Tänään on vuorossa kurkistus Esprit kids SS2013 mallistoon
Tänään on vuorossa kurkistus Esprit kids SS2013 mallistoon. Esprit on varmastikin kaikille tuttu merkki, joko naisten, miesten tai lasten muodista. Tässä siis pieni katsaus lasten tämän kevään uutuuksiin.
Kevät tuo tullessaan kirkkaat värit, ja kuten monissa muissakin mallistoissa tänä keväänä, keltainen ja oranssi loistavat näkyvästi sekä tytöillä että pojilla. Myös muut kirkkaat perusvärit kuten punainen, sininen ja kirkas fuxia löytyvät mallistosta, ja näiden lisäksi mukana on myös keväisiä murrettuja värejä, erityisesti tyttöjen puolella.
Kirkkaiden kevätvärien lisäksi Espritiltä löytyy meriteema sekä tytöille, pojille että vauvoille. Näihin kuuluvat pilkulliset kuosit, polka dots, eriväriset ruudut, pesty denim sekä chambre. Tytöt voivat pukeutua kauniiseen trenssiin tai söpöihin pilkkushortseihin, ja pojat pestyyn denim paitaan. Ihan pienillekin löytyy söpöt pienet pilkkufarkut sekä raitashortsit. Pilkkuja ja palloja löytyy myös leggareista, neuleista ja mekoista.
Sekä tytöille, pojille että vauvoille on nyt myös omat basic vaatteiden mallistot, joissa on tarjolla kaikki tärkeät perusvaatteet. Näissä perusjutuissa on tarjolla herkullisia värejä. Varsinkin nuo tyttöjen keltaiset sekä oranssit basic swetarihousut (alin kuva) näyttävät ihanilta. Minusta tuo swetarihousumalli voisi sopia hyvin pojallekin. Nyt nuo keltaiset swetarihousut nimittäin houkuttelevat kun kaapista löytyy vain tummia housuja talven jälkeen. Meillä ainakin päiväkodissa käytetään noita perus trikoita ja erityisesti swetarihousuja, ja ne ovat jatkuvasti pyykissä.
Malliston printit ovat isoja ja sarjakuvamaisia ja mukana on mm. ihana käsin piirretty Mikki Hiiri. Myös poikien krokotiili teepan printti on tosi hauska. Takeista löytyy kontrastivärisiä yksityiskohtia ja esimerkiksi poikien shortseissa on nyt tosi muodikas salmiakkikuvioinen kuosi, mutta sekin toteutettuna brändin näköisesti.
Kuoseissa on myös pientä retrovaikutelmaa, samoin väreissä. Tyttöjen pallokuosillisten leggareiden sekä hiuspannan kuosi muistuttaa jopa hieman erästä tuttua ja vanhaa suomalaista kuosia, vai tuleeko kellään muulla samaa mielleyhtymää? 🙂 Myös tässä mallistosta löytyy pallokuosinen neuletakki, jollainen on nyt näkynyt monessa naisten sekä nuortenkin mallistossa tänä keväänä. Itse ainakin uskon, että nämä pallokuosit tulevat jatkumaan myöhemminkin.
Onko Esprit teille tuttu lasten vaatettaja? Mitä tykkäätte näistä uusista kevätjutuista?
Kuvat www.esprit.fi
(yhteistyö)
PS. Vielä muistuttelen, että Reiman alekoodi on voimassa enää huomisen. 🙂
Sini says
Espritillä on kivoja perusvaatteita!Nuo raitapaidat on mutes tosi kivoja livenä!
Täti Ruskea says
Mä tykkään hirveesti noista tyttöjen pilkkushortseista ja -mekosta! Tuliskohan aikuisillekin vastaava mekkokuosi?! Oon aina tykännyt pilkuista ja palloista. Kiva,jos niitä taas tulee 🙂 Hölmö kysymys vielä: mistä noita lasten Espritejä voi ostaa? Stockalta? Sokokselta? Meidän paikkakunnalla on Espritin myymälä,mut siellä on vaan naisten ja miesten vaatteita. Vuosia sitten niitä tais olla Anttilassakin.
Eppusen kaapilla says
Niin onkin! 🙂 Toi basic mallisto on tosi hyvä!
Eppusen kaapilla says
Munkin mielestä ne on tosi kivat, enpäs tiedä tuleeko aikuisille. 🙂
Espritin lastenvaatteita saa ainakin Stockalta. 🙂 Tänään kävin sattumalta myös tuossa isossa Espritin myymälässä, joka on Hki:n keskustassa ihan Stockaa vastapäätä ja se on kyllä hieno, mutta musta sielläkään ei ollut lastenosastoa. 🙂
airamanna says
Mikki huppari sekä keltaiset raitapaidat näyttää ihanilta. Harmittaa vaan ettei meidän lähimmästä espritin kaupasta löydy lastenosastoa.
Eppusen kaapilla says
Mä olen itse kans Mikki fani joten toi upposi. 🙂
Eikä ole meilläkään, mutta onneksi Stockalta saa. 🙂
Anonymous says
Espritilla on hyvä verkkokauppa!
Nanna says
Näyttääpä kivoille nuo basic malliston vaatteet! Musta kyllä tuntuu, että meidän pienelle Mikki-fanille on kyllä tuo huppari hommattava.
Anonymous says
Tuo mikki-paita on aivan ihana, mutta espritin nettikaupassa ei ollut enää kun yhtä kokoa jäljellä. Mistäköhän tuota paitaa voisi saada? ja kun itse vielä asun semmosella paikkakunnalla, missä on vaan ne pakolliset kaupat. 🙂
T.Tanja
Eppusen kaapilla says
Niin muuten onkin! 🙂 Olen viimeksi itse tilannut sieltä muutaman talvineuleen, ja toimi myös hyvin.
Eppusen kaapilla says
Kyllähän pienelle Mikki-fanille pitää huppari saada!:))))
Eppusen kaapilla says
Voi ei, joko ne on sieltä loppu, vielä muutama päivä sitten niitä minusta oli. En nyt osaa sanoa, missä muualla voisi olla, mutta koitan selvittää. 🙂 Ja jos joku muu tietää, tähän saa vinkata alle. 🙂