Arkea ja pieniä vastoinkäymisiä

Viikko on vierähtänyt tosi nopeasti täällä uudessa kotikaupungissa, vaikka ensin jännitin, miten saisimme ajan kulumaan ilman tuttuja kuvioita. Olemme onnistuneet löytämään postin, muutamia kivoja kahviloita ja kauppoja sekä kauppakeskuksen ison sisäleikkipaikan, jonne pakenimme yhtenä päivänä kun vain satoi ja satoi. Perinteisiä leikkipuistoja tässä meidän kulmilla on tosi vähän ja täällä Tanskassa niitä ei taidakaan olla samanlailla kuin Suomessa. Olemme silti koittaneet mennä joka päivä ulos ja keksiä jotain tekemistä. Isla istuu rattaissa ja Eppu liikkuu sujuvasti potkulaudalla. Potkulauta onkin tosi hyvä väline täällä kaupungissa, koska sen avulla poika jaksaa kulkea pitkiäkin matkoja. Huomenna olisi tarkoitus mennä ihan turistina katsomaan paikallista vanhaa kirkkoa ja ehkä myös yhtä hienoa taloa, josta postailen sitten myöhemmin lisää. Eppu toivoi itse, että lähtisimme katsomaan tuota kirkkoa, ja sehän sopii. Haluan oppia tuntemaan uuden kotikaupunkimme mahdollisimman hyvin. 

Tutustuimme myös meidän uusiin naapureihin, jotka ovat ihan mielettömän kivoja ihmisiä. Tässä seinän takana sattuu nimittäin asumaan lapsiperhe, joka oli ihan älyttömän kiva yllätys meille. Eppua ujostutti aluksi tosi paljon, koska hän ei osaa kieltä, mutta pieni Isla ei vähästä säikähtänyt vaan otti naapurin tyttöä kädestä kiinni ja pyysi häntä leikkimään. Olen tosi huojentunut, että tästä läheltä löytyy jotain seuraa lapsille. Saa nähdä, onko Isla meidän perheessä ensimmäinen joka oppii kommunikoimaan tanskaksi. Huomaan, että olen itse paljon huolestuneempi lasten sopeutumisesta, kuin he ovat itse. Tai molemmat tuntuvat ainakin vielä kohtalaisen tyytyväisiltä uuteen kotipaikkaansa, mutta itselläni on paha tapa huolehtia ja murehtia ehkä vähän turhaankin. Onneksi kuitenkin meidän uudet naapurit vaikuttavat tosi kivoilta. Olenkin nimittäin ikävöinyt meidän naapureita Suomesta tosi paljon täällä, he kun olivat myös ihan huippuja. 

Pelkkää ruusuilla tanssimista tämä elo ei täällä ole viikon ajan ollut. Esimerkiksi ruokakaupassa käynti aiheuttaa suurta ärsytystä. Ei siksi, että kaupassa tai valikoimassa olisi jotain vikaa. Ongelmat alkavat siinä vaiheessa, kun pääsen kassalle. Meidän lähikaupoissa on nimittäin sellaiset itsepalvelukassat, joista en ole selvinnyt vielä kertaakaan saamatta koko konetta jumiin. Menetän ehkä vielä järkeni tuon kammottavan laitteen kanssa. Olen kyllä onneksi huomannut, että myös paikallisilla on vähän ongelmia pikakassojen kanssa ja jonot tavallisille kassalle (joita on yleensä vain yksi) ovat valtavat. Niinpä eilen taistellessani taas kerran tuon typerän vekottimen kanssa tulin siihen tulokseen, että tanskalainen itsepalvelukassa on kyllä vihollinen numero yksi. En ymmärrä, miten kukaan voi selvitä tuolta kassalta nopeasti, helposti ja järjissään. Edes täällä vallitseva kova tuuli tai jatkuva vesisade ei saa minua nujerrettua, mutta tuo typerä itsepalvelukassa kohta onnistuu siinä. Kassa 1 – Heidi 0. 

Täällä kaupungissa on paljon ihania kauppoja ja tosi kiva ostoskeskus, josta voin kertoa joskus lisää. Valitettavasti vaan kaikki muut kuin ruokakaupat menevät tosi aikaisin kiinni, useimmat jo 17.30. Niinpä jos miehen työpäivän päätyttyä mielii päästä muualle kuin ruokakauppaan on sinne juostava heti tai sitten vaan mentävä kiltisti päivällä lasten kanssa. Eräänä iltana, kun maleskelin melkein yksin tyhjässä kauppakeskuksessa kellon ollessa kuusi, tuli hetkeksi sellainen kurja yksinäisyydentunne. Olen kyllä pitänyt kavereihin yhteyttä viestitse ja soittamalla ihan samanlailla kuin ennenkin, mutta tuo tunne olikin enemmän henkinen, ja tuntui, että kaikki rakas on niin hirveän kaukana. Kotiin päästyäni joimme yhdessä iltateet ja juttelimme päivästä koko perheen voimin, ja sitten tulikin taas tosi kiva fiilis. Näin ne tunteet vaihtelevat. Niitä pieniä ilon hetkiä taas tulee ihan hassuista pikkujutuista, kuin vaikka siitä, että löysimme lasten kanssa helposti eläinlääkärille (jonka myös löysin itse) ja sain käytettyä koiran siellä ihan omin avuin ilman suurempia pulmia. Tai iloinen mieli tulee ihan siitä, kun löysin, missä on meidän lähiposti ja missä kahvilassa on kiva istua ja juoda hyvät kahvit päivällä.

PS. Eläinlääkäristä soitettiin vielä seuraavana päivänä käyntimme jälkeen ja kyseltiin, kuinka koira tänään voi. Aika ihanaa palvelua, vai mitä? 🙂