Olemme asustaneet täällä Tanskassa nyt pari kuukautta, ja olen laittanut merkille asioita, jotka ovat vähän erilaisia kuin Suomessa. Nämä havainnot on tehty siis tämän muutaman kuukauden asumisen perusteella, ja voi hyvin olla, että olen väärässä tai että joka paikassa Tanskassa ei ole näin. Kirjailin nyt kuitenkin näitä juttuja ylös ihan huvikseni, vähän kieli poskessa, joten jos teillä on erilaisia kokemuksia Tanskasta, älkää pahastuko.
– Tanskassa tuulee koko ajan. Ystäväni huomautti minulle, että Helsingissäkin tuulee koko ajan, mutta minusta tämä tuuli on tosi voimakas ja sitä on koko ajan jos vertaa Helsinkiin, jonka tuulet vaikuttavat nyt ihan leppoisilta. Tanskassa myös sataa (ainakin tällä hetkellä) paljon ja tuulen- ja sateenpitävät vaatteet ovat todella tärkeitä meille. Tanskalaiset itse eivät kuitenkaan näytä niitä hirveästi käyttävän (paitsi lapsilla) ja ulkona ihmiset pyöräilevät ja kävelevät ihan surutta sateessa ja tuulessa siisteissä kaupunkivaatteissa, villakangastakeissa ja aina ilman päähineitä. Harvalla edes on sateenvarjoa. Toisaalta kova tuuli ja sateenvarjo on aika huono yhdistelmä, totesin sen itse viime viikonloppuna. Hyvä, kun en lentänyt tuulen mukana niin kuin Maija Poppanen.
– Vaikka täällä on usein kylmää ja tuulista, muista hyvistä ulkovarusteista huolimatta lapset näkee usein kadulla ilman pipoja, hanskoja ja kaulahuiveja. Hrrr.
– Ihmiset ovat pääasiassa todella mukavia ja ystävällisiä. Apua saa aina jos vain uskaltaa kysyä, usein myös ihan kysymättäkin. Vaunujen kanssa liikkuessa apua myös tarjotaan helpommin kuin Suomessa. Vastaantulijat hymyilevät lapsille ja kotikadulla moikataan kaikille vastaantuleville.
– Lapsiin suhtaudutaan mukavasti ja usein heille hymyillään ja jutellaan kadulla ja kaupassa ystävällisesti. Lähileipomossa lapsille tarjottiin tikkarit, kun kävimme siellä viimeksi.
– Tyylikkäästi pukeutuneet suloiset tanskalaislapset saavat (onneksi) myös samanlaisia taaperoraivareita kuin omani. Vanhemmat vaikuttavat leppoisilta lastensa kanssa.
– Lastenvaunut ovat isoja ja isorenkaisia. Emmaljunga taitaa olla yksi suosituimmista merkeistä.
– Leikkipuistoja täällä ei ole samanlailla kuin Suomessa. Samanlaista leikkipuistokulttuuria kuin Suomessa Tanskassa ei myöskään tunnu olevan. Ehkä siksi, kun lapset menevät päivähoitoon aikaisemmin kuin Suomessa. Äitiysloma kestää noin vuoden, jonka jälkeen äidit palaavat töihin ja lapset menevät hoitoon.
– Lasten päällä näkee melkein enemmän Reiman vaatteita kuin Suomessa. Tanskalaiset suosivat paljon myös omia tanskalaisia merkkejään niin kaikessa pukeutumisessa kuin sisustuksessakin.
– Kaikki tuntuvat puhuvan todella hyvää englantia, myös iäkkäät ihmiset. Tanskalaiset vaihtavat herkästi englantiin, kun huomaavat, että keskustelukumppani ei vastaa tanskaksi. Joka paikassa palvelua saa englanniksi, mutta myös kouluruotsilla pärjää ihan hyvin. Tämä ei ehkä kannusta kovasti tanskan kielen opiskeluun, mutta toisaalta turistina pärjää hyvin helposti Tanskassa.
– Tanskassa näemmä rakastetaan kumilenkkejä. Niitä on joka paikassa. Kananmunarasiat, marjakotelot ja monet suljetut elintarvikelaatikot on vielä tuplavarmistettu kumilenkeillä. Niitä putkahtelee sieltä täältä. Kotonani ei ole koskaan ollut näin paljon kumilenkkejä.
