Luin taannoin eräästä artikkelista, mitä kotitöitä suomalaiset eniten karttavat. Ikkunanpesu, wc:n puhdistus, silittäminen ja imuroiminen pitivät top 4 paikkaa. Nämä taitavat kuulua omiinkin inhokkeihini. Meillä kahden lapsen ja kahden koiran perheessä hiekkaa, roskaa ja koirankarvaa tuntuu kertyvän enemmän kuin laki sallii. Nyt kaupungissa asuessa myös tuntuu, että pölyä kertyy entistä enemmän sisälle. Samanlaista en muista olleen Suomessa, kun asuimme rauhallisessa rivarilähiössä kaukana kaupungista.
Kerroin jokin aika sitten postauksessa meillä asuvasta Nuno 6000 ekoimurista, jonka tehokkuudesta ei ole pienintäkään epäilystä. Nuno 6000:n lisäksi meillä on imuroitu näppärällä Dysonin Animal Pro varsi-imurilla, jolla olen itse asiassa toisinaan vetänyt koko talon. Tämä siksi, että tuo “pikkukirppu” oli paljon tehokkaampi, kuin meidän vanha iso imuri. Saimmekin Dysonilta nyt testiin isomman kaverin eli Dyson Big Ball Cinetic Animal Pro pölynimurin. Tätä olikin tosi mukava päästä kokeilemaan, koska ystäväni sanoin, meidän vanha erimerkkinen imurimme oli aivan ****. Kaverini sanoikin kerran meillä kyläillessään: “Ei mikään ihme, että inhoat imuroimista, kun tuo teidän iso imuri jää kiinni ihan joka paikkaan.” Ja niinhän se jäikin, ja se vasta on ravistuttavaa!
Tässä Big Ball Dysonissa on äidin/isän hermoja säästävä ominaisuus. Imuri on suunniteltu niin, ettei se jää kiinni huonekaluihin, vaan pyörähtää niiden ohi pallomaisen muotonsa ansiosta. Kaaduttuaan imuri nousee itsestään pystyyn, eikä sitä tarvitse riuhtoa mihinkään. Varren kahvakin kääntyy kolmeen suuntaan ja kääntyy 360 astetta. Uudessa Big Ball Dysonissa on pidempi putki, kuin aiemmin, eli imurointi on entistä helpompaa. Alla hyvä Dysonin video, josta näkee hyvin nämä toiminnot.
Suulakkeita Dyson Big Ballin mukana tulee useita. Itse olemme nyt eniten käyttäneet turbiinisuulaketta, jonka hiilikuituharjakset poistavat koirankarvat parhaiten. Muita suulakkeita on mm. Muscle head lattiasuulake, joka säätyy automaattisesti lattia- tai mattopinnan mukaan, tangle free turbiinisuulake huonekaluille tai autolle (tämä on vähän pienempi kooltaan), kovien lattiapintojen suulake, yhdistelmäsuulake ja tekstiilisulake (jotka muuten saa yhteen jos on oikein laiska).
Tämäkin Dysonin imuri on täysin pölypussiton ja säiliö on entistä suurempi (1,8l). Parasta kuitenkin on, että se on helppo ja hygieeninen tyhjentää, eli käsin ei tarvitse koskea mihinkään roskiin. Joskusaikoja sitten, kun pölypussittomat imurit tulivat markkinoille, pohdin aina, kuinka ällöttävää niiden tyhjentäminen on. Nyt sitä ei tarvitse miettiä, mikä on ainakin minulle tärkeä juttu. Testasin imuria myös meidän kodin ongelmamattoon, eli Ikean raitamattoon, joka kerää pölyä ja koirankarvaa niin, että sitä saisi olla koko ajan imuroimassa. Vanhalla imurilla mattoa sai imuroida edes takaisin monta kertaa, ennen kuin se oli lähellekään puhdas. Katsokaas videosta alta, miten tämä ongelmamatto puhdistui Dysonin avulla.
Tykkään kovasti myös siitä, kun pitkä varsi ylettyy korkealle tai ahtaisiinkin paikkoihin. Dysonin teho on myös aivan omaa luokkaansa, joten imuroinnista voi näemmä päästä vähälläkin vaivalla. Eppusen kaapilla suosittelee Dyson Big Ball Cinetic Animal Pro pölynimuria lämpimästi muihinkin perheisiin, josta löytyy paljon roskaa, pölyä ja koirankarvaa. Tässä imurissa on sitä tehoa ja toimivuutta! Imuroiminen ei olekaan inhottavaa tai kurjaa, kun sen voi tehdä hyvällä imurilla. Olen myös kuullut, että hyvät työvälineet tekevät muustakin siivoamisesta mukavampaa. Vielä, kun keksisi, miten saa puhtaaksi tuon sohvan, johon toinen koira pyyhkii suunsa aina ruokailun jälkeen. Hyviä vinkkejä otetaan vastaan! 😉
Postaus Dysonin varsi-imurista löytyy täältä ja Dysonin hiustenkuivaajasta täältä.
Postaus yhteistyössä DYSONin kanssa / kaupallinen yhteistyö.