Kun alennusmyynnit käyvät vielä kuumina alkaa myös kevään uutuuksia tipahdella vähitellen kauppoihin. Aloitetaan brändikatselmus tällä kertaa tanskalaisella Mini A Turella.
Meillä on Islalla ollut MIni A Turen ulkovaatteta ihan pienestä vauvasta lähtien ja ainakaan vielä en ole kyllästynyt niihin, päinvastoin. Kevään 2015 ulkovaatemallisto näyttäisi noudattavan tyliltään samaa Mini A Turen klassista, yksinkertaista ja vähän myös romanttista linjaa. Värit ovat keväällä raikkaat ja ulkovaatteista löytyy heleää persikkaa, vaaleaa lilaa, pistaasin vihreää sekä pastellipinkkiä ja kaunista kirkasta keltaista.
Takkityyppejäkin on monta erilaista. Mini A Turen anorakit tunnetaan varmaan hyvin, mutta kauniita ovat myös tyttömäinen ja vähän pidempi Wilda takki, kevytuntuvapusakat (sekä tytöille että pojille) sekä moderni tyttöjen trenssi. Myös sadevaatteet ovat nyt keväällä tosi kivoja.
Meillä oli viime keväänä sekä tänä syksynä Islalla tuo välikausianorakki (Wai) ja se on kyllä ollut ihan loistava noin pienelläkin. Tuo Mini A Turen anorakki on siisti, mutta ominaisuuksiltaan se on kuitenkin ihan kunnon ulkoilutakki.
Tässä uutta Mini A Turen ulkoilua, mitäs tykkäätte näistä?

Meillä tyttö on tykästynyt tuohon hieman pidempään malliin. Se kyllä meneekin mukavasti monessa menossa vaikka näin äidin silmissä koulun kuraisella jalkapallokentällä ei ihanteellisimmaksi olekaan osoittautunut.
-Nanna
Onkohan tuo parkamallinen poikien takki vaaleansininen? Ilmeisesti ainakin yksi anorakeista. Niistä pidän, vaikka kovin arka väri onkin. Meillä ei oo koskaan ollut Miniaturea,vaikka monesti oonkin etenkin heidän ruskeasta haaveillut 😉 Miten hyvin on kestänyt pesuja? Tuota arkaa väriä kun pohdin.
Kiva jos esittelet kevättä. Täytyy ainakin ajatuksen tasolla alkaa ajoissa valmistautua ja selvittää tarpeita.
T.Täti Ruskea
Tuo valkoinen pitkä takki on kyllä aivan ihana, mutta ei taida tulla 2 vuotiaalle kovin montaa käyttökertaa, joten taitaa jäädä vielä kauppaan. Omatkaan vaaleat vaatteet, kun eivät montaa hetkeä pysy tahrattomina 2 vuotiaan ja puolivuotiaan kanssa.

Nanna: Tuo pidempi takki on niin kaunis! 🙂 Meillä ei onneksi vielä ole näitä futiskenttä yms. ongelmia tytön vaatteiden kanssa. Pojalla onkin sitten vähän tarkempi.
Täti Ruskea: Mun mielestä se on vähän sellainen vaaleansinisen ja vaaleanlilan sekoitus, mutta voin katsoa näkyykö tuolla viralllista väriä jossain. Palaan tähän vielä. 🙂
Ja ainakin Islan takit ovat kestäneet tosi hyvin pesua, Epun talvitakkia en ole vielä pessyt niin en tiedä mitä se sanoo. Mini A Turellahan on se kaunis vaaleanruskea, meillä oli ihan eka Islan anorakki siinä värissä ja tykkäsin kyllä. 🙂
Vierailija 3/4: Valkoinen on kyllä aika arka väri taaperolla. Ellei sitten halua pitää ihan kauppatakkina, niin voisi ehkä joutua pesemään aika usein. 🙂