Fillarikesä on kuumimmillaan, mutta meidän perheessä on tullut pyöräiltyä lähiaikoina häpeällisen vähän. Vaikka asumme täällä pyöräilijöiden luvatussa maassa, ovat omat pyörät maanneet naftaliinissa ihan liian pitkään. Jopa niin pitkään, että Epun pyörän satula oli jäänyt keväästä ihan liian matalalle ja minun pyöräni oli muuten vaan ihan hunnigolla. Vähän aikaa mies saikin huhkia pojan pyörän kimpussa, mutta saatiinpa satula nostettua tarpeeksi ylös. Sitten piti nostaa vielä vähän tankoa. Kyllähän se menee vielä, mutta rupesin kyllä miettimään, pitäisikö pojalle ostaa uusi pyörä synttärilahjaksi.
Eppu on nyt pari vuotta ajanut Jopon keltaisella pikkupyörällä, jonka Isla varmaan joskus perii. Mutta mistä ihmeestä me löydettäisiin Epulle uusi hyvä pyörä? Vai olisikohan vaan paras vielä odottaa ja jättää uuden pyörän hankinta ensi kesään. Nyt ollaan alueella, josta en tiedä yhtikäs mitään, ja siksi kysynkin teiltä vinkkejä tähän. Mikä ja minkä kokoinen pyörä olisi paras pyörä tuollaiselle kohta 6-vuoitaalle yli 116cm pitkälle pojalle. Millaisia pyöriä teillä on 5- ja 6-vuotiailla? Olisi kiva kuulla vinkkejä, ennen kuin suin päin ryntään fillarikaupoille. Uskoisin, että valinnanvaraa täällä kyllä on (vaikka suomalaisia merkkejä tuskin löytyy), mutta mitähän pitäisi ottaa huomioon pyörän valinnassa?
nannaonni says
Meillä olisi isompi pojista myös pyörää vailla. Ainakin täällä on nyt pyöristä hyviä alennuksia, joten sen puolesta nyt on ihan hyvä aika ostaa uusi menopeli. Sen enempää en osaa auttaa, sillä ei hajuakaan mikä olisi hyvä. Tai siis 20″ on oikea koko ainakin meille (noin 120cm ylöspäin), mutta siihen se tietämys sitten jääkin.
Heidi - Eppusen kaapilla says
No tätä mäkin vähän laskeskelin, että kohta voisi olla hyviä alennuksiakin tarjolla. 🙂 Oliskohan 16 sitten se meidän koko (?)
nannaonni says
Kannattaa varmaan käydä jossain kokeilemassa kumpi koko olisi teille parempi. Noiden kahden koon välillä meilläkin pähkäiltiin ennen kun kaupassa huomattiin ettei se 20″ niin iso olekaan. Kevääseen mennessä Eppukin kun kuitenkin kasvaa 🙂
MäSäMutsi says
Meillä on luotettu aina Helkaman, lasten pyörien kanssa. Nyt kun jopot ovat tulleet takaisin, on sellainen hommattu. Mutta paras pyörä on sellainen josta lapsi itse pitää ja siinä on ehdottomasti jalkajarrut. Vaihteet ja käsijarrut meillä tuli Teinimonsterin pyörään vasta 9 vuotiaana. Ja 12 vuotiaana sitten vaihteeton jopo.:)
Heidi - Eppusen kaapilla says
Meillä on nyt tuo pieni Jopo, josta ollaan kyllä tykätty. Täältä ei taida saada Jopoa enää, ellei sitten tilaa jostain (?)
Ja totta, pojan pitää kyllä itse päästä mukaan valitsemaan.
Rouva K says
Itsekin samaa pähkäilleenä ja asiaan hieman tutustuneena (etsinnässä 4-vuotiaalle pyörä) olen todennut, että keveys on valttia. Monet suosittelevat joko Islabikes tai Frogbike merkkejä. Olen kallistumassa jälkimmäiseen kun sitä saatavilla Suomestakin.
