Jos pitäisi luetella jotain parhaita asioita perhevapaalla olosta, sanoisin varmaan ensimmäisenä aurinkoiset päivät. Niitä ei valitettavasti ole tänä kesänä suotu tarpeeksi, mutta esimerkiksi tämä maanantai oli aika upea. Olen vaan tullut vähän araksi auringon kanssa (valistus vaaroista on mennyt perille) ja päätinkin, että tänään lähdemme pahimman paahteen aikaan johonkin kauppakeskukseen hoitamaan asioita ja palaamme nauttimaan ihanasta ilmasta kun aurinko ei porota liian polttavasti.
Itis ei ole sijainniltaan meille se helpoin kohde, mutta taka-ajatuksena oli tsekata samalla Itiksen uusi Leikkiasema. Samalla reissulla ajattelin käydä näyttämässä hajonnutta puhelintani korjaajalla ja ostaa vielä parit aletärpit. Kävin hakemassa Stokkalta parit NameIt -merkin slim-farkut, joiden mallin olen todennut loistavaksi hoikalle tytölle. Nyt ne olivatkin -40% alessa, joten hintaa ei jäänyt kuin reilu kymppi.Tätä samaa mallia on myös pienille pojille, joten jos etsii hyviä ja edullisia slim -farkkuja, kannattaa kokeilla näitä. Housuissa on myös kiristysmahdollisuus vyötärön sisäpuolella ja lahkeissa on reilusti pituutta. Farkkujen lisäksi ostin vielä ihanat persikkapinkit verkkarit Bogi -merkiltä. Hintaa niille taisi jäädä noin 7€.
Itiksen uusi 300 neliömetrin Leikkiasema oli kiva. Sain sinne jo ennen sen avautumista jonkun tutustumiskutsun, mutta vasta nyt pääsimme katsastamaan, mistä oikein on kyse. Pääsymaksu oli meiltä yhteensä 4€ (eli 2€/lapsi) ja leikkiaika oli tunnin. Lapsia ei saa jättää leikkipaikalle ilman aikuista, mutta jotkut vanhemmat kuulemma silti tekevät niin. Sen takia lasten nimet ja vanhemman puhelinnumero otettiin ylös kassalla. Kengät ja ulkovaatteet jätetään ulkopuolelle ja sisään pääsee vain sukilla tai sisätossuilla. Kassalta sai kyllä näin kesäaikaan lainasukkia.
Itse leikkipaikka oli tosi siisti (mistä iso plussa), siellä oli hyvä lasten wc ja pöydät, joissa voi syödä omia eväitä tai aikuinen voi istua ja odotella, kun lapsi leikkii. Leikkiasemalta löytyy myös mikro ja välipala-automaatti. Sisäänkäynnin luo voi jättää vaunut parkkiin ja vierestä löytyy lukollisia kaappeja, joihin voi jättää arvokkaammat tavarat säilöön jotain panttia vastaan.
Työntekijät käyvät välillä kiertelemässä ja seuraamassa, että kaikki sujuu. Leikkitilan takaseinällä oli iso näyttö, jossa oli interaktiivisia pelejä (tämä tuntui olevan aika suosittu), iso tv-nurkkaus, jossa pyöri pienillekin sopivia piirrettyjä, bObles-leikkialue, pomppulinna, putkiliukumäki, erilaisia kiipeily- ja leikkitelineitä ja pehmeitä suuria leikkipalikoita, joiden päälle voi vaikka kiivetä. Kahden euron pääsymaksulla katetaan Leikkiaseman kuluja, ja se on ihan kohtuullinen hinta siististä leikkipaikasta. Pohdin kyllä rajoittaako tuo pääsymaksu kävijöitä, mutta jos se takaa puhtaan ja viihtyisän leikkipaikan niin maksan sen mielelläni. Törkyiset ja likaiset leikkipaikat eivät houkuttele.
Leikkiasema oli kyllä kiva piristysruiske lapsille tylsän asioilla käymisen ja shoppailun lomassa. Pointsit itikselle kivasta uudistuksesta! (Kuva alla Itiksen pressikuva)
Saatuani puhelimenkin korjattua, kävimme vielä Marimekon liikkeessä, josta ostin Islalle himoitsemani ale-sadetakin. Hintaa ei sadetakille jäänyt kuin 29€, joten tämä oli hyvä löytö tulevaa syksyä ajatellen. Isla ihastui itsekin värikkääseen kuosiin ja nappasi takista kiinni jo myymälässä. Sadetakkeja oli erivärisiä ja tarjosin yhtä raidallista Epulle, mutta se ei kelvannut tarkalle pojalle. Harmi, koska tuollainen trikoovuorinen sadetakki voisi olla ihan kätevä syksyllä. Mutta jos sadetakki puuttuu, kannattaa tsekata Marimekon alerekit.
Anonymous says
Mun pitäis kans ostaa pojille Name it farkkuja. Ne on just hoikille hyviä ja ei niin kauheen hintavia että jos polvet saadaan rymyttyä puhki niin ei oo maailmanloppu 😀 Tosin ne on ollut meillä niin kestäviä, että nuorin konttasi puolivuotta ennen kuin hajosi yksistä housuista polvi. Parit on olleet jo isommallakin ja ei mitään heikkoa 🙂
Mä en oo koskaan käyny Itiksessä 😀 Tarkoitus on ollut monesti, mut ollut sen verran kaukana, etten oo keskustasta jaksanut lähteä kuin Jumboon päin autolla tai suosiolla Selloon tai Omppuun 😀 Ehkä joskus vielä siis!
Mä sain kans tänä kesänä hysterian auringosta, vaikka sitä rakastankin. En varmaan kaipaa enää yhtään liikaa valistusta 😀
– titti / Tittin elämää -blogi
Anonymous says
Nuo Name it:n slim-housut on meillä olleet kovassa käytössä. Collareissa laatu vaihtelee, mutta farkut ei mene miksikään.
Eräs pikkuherra lähettelee taas lentosuukkoja ja pyytää Islaa ulos leikkimään 😀 Ihania kesäpäiviä siis!
-nanna
Heidi - Eppusen kaapilla says
Titti: Me ei olla vielä päästy kokeilemaan kulutuksen kestoa, mutta oli sen verran hyvä malli, että ostin nyt vielä toiset alesta jemmaan. Kiva kuulla, että siis kestävät hyvin. 🙂
Mäkin kyllä yleensä suuntaan Jumboon tai Selloon, mutta hauska käydä välillä joskus muuallakin, ja pitihän toi leikkipaikka nyt testata. 🙂
Ja tosiaan, auringon kanssa saa kyllä olla varovainen. 🙂 Oon itsekin nyt lukenut ja kuullut niin paljon, että perille meni! 😀
Nanna: Hih, jo toinen hyvä kokemus, kiva kuulla näitä! :))) Collareita meillä ei ole ollut, mutta tää farkkujen malli oli ihan loistava. Ehkäpä pitää ostaa Epullekin jotkut.
Ja kiitos, terkkuja ja suukkoja sinne kans! <3
Anonymous says
Tuo Marimekon sadetakki on kuosiltaan ihan kuin Elmeri-norsu lastenkirjoista:)