– Vanhukset liikkuvat usein eräänlaisilla pyörätuolimopoilla. Niiden avulla käydään kavereiden kanssa lenkillä (lenkkikaverillakin on tietysti samanlainen mopo) ja olenpa nähnyt vanhusten kilpahurjastelevan näillä "mopoillaan" kävelykadulla.
– Kaupat menevät hurjan aikasin kiinni, yleensä noin 17:30. Perjantaisin ne ovat pidempään auki, noin 19 asti. Virastot sulkeutuvat vielä aikaisemmin. Mietimme aina miehen kanssa, milloin ihmiset täällä hoitavat asiansa, kun kaupat ja muut ovat auki aina vaan siihen aikaan, kun ihmiset ovat töissä. Jokunen ruokakauppa on sentään auki 21 asti, mutta klo 18 jälkeen ruokakaupoissakin on hyvin hiljaista.
– Tanskalaiset rakastavat kotoilua. Heille perheen kanssa oleminen tuntuu olevan tosi tärkeä juttu. He myös panostavat koteihinsa ja sisustukseen. Ehkä siksi, koska viettävät niissä paljon aikaa?
– Tanskalaiset ovat hurjan pitkiä ja hoikkia. Tällainen suomalainen tavallinen perusjantteri on täällä lyhyt kuin tatti. Mutta ongelma ei koske vain meitä suomalaisia, koska luin juuri hauskan viestin eräästä Facebookin internationals keskusteluryhmästä. "Tietääkö kukaan hyvää ompelijaa Veljestä? Minun pitäisi lyhennyttää kaikki ostamani housut, koska ne on valmistettu hujopeille. " Hahaa, jollain muulla on siis sama ongelma kuin minulla.
– Tanskalaiset tuntuvat olevan aika rentoja monessakin asiassa. Työpaikalla ei asuta yömyöhään ja pahin ruuhka ainakin täällä meidän kaupungissa tuntuu olevan jo kello kolmen aikoihin.
– Rentoja ollaan myös monissa muissa asioissa, kuten paloturvallisuusjutuissa, joita ei taida ainakaan asuintaloissa pahemmin olla. On ihan normaalia säilyttää esimerkiksi koko kenkäkokoelmaa hyllyineen päivineen rappukäytävässä, jossa säilyvät myös turvaistuimet, rattaat ja mikä milloinkin.
– Posti kulkee kuutena päivänä viikossa, myös lauantaisin. Luin juuri lehdestä, että nyt harkitaan jakelua myös sunnuntaisin hurjasti kasvaneen nettikaupan takia. Posti kulkee aika nopeasti ja tuntuu ainakin näin lyhyen kokemuksen perusteella luotettavalta. Monista eri kuljetusfirmoista avauduinkin täällä blogissa jo aiemmin. Niitä on monia ja ne toimituspisteitä on siellä täällä, niin että paketin nouto saattaa välillä aiheuttaa pientä päänvaivaa.
– Ainakin täältä meidän lähistöltä puuttuvat isot ruokamarketit ja jättihallit kokonaan. Kauppakeskuksiakin tuntuu olevan paljon vähemmän kuin Suomessa. Itse olen iloinen pienistä kaupoista.
– Julkiset kulkuvälineet toimivat tosi hyvin. Ainakin täällä meidän kotikulmilla pärjää oikein hyvin ilman autoakin ja junalla sekä bussilla pääsee helposti ja nopeasti joka paikkaan.
– Asuntoja on paljon myös kerrostalojen alimmissa kerroksissa. Sisustukset näyttävät usein hyvin samanlaisilta ja tanskalaisillakin näyttäisi olevan omat juttunsa, jotka löytyvät "joka kodista".
– Leipä on Tanskassa todella hyvää ja sitä saa ihanista pienistä leipomoista. Siis haluan korostaa _todella hyvää_! Eräs miehen ulkomaalainen työkaverikin saa viedä tanskalaista leipää tuliaisena äidilleen aina käydessään kotona. Enpä ihmettele.
