Yhteistyössä DYSON
Jo lapset jättävät jälkeensä ihan kiitettävän määrän sotkua. Jotta elämä ei suinkaan olisi liian helppoa kuuluu meidän perheeseen myös kaksi nelijalkaista karvakasaa. Kyseessä ovat siis kaksi pikkuista snautseria, jotka vilahtelevat täällä blogissakin aina silloin tällöin. Koirat ovat hauskoja kavereita, mutta lasten tekemän sotkun lisäksi kaiken roskan ja sotkun määrän voi vielä kertoa ainakin kahdella. Tosin koira on myös oiva ekoimuri, joka puhdistaa tehokkaasti ja nopeasti ruoanmuruset lattialta, joskus jopa voileivänkin lautaselta. Ruoka ei siis kauan meillä lattialla happane sinne joutuessaan. Imuroida saa kyllä silti hyvin ahkerasti, koska hiekkaa ja koirankarvoja löytyy kyllä jatkuvasti lattialta ja nurkista enemmän kuin laki sallii.
Minulta kysyttiin jokin aika sitten haluaisinko testata Dysonin uutta V6 animal pro imuria. Yhden naisen testiryhmä päätti tarttua tuumasta toimeen ja kokeilla, voittaisiko tehokkaaksi kehuttu Dyson valkoisen Nuno6000 ekoimurin. V6 animal pro varsi-imuri on siis pienikokoinen tehopakkaus, joka ei menetä imutehoaan. Mukana tulee monenlaisia vaihdettavia suulakkeita, jotka sopivat erilaisiin tarkoituksiin. Yksi niistä on omalla moottorilla varustettu miniturbiinisuulake. Tämän tehokkaammaksi imuri ei varmaan voi enää tulla. Nuno6000 ekoimurin mukana ei taas tule suulakkeita, mutta sen takana on heiluva lisäosa, joka kertoo usein hyvästä mielestä. Tehokkuusvertailussa Dyson voittaa ekoimurin, mutta ekoimuri on tosin aika omatoiminen.
Dyson varsi-imurin käyttöaika on normaaliteholla noin 20 minuuttia ja täysteholla 6 minuuttia. Minä ehdin tuolla normaaliteholla imuroida helposti meidän koko yläkerran. Akkua pitää ladata välillä ja sen voi tehdä samalla, kun imuri on seinätelineessä. Seinätelineessä säilyvät myös lisäsuulakkeet. Nuno6000 ekoimuri käy taas raksuilla, joita sille pitää tarjoilla kaksi kertaa päivässä. Dysonin säiliö ei ole suuren suuri, mutta se on aika helppo tyhjentää. On kyllä aika hurja nähdä (ehkä jopa vähän ällöä), millainen määrä roskaa, hiekkaa, pölyä ja karvaa omalta lattialta kertyy. Varsi-imuri kannattaa tyhjentää niin, että se on osaksi muovipussin sisällä. Näin pölyt eivät pääse pöllähtämään mihinkään tyhjentäessä. Dysonin roskasäiliö pysyy hyvin myös paikoillaan. Minulla on nimittäin kokemusta vanhasta varsi-imurista, jonka säiliö saattoi tipahtaa itsestään pois. Se ei muuten ole kivaa, kun ensin olet imuroinut kaikki roskat pois ja sitten imurin säiliö leviää lattialle. Dysonilla tätä ongelmaa ei ole, joten pisteet hyvin toimivasta roskasäiliöstä. Nuno6000 ekoimuri pitää käydä tyhjentämässä ulkona useamman kerran päivässä.
Itse imurointi Dysonilla on supertehokasta! Väittäisin, että tämä Dysonin varsi-imuri on paljon tehokkaampi, kuin meidän vanha tavisimuri, ja myös tehokkaampi kuin Nuno6000 ekoimuri. Eri suulakkeet on helppo vaihtaa paikalleen ja niillä saa puhtaaksi sohvannurkat ja pienetkin kolot. Isolla suulakkeella Dyson puhdistaa loistavasti myös Ikean roskankerääjäblogimaton, jota saa meidän tavisimurilla hinkata edestakaisin hiki otsalla. Pikkuisen Dysonin tultua taloon olen käyttänyt sitä enemmän kuin meidän vanhaa tavallista isoa imuria. Varsinkin, kun väsyneenä pitkän työpäivän jälkeen pitäisi tehdä pikainen siivous, varsi-imuri on aivan loistava vekotin. Varsi-imurointi sopii minulle siksikin niin hyvin, että olen tosi laiska kaivamaan ison imurin esille ja raahamaan sen yläkertaan. Tulee imuroituakin paljon useammin, kun siitä on tehty helppoa ja nopeaa. Tuo Dyson on vaan niin helppo napata käteen ja äkkiä sotkut/roskat/pölypallerot/koirankarvat/kaatuneet murot saa pois silmistä.
Nuno6000 on taas ihanan helppo napata kainaloon, jos vaikka on menossa nukkumaan. Valitettavasti siitä ei ole nyt vastusta imurointikisassa Dyson animal pro:lle, koska ekoimuri tuottaa enemmän roskaa (=karvaa) kuin mitä se tuhoaa lattialta ruoanmurusia. Niinpä suosittelenkin lämpimästi Dysonin varsi-imuria kiireiseen lapsi- tai eläinperheeseen ja snautseria muuten vaan perheenjäseneksi.
Laitan tähän loppuun vielä esittelyvideon tästä Dysonin varsi-imurista, koska siitä näkee vielä kaikkein parhaiten, miten imuri toimii. Eppusen kaapilla suosittelee lämpimästi!