Pomp De Luxin uusi kevät-kesämallisto 2015 ilmestyi viime viikolla ja tänään se on saatavilla myös Pompin omasta nettikaupasta (täältä). Itse halusin tällä kertaa järjestää omat kutsut, jotta pääsisin näkemään malliston rauhassa ja ostamaan tuotteita ekojen joukossa ennenkuin joku suosikki ehtii loppua. Yritinkin olla mahdollisimman ajoissa liikkeellä ja varasin kutsut meille heti täksi ekaksi viikonlopuksi. Paikalle pääsi ihan kiva määrä ystäviä, vaikka vähän jännitinkin pilaako alkava talviloma suunnitelmat kokonaan.
Olin tietysti nähnyt tulevan malliston nettilinkin kautta jo etukäteen, joten olin jo tehnyt pieniä suunnitelmia, mitkä jutut voisivat kiinnostaa. Tyttöjen muhkea tyllimekko (Indiana Little dress) oli yksi suosikkini ja olin päättänyt ostaa sen kesän tulevia juhlia varten. Uskon, että tämä samainen mekko oli monen muunkin suosikki, ja jo eilen illalla jostain väristä taisi olla pienin koko lopussa.
Muita varmoja ei sitten ollutkaan ja täytyy taas kerran todeta, että kyllä se on ihan eri asia päästä näkemään vaatteet ihan oikeasti kuin ostaa pelkän kuvan perusteella.
Mukana oli myös monia yllätyksiä, joista en ehkä olisi uskonut pelkän kuvan perusteella pitäväni. Esimerkiksi pienten lasten softshell -haalari oli tosi kiva ja tilasinkin sellaisen nyt kokeeksi Islalle kevättä ajatellen.
Varmaan moni blogia seurannut tietää, että tykkään softshellistä lasten ulkoilussa, mutta softshell haalaria meillä ei ole ennen ollutkaan. Tässä Pompin haalarissa on nimittäin erinomaiset ominaisuudet yhdistettynä edulliseen hintaan (39,95€). Vedenpitävyys on 10 000mm, joka on todellakin enemmän kuin riittävä tuollaiseen lasten keväthaalariin. Peppu sekä polvet on vahvistettu (mitä ei ollut syksyn haalarissa), ja vuorissa oli ihan hyvän paksuinen fleece. Toki sitten valitsin meille tuon vähän aran värin vastapainoksi, mutta en voinut vastustaa kaunista vanhaa roosaa. Ja kyllähän pesukone sitten senkin pesee puhtaaksi.
Näiden lisäksi yllätyin Helsingin mukaan nimetystä pikkutyttöjen setistä, johon kuuluu ohuet trikoohousut (vähän baggy malli) sekä saman sarjan raidallinen t-paita. Tästä setistä tilasin Islalle nuo housut kevättä ja kesää ajatellen, tällä kertaa minttuna.
Tilaukseen lähtivät meillä myös Eindhoven Little cardigan sekä sen kanssa Hetty Little jumpsuit, molemmat roosana. Tästä jumppiksesta olisin itseasiassa tykännyt enemmän keltaisena, mutta sen kanssa ei löytynyt oikein hyvää neuletakkiväriä, niin päädyin nyt sitten ottamaan helpon ratkaisun. Ainakin nämä kaksi sopivat täydellisesti yhteen. Tuo ohut kankainen jumpsuit voi olla kiva keväällä ja kesällä, koska sen kanssa ei välttämättä tarvitse paitaa, mutta päälle voi vetäistä helposti vaikka tuon neuletakin jos on tarve.
Mietityttämään jäivät vielä Emerald Little dress sekä ihana tyttöjen uimapuku, joita en nyt kuitenkaan raasknut vielä tilata. Vaikea sanoa vielä tässä vaiheessa vuotta, kuinka paljon noille pitkille mekoille tulee sitten todella käyttöä.
Poikien mallistosta suosikkini olivat ehdottomasti mintunvihreä t-paita, jossa on hauska silmälasikuosi sekä molemmat poikien kahdet farkkushortsit (nämä ja nämä). Noissa shortseissa on tosi kiva pehmeä denimlaatu, joka on varmasti mukava päällä. Tykkäsin kovasti myös poikien vähän baggy -mallisista swetarihousuista ( esim. Sunriver Little pants). Näitä baggy swetarihousuja taisi mallistossa olla muutamatkin erilaiset.