Tässä näitä pieniä havaintoja täältä arjesta. Näitä juttuja on hauska kirjailla ylös ihan omaksikin muistoksi. Saapa nähdä, muuttuuko mielipiteeni tai havaintoni näistä asioista, kun aika kuluu. Kuvat on otettu reilu viikko sitten, kun kävimme jätskillä naapurini suosittelemassa jätskibaarissa. Sieltä saa kuulemma parasta jäätelöä Tanskassa. Eipä ollut naapuri väärässä.
Nuo kaikki pitää niin paikkaansa. Olen asunut itse täällä kohta 2 vuotta ja samoja asioita ihmetellyt.
Omakotitaloissa kaikilla joilla on lapsia on yleensä oma leikkipuisto omassa pihassa. Se voi olla yksi syy ettei leikkipuistoja juurikaan ole. Meidän lähellä on yksi ja omasta mielestä kämänen, mutta tanskalaisessa mittakaavassa hieno ja iso.
Itse aluksi ikävöin cittarien ja prismojen tapaisia kauppoja, mutta nyt tottunut noihin tanskalaisiin markettehin. Bilka on se isoin ja cittaria/prismaa muistuttava meidän lähellä, mutta siellä on aina aivan liikaa ihmisiä.
Helsingissä tottui että ostoskeskuksesta löytää kaiken mitä tarvii. Täällä jos löytyy ostoskeskus, niin ei sieltä löydä juurikaan mitään. Aarhussisa on ostoskatu/kävelykatu joka todella pitkä ja sieltä löytääkin sitten mitä tarvitsee. Magasin ja salling on sitten sellasia stockamaisia. Magasin kallis ja salling edullisempi.
Täällä jos leipoo itse niin yleensä kysytään: eikö teidän lähellä ole leipomoa? Koska leipomot on todella hyviä ja edullisia, niin kukaan ei jaksa itse leipoa.
Kaupat jne menee juuri siksi aikaisin kiinni, koska vapaa-aikaa arvostetaan todella paljon. Jos ihmisille sanoittais että joudut olee töissä näin pitkään, ei siihen suostuisi kuin nuo alle 18 vuotiaat.
Täällä on alle 18 vuotiaille omat työpaikat. Niitä saa hakea vain 15-18 vuotias, palkka huonompi ja tunteja maksimissaan muistaaksi joku 15-20h/vko. Hienoa, koska nuoret oiekasti työllistyvät täällä tuon vuoksi.
Tulipas pitkä sepustus 🙂
Hei, kiitos kivasta kommentista! 🙂 Me ollaankin ihmetelty miksi Fotexissa on niin paljon tosi nuoria töissä aina iltaisin. 🙂
Bilkassa me ei olla vielä käyty, mutta pitää ehkä käydä. Ruokakauppaturismi on nimittäin ihan parasta. 🙂
Sallingissa poikettiin viikonloppuna kun piipahdettiin Århusissa, mutta Magazin jäi vielä väliin. Ehkä sitten ensi viikonloppuna, kun suuntana on Köpis. 🙂
Hih, allekirjoitan kaikki nämä myös Hollannin osalta 😀
Lasten pukeminen tyylikkäästi menee sääolosuhteiden edelle, pipot ja hanskat on ihan turhia vaikka on kylmäkin :/
Hauska kuulla, että nämä pätee muuallakin. 🙂 Tulee kyllä varsin kanaemomainen olo, kun käskee laspia vetää huivia tiukemmalle ja pipoa päähän samalla kun vastaan tulee näitä kovin “kesäisiä” lapsia. 😀 Noh, kylmä karaisee, kai. ;D
Ihania kuvia♥ Näitä havaintoja on mukava lukea ja oppia samalla lisää maailman menosta 😀
Kiitos! <3 Näitä on varmaan myös itse hauska lukea joskus myöhemmin, että mihin sitä oikein on kiinnittänyt ekana huomiota tuolla palloillessaan. 😀
Nämä oli kivoja! 🙂 Meillä muuten tuulee kans aina. Siis ihan aina. Ei tarttee mennä kuin puoli kilometriä eri suuntaan niin ei tuule. Ärsyttävää 😀
Se on kyllä vielä jännä kuinka paljon kylmemmäksi se tuuli ilman muuttaa. 🙂