Tänään meidän oven takana odotti yllätys. Olin lähdössä lenkittämään koiria aamulla, kun melkein kompastuin pinkkiin Barbien autoon ja kolmeen sitä ajavaan tytteliin. Vieressä oli iso kyltti “Islalle!”. Asialla oli tietenkin meidän ihana naapurintyttö, joka on joskus ennenkin muistanut Islaa erilaisilla pikku ylläreillä. Tämä ylläri oli tosin ihan omaa luokkaansa. Isla on nimittäin monesti aiemmin ihaillut kaupassa leluhyllyllä pinkkiä barbien autoa. Voitte varmaan arvata, kuinka paljon pieni tyttösemme innostui tästä lahjasta. Voisiko olla enää parempaa, kun saada ihailemaltaan naapurin isolta tytöltä tällainen Barbie-yllätys. Olen varmaan ennenkin täällä blogissa hehkuttanut meidän ihania tanskalaisia naapureita. Mutta nyt haluaisin jotenkin erityisesti muistaa ja kiittää tätä tyttöä. Olisiko ehdotuksia, mistä tuollaiset 8-9 -vuotiaat tykkäävät erityisesti?
Minulle on jäänyt jotenkin kummasti mieleen, kuinka itse sain ihan ekan oman barbieni pienenä. Olin sellaista kans toivonut pitkään ja kerran äiti sitten osti minulle punavalkosydänhameisen pitkähiuksisen nuken. Voi että se oli rakas ja niin ihana! Rakastin nuken pitkiä hiuksia ja söpöä prinsessamaista tyllihametta. Kerran sitten eräs kaverini harjasi nuken hiuksia vähän rajusti, ja siltä irtosi pää. Toivottavasti noilla nyky-Barbieilla on vähän kestävämmät rakenteet.
Jotenkin aina ajattelin, että Isla olisi kiinnostuneempi vähän erilaisista leluista, kun hänellä on aina ollut käytössään myös isoveljen tavarat ja vahvat vaikutteet. Mutta mitä vielä! Tyttö on ainakin tällä hetkellä tosi innostunut kaikista nukeista ja muusta hörhellyksestä, että muusta on turha puhuakaan. Pienistä Legoistakin kiinnostavat eniten Lego-Friends jutut. Ehkä tämä juuri siksi, että ne ovat ihan erilaisia kuin isoveikalla(?). Kovasti olen kyllä koittanut tarjota lapsille myös näitä sukupuolineutraalimpia leluja, mutta kun lapsen oma valinta on tämä niin näillä mennään. Tässä on nyt neiti uusine Barbien autoineen hurjan keskittyneenä. Mekkokin Islan päällä on oma valitsema, tylliä tottakai. Ei mitään äidin ehdottomaa mustavalkoista ja unisexiä. Tämmöistä meillä tällä hetkellä. 🙂