Noin yleisesti ottaen parasta tässä kevään mallistossa on minun mielestäni nuo lasten kevät- ja kesäpukeutumiseen sopivat laadut sekä malliston vaatteiden yhdisteltävyys, joka onnistuu keneltä tahansa. Varsinkin pienille lapsille voi olla joskus hankala löytää hyviä kesävaatteita, jotka suojaavat auringolta vähän, mutta eivät ole liian kuumia. Ohuet puuvillaiset housut, haalarit ja pitkät puuvillamekot toimivat hyvin kesällä. Malliston kaikki osaset sopivat helposti yhteen, ja jo muutamalla vaatekappaleella voi saada monta erilaista kivaa yhdistelmää helposti. Pieni miinus tulee sitten poikien mallistosta, joka kaipaisi minusta vähän lisää syvyyttä ja ehkä hiukan rohkeampia värejä.
Olen kyllä aika innoissani tästä Pompin uudesta keväästä ja myös kutsut olivat onnistuneet (lämmin kiitos ihanalle esittelijälle sekä vieraille seurasta). Onkos kukaan muu menossa (tai jo ollut) kutsuilla ja mitäs tykkäsitte mallistosta? Löytyikö suosikkeja?
Anonymous says
Meidän syksyisissä Pompin softshell-haalareissa on kyllä vahvistettu peppu ja polvet. Tykkäsin kyllä tosi paljon ja t.sininen ja munakoiso väreinä pystivät hurjan hyvässä kunnossa 🙂
Sara. (Ja Elsi ja muut ;))
Anonymous says
Minkälaisia nuo Pompin ulkovaatteet ovat kokojensa suhteen? Vastaavatko ne hyvin kokoaan vai ovatko suuria/pieniä? Tuo softshell-haalari näyttää todella kauniilta ja tuo roosa houkuttelisi.
Anonymous says
Mä tilasin kanssa tänään netistä muutamia juttuja Eeville. Ihana mallisto taas kerran!
Sini
Anonymous says
Osaatko yhtään sanoa oliko toi tyllimekko pientä kokoa?
Anonymous says
Tulin juuri kutsuilta ja tilasin molemmille lapsille shoftshell-takit, toisen rosana ja toisen tummansinisenä. Niissä on kyllä aika edullinen hinta ominaisuuksiin nähden. Poikien mallisto oli tänä keväänä vähän pettymys.
Anonymous says
Toi softshell haalari on ihan huippu! Meillä oli se konttaavalla pojalla viime syksynä. Talven tullessa oli kuin uusi ja myinkin sen hintaan 25e pois! Nyt aion tilata samanlaisen pojalle! varsinkin kun käveleekin jo! Itse olen hyvin pieni kokoinen (161cm n.50kg) niin löysin itelle kans vaikka mitä kivaa! Huomenna menen kutsuille sovittamaan 🙂
Anonymous says
Ihanuuksia! Mä taidan imeä meille kaikki merkin maanantaikappaleet kun muut vaan niitä hehkuttaa, joten en tiedä viitsinkö taaskaan normihinnalla mitään ostaa. Juhlamekon tyttö kyllä tarvitsisi ja tuota softshell-haalaria kiinnostaisi kokeilla.
-Nanna
Heidi - Eppusen kaapilla says
Sara: Okei, tarkottihan meidän edustaja sitten jotain vanhempaa mallia(?) pitää tarkistaa 🙂 Ja kiva kuulla, että olette tykänneet. Mä odotan nyt kovasti sitä meidän haalaria! :)))
Vierailija 2: Mulla ei ollut siinä kohtaa mitään samanlaista vertailukohdetta, mutta kaverin kanssa napattiin nopeasti Mini Rodinin vanha Pico-haalari 92/98 (joka on pientä kokoa) ja tää 86 softshell -haalari oli melkein samankokoinen kuin se. Niin tän perusteella mä itse sanoisin, että vastaa kokoaan. mutta tämä meillä ollut edustaja neuvoi, että hyvä yleisohje on se, että jos Pompeissa arpoo kahden koon välillä, kannattaa mieleummin ottaa se isompi. Toki tääkin kai vaihtelee malleittain. 🙂 Meille otin Islalle 86 kokoisen haalarin.