Heidi - Eppusen kaapilla says
Hei, kiitos näistä vinkeistä! Tuon Islabikesin joku mainitsi myös ulkosuomalaisten ryhmässä, joten se taitaa olla aika hyväksi todettu. Kumpikaan noista ei ole tuttu minulle, joten pitääpä etsiä tietoa! 🙂
Anonymous says
Merkeistä sen verran että mikä tahansa toimii. Ja Tunturistakin lapsi saa hajalla osia ihan samaan malliin kuin Bilteman pyörästä. 🙂 Teille seuraava koko lienee 20-tuumainen. Malleja on monenlaisia, jokaisella omat (suuntaa antavat kokosuositukset). 20-tuumaisissa pisimpään toimiva malli on pojallesellainen hieman bmx-pyörän tyyppinen. Pitkä, satulan kohdalta matalahko kolmion mallinen runko, ohjaustanko keskitangolla. Alkuun sopivan matala, että lyhemmälläkin yltää jalat maahan, mutta menee pitkään käytössä, kun sen mallisiahan käytetään vähän “liian” pieninäkin vielä. Vaihteita 0, 3 tai korkeintaan 7 tuon ikäiselle. 🙂
Heidi - Eppusen kaapilla says
Hei, kiitos tosi hyvistä vinkeistä!!!!! Mietin kans, että jalat pitää ylttää maahan, koska ei tuo meno nyt vielä niin hallittua ole. Mutta tuota kokoa mietin, että onko se tuo 20 vai vielä 16. (?) Toisaalta olisi kiva, että pyörä menisi mahd. pitkään, mutta sitten taas hirvittää, että jos se on liian iso.
Ja kiitos myös vaihdevinkistä, en ollut edes ajatellut tuota. Tää kommentti on pakko napata nyt johonkin puhelimeen itselle ihan talteen! 🙂
Vierailija says
Puky polkupyörät on meillä pop! saksalaista laatua! nyt 6-v. ja 7,5v.:lla
Heidi - Eppusen kaapilla says
En edes muistanut, että Puky tekee myös tavallisia polkupyöriä! Se pitää myös ehdottomasti katsastaa! Meillä on ollut jo kolme Pukyn potkupyörää (ja nytkin Islalla yksi käytössä), ja ne ovat olleet ihan parhaita. Kiitos siis tästäkin vinkistä!!!! 🙂
Vierailija says
Islabikes, ehdottomasti! Pyörä on kevyt ja mittasuhteiltaan lapselle suunniteltu. Nettisivuilla on hyvät ohjeet oikean koon valintaan.
Oma 4-vuotias oppi (vahvalla potkupyörätaustalla) ajamaan heti ilman apupyöriä. Jo 2kk pyöräilytaidon oppimisen jälkeen onnistui jopa yli 8km pyörälenkki (lapsen tahdissa tietenkin) ja toisaalta myös Helsingin ja Tukholman keskustan ruuhkissa ketterä eteneminen (pyörä oli mukana kesälomareissulla ja kulki mukana laivalla, ratikoissa, lautoilla yms.). Lapsi jaksaa polkea myös kaikki ylämäet (jopa sellaisia, joissa itse tekee mieli taluttaa). Uskon, että hyvällä pyörällä on suuri merkitys tässä kohtaa.
Miinuksina hinta ja se, ettei pyörää ainakaan Suomessa saa kuin netistä tilaamalla.
http://www.islabikes.co.uk
Heidi - Eppusen kaapilla says
Meillä on tuo samainen potkupyörätausta, jonka avulla Eppukin oppi ajamaan tuolla pienellä Jopolla. Islabikes on nyt mainittu niin monta kertaa ja monessa paikassa, että sen täytyy olla tosi hyvä!
Keveys olisi varmaan tärkeää. Tuo vanha Jopo ei kyllä ole yhtään kevyt, joten varmaan olisi hyvä kun uusi pyörä olisi kevyempi. Mä toivon, että pääsisin lenkille Epun kanssa, joten hyvä fillari olisi sellainen juuri, jolla voi ajaa täällä kaupungissa. 🙂
Elliot says
Meillä oli pojalla 20″ Crescent jalkajarrulla.Merkin pyörät kestäviä ja pojan mieleen.Näissä pysynyt jälleenmyyntiarvokin kohdillaan:).
Heidi - Eppusen kaapilla says
Kiitos vinkistä! 🙂 Crescent on varmaan ainakin yksi sellainen merkki, jota uskoisin täältä löytyvän. (?)
Vierailija says
Ehdottomasti Epulle 20″ pyörä, 16 on aivan liian pieni. Meillä juuri 6 vuotta täyttänyt tyttö ja lähtee nyt eskariin, pituutta on 118cm ja vuosi sitten ostettiin 20″ pyörä eikä ole liian iso. se on tylyn näköistä kun lapsi ajaa liian pienellä pyörällä, toki se ei saa liian isokaan olla.
Vierailija says
Meillä 6-vuotiaalle pitkälle pojalle ostettiin 21 vaihteinen, käsijarrullinen Feltin maastopyörä. Hyvin sujuu pitkätkin lenkit