KAUPALLINEN YHTEISTYÖ / JOLLYROOM.FI
Tässä taas muutamia välähdyksiä meidän lastenhuoneesta. Uusi lastenhuone täällä Tanskassa on paljon isompi, kuin mitä meillä oli Suomessa, ja molemmat lapset ovat mahtuneet sinne hyvin kaikkine tavaroineen päivineen. Joskus sulassa sovussa ja toisinaan nahistellen kuin kissa ja koira. Halusimme kuitenkin laittaa Islan ja Epun samaan huoneeseen, koska heillä on myös paljon yhteisiä tavaroita ja leikitkin sujuvat yhdessä päivä päivältä paremmin.
Toisinaan Eppu kyllä hermostuu, kun yli-innokas pikkusisko haluaa mukaan Lego-leikkeihin. Arvaatte varmaan, että touhukas taapero on pikkuisten Legojen kanssa, kuin norsu posliinikaupassa, eikä silloin kiitosta isoveikalta heru. Onneksi Isla on myös kiinnostunut vielä Duploista ja usein Eppu auttaakin häntä rakentamaan niistä kivoja juttuja.
Olemme nyt saaneet laitettua molempien lasten tavaroita vähän eri puolille huonetta. Islan lelut ovat pääasiassa talohyllykössä (josta postasin aiemmin) ja muutamassa Ikean vetolaatikossa. Eppu taas sai rakkaat Lego-rakennelmansa vähän korkeammalle, jonne Islan pienet kätöset eivät ylety.
Jätimme yhden huoneen työ- ja vierashuoneeksi, koska meille on tänne Tanskaan tulossa nyt kevään ja kesän aikana paljon vieraita. (Mahtavaa!) Jos viihdymme täällä pitempään, täytyy tuo huone varmaan jossain vaiheessa vapauttaa Epulle. Hän nimittäin aloittaa täällä Primaryn (P1) eli eskarin huhtikuussa. Eskari järjestetään koulun tiloissa ja se alkaa sen vuoden huhtikuussa, kun lapsi täyttää 6-vuotta. Koulu eli 0-luokka alkaa sitten sen vuoden elokuussa, kun lapsi täyttää 6-vuotta. Eli Epulla olisi koulun alku täällä käsillä jo syksyllä. Vilkaisin nopeasti tuon 0-luokan opetussuunnitelmaa, ja näin äkkiseltään se vaikutti kyllä minusta aika "eskarimaiselta" harjoittelulta. Lasten kanssa käydään läpi mm. sitä, miten maailma toimii, keitä me olemme ja ajat, paikat ja muuta tärkeää perustietoa. Ilmeisesti läksyjäkään ei vielä tuona ekana vuonna hirveästi ole. Tuosta eskarista voin kertoa myöhemmin lisää, kun pääsemme siihen tutustumaan itse.
Tällä viikolla on meidän lastenhuoneessa ollut aika hurjat ajot, kun Isla sai Jollyroomista oman Mini Speedersin. Potkuauto on nyt mukana Jollyroomin Jollyjuhlat kampanjassa ja yksi samanlainen on arvottavana meidän Instagramissa. Eikö olekin ihana! Käykää siellä osallistumassa arvontaan, sillä joku voittaa samanlaisen omakseen! Samalla ehtii vielä hetken osallistua talohyllyn arvontaan samaisessa somekanavassa.