Sillä aikaa, kun Suomessa Lapsimessuiltiin, täällä meidän pikku kaupungissa järjestettiin Upcomers Designer Market. Mekin siis pääsimme vähän "messufiiliksiin", vaikka aihe olikin vähän eri kuin vauvatarvikkeet. Spinderihallerne Vejlessa täyttyi täksi viikonlopuksi paikallisista taiteilijoista, suunnittelijoista ja start up yrityksistä, jotka tulivat esittelemään ja myymään tuotantoaan. Olin jo kuullut tästä marketista monta viikkoa sitten ja odotin tosi paljon tapahtumaa. Design kiinnostaa, ja varsinkin näin uudella kotipaikalla on mukava tutustua paikallisiin suunnittelijoihin ja heidän tuotantoonsa. Tällä kertaa teemana oli Papercrush, aika rakastua uudelleen paperiin. Se näkyikin sekä esillepanoissa että tapahtumaan valittujen suunnittelijoiden töissä. Halliin oli tehty myös hienoja installaatioita paperista askartelemalla ja taittelemalla. Lisäksi paikalla oli paperi workshoppeja, joihin oli mahdollisuus osallistua pientä maksua vastaan.
Tarjolla oli kyllä lapsillekin suunnattuja tuotteita yllättävän paljon. Jos joku tästä kiinnostui, niin lisätietoa itse tapahtumasta löytyy täältä. Omia suosikkejani olivat muutamat kuvittajat (mm. Kirstine Falk), mielettömän ihanat waldorf-nuket sekä LittlePetit, jonka standilta löysin Islalle mielettömän kauniita rusetteja (esillä oli myös vaatteita ja asusteita). Niitä voi muuten tilata Suomeenkin, jos jollain on tällaisia hakusessa. Mies löysi itselleen hienon nahkaisen lompakon (verdenverde) ja ostin itse vielä lastenhuoneeseen yhden Kirstine Falkin minijulisteen. Tapahtumaan oli aikuisille pieni pääsymaksu, ja sen sekä kaikki ostokset pystyi marketilla maksamaan Mobile payn kautta. Se on todella suosittu maksutapa täällä Tanskassa, ja toimii myös useimmissa kaupoissa. On aika kätevää, kun ei tarvitse kuljettaa käteistä rahaa mukana.
Suosikkejani kuvittajista olivat Kirstine Falkin lisäksi upeita eläinjulisteita piirtävä Draw doodles study, Karina Petersen sekä Helle Blom. Kannattaa katsastaa näiden taiteiljoiden kotisivut jos sisustusjulisteet kiinnostavat. Olin itse aika vaikuttunut näin monesta mahtavasta kuvittajasta samoilla messuilla. Tällaisissa tapahtumissa kyllä kuluttaa mielellään aikaa viikonloppuisin, vaikka Eppu vähän väsähtikin lopussa. Muutaman viikon päästä täällä järjestetäänkin iso lastenkirppis, jota odotan tosi kovasti. Muistaakseni myös jotkut lapsimessut olivat tulossa tänne meidän kaupunkiin ihan lähiaikoina.
Islan vaatteet: Mini Rodini / Wheat / Bisgaard
Epun vaatteet: I dig Denim / Lego Wear / Geox