Kolmas Päivä Ruotsissa alkoi Norrköpingistä. Lähdimme aikaisin aamulla tutustumaan Norrköpingin Visualiserin Centeriin. Paikan nimi ei kertonut oikein mitään, mutta kyseessä oli eräänlainen tiedekeskus, jossa oli vaikka mitä mielettömän hienoa. Saimme nähdä hienon digitaalisen karttaohjelman, johon oli mallinnettu koko Norrköpingin kaupunki, uudenlaisen tavan kuvata asioita (esim. ruumita, muumioita jne) 4D:nä, ja upeassa auditoriossa esitetyn elokuvan maailmankaikkeudesta. Tiedekeskuksessa vierailee myös paljon koululaisia ja opiskelijoita erityisesti näin keväisin. Visualing Centerissä pidetään paljon myös konferensseja ja jopa konsertteja. (1.kuva Visualiseringcenter.se)
Norrköpingistä matkamme jatkui kohti Mauritzbergin linnaa, jota emännöi upea Liisa Lipsanen. Hän esitteli meille linnaa ja kertoi, miten oli päätynyt hankkimaan oman linnan sekä sen toiminnasta ja palveluista. Linna toimii majoitus- ja konferenssikäytössä, ja kesäisin siellä pidetään myös häitä. Mauritzberg ei ole varsinaisesti mikään lapsiperhekohde, mutta jos golf kiinnostaa, silloin kannattaa suunnata Mauritzbergiin. (Mauritzbergin kuvat: Joonas Halla)
Seuraavaksi matkamme jatkui Kolmårdeniin, jossa en ole ennen käynyt, mutta jossa olisin aina halunnut vierailla. Kolmården ei ole pelkkä eläintarha vaan oikeastaan elämyspuisto, josta löytyy paljon nähtävää koko perheelle. Luulen, että yksi päivä ei edes kunnolla riittäisi kaikkeen. Tänä vuonna Kolmården viettää 50-vuotis juhlavuottaan.
Ihan ensimmäiseksi pääsimme katsomaan upeita delfiineitä delfinaarioon, joka oli muuten aika paljon suurempi kuin Särkänniemen delfinaario. Saimme myös tavata naisen, joka on työskennellyt yli 25 vuotta delfiinien kanssa. Samaan aikaan, kun olimme Ruotsissa, oli Itämerelle eksynyt delfiini, ja se oli juuri edellisenä iltana näyttäytynyt Norrköpingin edustalla. Tämä “delfiininainen” kertoi meille, että sattuu itse asumaan aivan tuon paikan lähistöllä ja hän oli nähnyt tuon eksyneen delfiinin. Delfiini oli todennäköisesti Skotlannin suunnalta tullut yksilö ja se oli hyvin iso ja tukevarakenteinen. Läheltä katsottuna oli huomattu, että tällä yksilöllä oli jokin ihosairaus tai jotain muutoksia ihossaan. Oli todella mielenkiintoista kuulla tästä eksyneestä delfiinistä, koska olimme juuri nähneet uutisen aamupalalla paikallislehdessä. Sitten pääsimme näkemään Kolmårdenin delfiinit aivan lähietäisyydeltä, ja kyllä ne vaan ovat vaikuttavia eläimiä.
Tänä vuonna Kolmårdenissa avautui uusi hieno Bamsen maailma, johon on investoitu 80 miljoonaa kruunua. Bamsen maailma on tarkoitettu perheen pienimmille, ja sieltä löytyy paljon erilaisia leikkialueita, ratoja, puistoja, kauppoja ja ruokailupaikkoja.
Pääsimme seuraamaan Bamse näytelmää, joka lumosi kaikki pienet katselijat. Saimme kurkistaa myös Bamsen taloon, jossa oli kaiken tarpeellisen lisäksi mm. paikka johon oman tutin voi jättää Bamselle. Luulen, että erään perheenjäseneni pitäisi vierailla sillä laatikolla. 😉 Bamse näytelmiä esitetään näyttämöllä, johon mahtuu kerralla noin 350 katselijaa. Näytöksiä siellä on 4 kertaa päivässä. Kuten myös Astrid Lindgrens Världissä, uskon esityskielen täälläkin olevan ihan sivuseikka, kun kyseessä ovat tuttu hahmot. Bamsehan pyörii nyt esimerkiksi Netflixillä, joten ainakin meidän lapsille Bamsen näkeminen olisi iso juttu jo sinänsä. Suomalaisia kävijöitä tuntui olevan jo nyt paljon liikkeellä, koska itse ainakin bongasin monia suomalaisia perheitä Bamsen maailmassa.
Bamsen maailmassa oli myös hieno leikkipuisto, pienille sopivia huvipuistolaitteita sekä pieni vesileikkipaikka, joka on varmasti aika suosittu kesähelteillä. matkamuistomyymälät olivat hienoja ja hyvin Bamsemaisia. Ostin eräästä puodista lapsille tuliaisiksi pehmoisen Bamsen sekä Pomppi-pupun ja aika monella lapsella oli samanlaiset pehmolelut kainalossa, kun he tulivat Bamsen maailmasta.
