun lapset oppivat niin me vanhemmat voidaan sitten jatkossa pyytää tulkkausta heiltä. 😉