Vielä kahdeksan päivää jouluun. Eilen sain ensimmäiset lahjat paketoitua ja viime viikolla pääsimme yksiin pikkujoulujuhliinkin. Meillä poika on nyt ensimmäistä kertaa innostunut joulusta ja olemme kuulleet 3-vuotiaan hauskoja lahjatoiveita: “Haluan munapaketin, junapaketin sekä kilpikonna-auton! Ei muuta!” Selvä.
Munapaketilla poika ei tarkoita mitään kananmunia, vaan Kinder-joulukalenteria, jollainen hänellä jo on. Ilmeisesti se on ollut niin hyvä joulukalenteri, että hän haluaisi toisen. 😀 Junapaketti viittaa Brion junarataan, jota olemmekin keränneet jo pitkän aikaa pojalle, ja joka taitaa olla edelleen yksi hänen lempilelunsa. Lisäksi toiveissa ovat välähdelleet Lentsikat ja yhtenä toiveena poika on myös maininnut Dusty-unilelun. Sellaisen löysinkin pukinkonttiin. Pikku neidille onkin ollut vaikeampi keksiä mitään, koska hän ei vielä oikein ymmärrä koko joulusta mitään. Mutta muutaman hauskan jutun löysin vauvallekin (itseasiassa idea vauvan lahjaan tuli uusimman Vauva-lehden joululahjavinkeistä) ja näistä pienistä lahjoista lupaan postailla heti kun saan ne kaikki kotiin.
Olo ei ole kovin jouluinen kun ulkona on enemmänkin syksy ja aurinkokin on pilkahdellut monena päivänä. Helsingin keskustassa joulukatu näytti melkein keväiseltä auringonpaisteessa. Koitimme kuitenkin vähän nostatella joulufiilistä pukeutumalla punaiseen ja hain vielä Eppuselle Popilta punaiset “jouluhousutkin”, jotka ovat pehmoista velouria ja ihanat kotihousuina. Vielä kun saisi loput lahjat hankittua ja paketoitua, ja muutkin jouluvalmistelut aluilleen. Huh, tässä tulee vielä kiire. Jokos teillä on kaikki lahjat hankittuna ja jouluvalmistelut hyvällä mallilla?
Pakko sanoa, että silloin on talvi kun vanhempieni vene ei ole enään vesillä! (viitaten tuohon viimeiseen kuvaan, jossa vanhempien venepaikka ammottaa tyhjyyttään). Eli joulu on lähellä! Ihana tuo viimeinen kuva 🙂
Mitä ne jouluvalmistelut on? Juu eli ei juurikaan niistä tietoa. Jokunen lahja on postin kautta tulossa, mutta muuten ei hajuakaan milloin pääsisi ostoksille. Lapset kun taas vaihteeksi sairastelevat. Rennosti mennään siis ilman stressaamista. Mitä ei ehditä niin ei sitten ehditä 🙂
.Nanna