Uusi lastenhuone
Lastenhuone numero kaksi alkaa olla myös valmis. Isla sai siis meidän huonejaossa jäädä tuohon vanhaan lastenhuoneeseen, jonka lapset aiemmin jakoivat. Isla todellakin tarvitsi lisää tilaa leluilleen. Islan lelut ovat ainakin vielä huomattavasti isokokoisempia ja tilaa enemmän vieviä kuin Epun tavarat, jotka taas pääsiassa koostuvat pienistä Legoista ja muista pikku-ukkeleista.
Isla taas tykkää leikiä isoilla nukeilla, työntää vaunuja, levittää Barbie-ja pupuleikit pitkin lattioita ja rakentaa isoja linnoja Duploista. Pukuleikit ovat myös yksi neidin suosikkeja. Tällä hetkellä suosikkileluihin kuuluu myös (jättimäinen) Barbien matkailuauto (kaikkine pikkutavaroineen), jonka löysin täältä yhdeltä kirpparilta.
Uusia kalusteita Jollyroomista
Isla sai Jollyrooista monia uusia juttuja huoneeseensa. Isla sai samanlaisen Minituden pupusäkkituolin kuin Eppu, ja tämä on ollut yksi suosituimmista jutuista myös Islan huoneessa. Päiväkotipäivän jälkeen Isla rojahtaa omaan säkkituoliinsa lukemaan tai katsomaan piirrettyjä ja leikkimään jotain. Iltaisin säkkituolissa luetaan iltasatu sylitysten. Mieskin mainitsi juuri eilen, että säkkituolit olivat kyllä oikea hitti molemmille lapsille.
Islan toinen lempijuttu uudessa huoneessa on MYroom peili ja JaBaDaBaDo naulakko. Isla rakastaa pukeutumisleikkejä ja oli aivan innoissaan omasta peilistä. Rekki laitettiin ihan peilin viereen, joten siinä voi säilyttää lempimekkojen lisäksi myös roolivaatteita. Aika usein täällä meillä pyörähteleekin Prinsessa Sofia, Frozen Elsa tai Moana. Rekille mahtuu vaatteita aika paljonkin henkareissa ja alhaalla on tila kengille. Islan itse valitsema lempihattu on taas usein naulakon päällä hyllyllä.
Tanskalaista sisustustyyliä
Monien tanskalaislasten huoneista löytyy sänkykatos ja Isla oli nähnyt sellaisia monien kavereidensa huoneissa. Hän oli pitkään toivonut samanlaista vuodekatosta kuin kavereilla, ja nyt Islakin sai oman vuodekatoksen. Tummanharmaa Jollein vuodekatos on tosi kaunis sisustuselementti, mutta se on näin kesäisin myös hyvä pimennysverho sängyn ympärillä. Vuodekatos on kevyttä voile-kangasta, joten se myös hengittää. Olen nähnyt näitä vuodekatoksia lastenhuoneissa myös rajaamassa lukunurkkausta, joten sitä voi pitää huoneessa muuallakin kuin sängyn päällä.
Taskut täynnä ihmeellistä pikkuroinaa
Islan huone poikkeaa myös siinä Epun huoneesta, että Islalla on kaikkea kummallista pikkutavaraa. En oikein edes tiedä mitä tämä kaikki kummallinen pikkuroina on, mutta kovin tärkeitä juttuja ne tuntuvat kuitenkin olevan. Pieniä aarteita löytyy taskuista, neidin käsilaukusta, repusta, purkeista ja purnukoista, sieltä ja täältä. Yksi omasta mielestäni käytännöllismmistä jutuista huoneessa on uusi pinkki hyllykkö, jossa on erikokoisia liikuteltavia laatikoita. Hyllykköön on tosi helppo Islan itsekin siivota kaikki pienet tavaransa ja leikit huoneen lattialta. Isla ei ole mikään maailman ahkerin siivooja, vaan mielummin liihottelisi perhosen lailla leikkisiipinensä ja tekisi kaikkea aivan muuta silloin kuin on aika siivota leikit. Pinkkiin lokerikkoon tyttö on kuitenkin alkanut nyt siivota noita pikkutavaroitaan ihan itsekin. Varmaan osaksi sen takia, että se on pinkki, ja osaksi sen takia, että se on niin helposti käsillä. Cloudberry Castle lokerikko löytyy täältä.
Viimeisenä pikku yksityiskohtana Islan huoneeseen tuli söpö Alice & Fox kuumailmapallo koriste. Laitoimme sinne vielä matkustajaksi pienen pupun, ja voi kuinka söpö siitä tulikaan. Ja jos tykkäät näistä Jollyroomin sisustusjutuista, menehän pian meidän Instaan. Siellä alkaa nyt nimittäin kisa, jossa arvotaan 150 euron arvoinen lahjakortti Jollyroomin Alice & Fox tuotteisiin. Kisa löytyy täältä. 🙂
- Postaus yhteistyössä ja Islan huoneen sisustuksessa auttoi Jollyroom