Kun kävelimme tuonne alueelle päin, sattui yksi vähän surkuhupaisa tapaus. Pysähdyimme erään aitauksen luona, jossa oli Etelä-Amerikasta peräisin olevia pensaskoiria. Aitauksen luona oli myös perhe, jonka isä nosti pientä tytärtä aidan yli, jotta tämä näkisi koirat. Yhtäkkiä tyttö alkoi itkeä sydäntä särkevästi, emmekä heti tajunneet mitä ihmettä oikein tapahtui. Sitten kurkistimme aitaukseen. Siellä makasi Bamse -parka ympärillään 10 pensaskoiraa, jotka alkoivat kiistellä Bamsesta, ja veivät sen mukanaan. Kerrassaan sydäntäsärkevää! Bamse parka! Ja tyttö parka! (Bamse -näytelmä kuva: Joonas Halla)
Söimme lounaan Kolmårdenissa ja taas kerran täytyy kehua ruokaa. Erilaisia ruokailuvaihtoehtoja Kolmårdenissa on tosi paljon ja ruokapaikaksi voi valita vaikkapa meksikolaista tai aasialaista ruokaa. Ehkäpä lapset kuitenkin söisivät mieluiten Isoäidin keittön lihapullia. Me testasimme Safari-ravintolan buffet-pöydän ja se ainakin oli tosi hyvä. Suosittelen!
Ruoan jälkeen suuntasimme safarille. Ennen safari kierrettiin autoilla, mutta nykyään sen voi kokea gondolihissillä. Eläimet näkee upeasti ilmasta käsin ja tämä myös häiritsee vähemmän eläimiä kuin autoajelu. Safaripuistossa näimme mm. kirahveja, leijonia, karhuja ja lisäksi Ruotsin luontoon kuuluvia metsäneläimiä. Oli aika upea kokemus liikkua ilmassa äänettömästi villieläinten seassa. Eläimet sitten näyttäytyvät sen verran kuin niitä sattuu huvittamaan. Tuolloin ei ollut kovin kuuma päivä, joten meillä oli tuuria ja näimme vaikka mitä hienoja eläimiä. Vaikuttavinta oli kuitenkin nähdä neljä erikokoista kirahvia marssilla. Gondolihissiin sai halutessaan myös selostuksen ja vaihtoehtoja oli monella eri kielellä, myös suomeksi. Gondolimatkan pituus on noin 2,6km ja se kestää puolisen tuntia. Kesällä safarille voi olla hyvinkin pitkät jonot, joten siihen kannattaa varautua.
Kolmården olikin meidän reissun viimeinen kohde, jonka jälkeen suuntasimme suoraan Norrköpingin kaupunkiin, jossa meillä oli hetki vapaa-aikaa. Ehdin tehdä hyvin pikaisen keskustakierroksen ja ainakin shoppailumahdollisuudet Norrköpingissä ovat aika hyvät. Keskustassa on nimittäin neljä eri kauppakeskusta aivan vieri vieressä, joten shoppailu onnistuu helposti ja tehokkaasti jopa huonolla säällä.
Sitten olikin aika suunnata lentokentälle. Pääsimme suoralla lennolla Norrköpingistä Helsinkiin. Lento kesti alle 1,5 tuntia. Norrköpingin lentokentältä ajomatka Kolmårdeniin kestää puolisen tuntia, joten jos joku suunnittelee Kolmårdenin reissua, kannattaa harkita myös tuota matkustusvaihtoehtoa. Norrköpingin lentokenttä on pieni ja siellä ei tarvinnut hirveästi jonotella. Oli aika ihana päästä niin helposti suoraan kotiin.
Tällainen oli minun viime viikkoinen Ruotsin -reissu. Jos eksyit tänne ekaa kertaa, kannattaa myös lukaista edelliset postaukseni täältä ja täältä. Pian meidän perhe suuntaakin kesälomareissulle, mutta siitä kerron sitten lisää vähän myöhemmin. 🙂
PS. Vuonna 2016 Kolmårdeniin on tulossa taas uusi nähtävyys, puinen jättivuoristorata.
* Yhteistyössä Visit Sweden.
Anonymous says
Täältä löytyisi eräs kaveriksi tuttilaatikolle! Tosin en tiedä pitäisikö ennen tuttia luopua kuitenkin imetyksestä. Mukavampaa itseni kannalta jos lapsi huutaa kaupassa tuttia eikä tissiä.
-nanna
Anonymous says
Kiitoksia paljon postauksesta.Itsekkin olen lähdössä ensi viikon maanantaina reissuun ja juurikin sama suunta.Voit käydä myös kurkkimassa meidän reissua osoitteessa http://www.rimppalanmutsi.blogspot.fi
Heidi - Eppusen kaapilla says
Nanna: Pitäisköhän meidän järjestää yhteinen ryhmämatka Bamsen tutinluovutuspaikalle? ;-D
Rimppalanmutsi: Hei, kiitos linkistä! Toivottavasti päästään seuraamaan myös teidän reissua blogin kautta? 🙂 Hauskaa matkaa ja suosittelen lämpimästi tuota Kolmårdenia sekä ALV:ta. Molemmat oli niin upeita paikkoja, että nyt on pakko viedä lapset tuonne. 🙂
Anonymous says
Olispa kiva joskus käydä Ruotsissa, edes aikuisten kesken kun ei ole tullut käytyä. Aina on suunta ollut Viroon enemmin 🙂
titti Tittin elämää
Heidi - Eppusen kaapilla says
Titti: Oi, teidän pitää mennä joskus, tykkäisit varmasti! 🙂