Lauantaiaamu alkoi Gabriellan Foodgardenin ihanalla aamiaispöydällä. Lapset suosivat pannareita ja itse nautin hedelmistä, prinsessakakusta ja join monta kuppia kahvia. Kello 10 meidän pitikin sitten jo istua autossa tavarat pakattuina, ja matka sai jatkua.
Ajoimme pari tuntia ja molemmat lapset taisivat nukahtaa jossain vaiheessa. Tarkoitus oli pysähtyä Linköpingissä nopealla tankkaus- ja vessareissulla, mutta kun vieressä sattui olemaan Ikea, päätimmekin mennä syömään sinne lihapullat. Itse pääsin myös jaloittelemaan pienen shoppailukierroksen lomassa. Lasten osastolle oli tullut ihana uusi lastensarja ja yksi tyyny pääsikin mukaan.
Ajomatka jatkui yhdellä nopealla pysähdyksellä aina Helsingborgiin asti, joka olikin päivän määränpäämme. Harmi vaan, että juuri ennen perilletuloa alkoi sataa, ja saimme tutustua kaupunkiin pienessä tihkusateessa. En ole ikinä ennen käynyt Helsingborgissa ja täytyy sanoa, että näin nopean tutustumisen perusteella se oli tosi kaunis kaupunki, jossa olisi kiva viipyä vaikka vähän pidempäänkin. Ilta sujui mukavasti hotellissa Carl Philipin ja Sofian häitä katsellessa ja Ruotsin televisiossa oli perin kattava ohjelma kaikista hääjärjestelyistä.
Hotellimme vieressä sattui olemaan pieni urheilukenttä, jossa pidetään sunnuntaisin konttikirppiksiä. Jos joku on ikinä käynyt Vermon konttikirppiksellä kesällä, tämä oli hyvin samanlainen luonteeltaan. Konttikirppiksellä myyjät ajavat autot parkkiruutuihin ja myyvät tavaransa suoraan auton peräkontista tai niiden eteen viritetyiltä myyntipöydiltä. Pitkään blogia seuranneet saattavat muistaa viehätykseni kirppareita ja second hand juttuja kohtaan, joten arvaatte varmaan, että pistäydyimme konttikirppiksellä ennen seuraavan päivän ajomatkaa. Oli niin ihana päästä taas pitkästä aikaa kunnolla kiertelemään kirpparilla. Aurinkokin ilmaantui taas ja ilma oli mitä parhain. Yhden hyvän löydönkin onnistuin tekemään. Se oli iso kaunis valkoinen Arabian voipytty, joka oli ihan ehjä iästään huolimatta. Hintaa tälle löydölle tuli siinä viiden euron tietämillä, joten sanoisin tätä ihan hyväksi kirppislöydöksi.
Sitten matka sai taas jatkua.
Anonymous says
Miten tuo pienenpi viihtyy autossa? Meillä samn ikäinen ja ei kyllä kauheesti ajella muutenkuin uniaikaa 🙂
Täällä myös yksi kirpparihullu 😀
t. ihmejatavis.blogspot.fi

Heidi - Eppusen kaapilla says
Ihme ja tavis: hän on viihtynyt yllättävän hyvin, vaikka pelkäsin että mitäköhän reissusta tulee. 🙂 Toki hän on nukkunut aika pitkiä pätkiä autossa, mutta ehkä isoveljen esimerkki on vähän auttanut tässä. Nyt ehkä uskallamme lähteä kesällä myös mummolaan autolla (Lappiin) kun nämä ajomatkat on menneet niin hyvin.
Anonymous says
Upeita kuvia, ihana reissu! 🙂
titti / Tittin elämää
Heidi - Eppusen kaapilla says
Titti: Kiitos! 🙂 On kyllä ollut mukava reissu, vaikka täällä määränpäässä onkin vähän viileät kelit. 😀
Missä paikassa nuo kirpparit järjestettiin? Voisin käydä. says
Missä paikassa nuo kirpparit järjestetään? Voisin huomenna käydä.
Heidi - Eppusen kaapilla says
Helsingborgissa hotellin läheisyydessä oli sellainen kenttä, missä iso kirppis oli, mutta nyt en muista yhtään, mikä ko.hotellin nimi oli. Varmasti jos etsii googlesta kirpputorit Helsingborgissa löytyy siellä heinäkuussa pidettävät. 🙂