Sini 3: No eikö!!!! Mitäs tilasit? 😉
Vierailija 4: En nyt osaa niin tarkaan sanoa, kun ei sovitettu, mutta silmämääräisesti se ei musta ollut mitenkään kovin ison näköinen ainakaan. Varmaan vastaa sekin kokoaan tai on ehkä ennemmin pienempi kuin iso. Toi malli on myös sellainen, että siinä ei mun mielestä ole ihan niin justiinsa kun tuo malli on tuollainen “pallo”. Ihana meko anyway, ja kohta varmaan loppuunmyyty. 🙂 Jos joku muu tietää vielä tarkemmin, saa vastata tähän alle :))))
Vierailija 5: Mä vähän kans katselin sitä takkia Epulle, mutta on jo hankittuna toi Molon softshell niin tilasin sitten vaan Islalle haalarin. Hyvät värit näissä!
Ja mäkin olin ehkä vähän pettynyt poikamallistoon, olisin kaivannut lisää kaikkea siihen. 🙂
Vierailija 6: Kiitos tästä, mä vinkkasinkin kummipojan äidille tämän kommentin (joka myös kyseli tuosta haalarista). 🙂
Ja voi, sä olet kyllä pieni, saat itsellekin tuosta takin! 🙂
Nanna: Voi ei, toivotaan nyt että huono onni sen suhteen kääntyy. 🙂 Oliko teillä se mekko, josta purkautui yläosa vai muistanko väärin? Mä toivon, että tää softshell-haalari olisi hyvä, ainakin hinta on loistava verrattuna moneen muuhun merkkiin. 🙂
Anonymous says
Mä yritin jokunen vuosi sitten saada jälleenmyyjää pitämään meille kotikutsuja, mutta hänellä ei ollut aikaa. Ilmeisesti heillä on niin hyvin emäntiä, ettei tarvitse ottaa uusia ehdokkaita :/ No, oon sit tilaillu verkkokaupasta, mutta tuo on totta, että pitäisi päästä itse tunnustelemaan vaatteita ja sen perusteella tulis varmaan tilattua enemmänkin taiainakin jotain, mitä ei kuvien perusteella olisi ajatellut. Meidän pojilla on mm. neuletakkeja, housuja, jokunen t-paita ja toppaliivit. Harmillista, ettei poikiin satsata samalla lailla kuin tyttöihin, Pompin tyyli kun vetoaa ainakin minuun. Tuo softsell-haalari alkoi kyllä kiinnostaa. Ajattelin, että ottais sellaisen koon, joka käy POPin isoimman windfleecekoon jälkeen eli olisko se sitten just toi 86cm. Mitoitusta minäkin pohdin, mutta tuossa yllä moni jo osasi vähän siihen vastailla. Muistatko, oliko se yks softsellin sininen väri vaaleansininen? Olis herkullinen pikkupojalle 😉
Heidi - Eppusen kaapilla says
No voihan harmitus! Mutta mä luulen, että sillon aluksi noita Pomppin edustajia on ollut niin vähän. Kuulin, että nyt on tullut lisää ja itsekin löysin yhden ihan tästä meidän läheltä. 🙂 Kannattaa kysäistä nyt uudestaan jos kutsujen pitäminen vielä kiinostaa. Kuulin, että heillä on aika lyhyt se myyntiaika (muistaakseni 10 viikkoa)joten voi olla että sekin vaikuttaa. (?) 🙂 Mulla ainakin muuttui suunnitelmat ihan kun näin vaatteet livenä, ja juuri tuli mm. tuo softshell-haalari, trikoohousut ja se tyttöjen ohut jumppis lisäksi. Niitä en olisi kyllä pelkkien kuvien perusteella tilannut. 🙂
Poikavärejä softshellissä oli mun mielestä kaksi eri tummansinistä (eri värisillä vetskoilla vaan) sekä siniharmaa, joka oli musta tosi kauins sävy (siitä vinkkasinkin kummipojan äidille myös). Se oli musta vähän sellainen murrettu sininen, tosi hyvä sävy. Mä vaan vertasin sitä siihen Rodinin haalariin, jonka tiesin olevan vielä vähän reilu, niin otin meille sitten sen mukaan 86 koon. 🙂
Anonymous says
Joo, meillä oli mekko josta kuoriutui osa paljeteista heti ekassa pesussa pois. Sitten oli mekko jonka helma hajosi saumastaan ekalla käyttökerralla. Toppahousut ostin 70% alella toissatalvena viime talveksi, mutta tyttö tahtoikin pistää ne jo toissatalvena eskariin. Ei jäänyt housuista mitään jäljelle ehkä maksimissaan kuukauden käytöllä. Poikien vaatteista on lähtenyt vaan yhden hupparin sauma purkautumaan ja toppahaalari oli kyllä joskus todella hyvä ja kestävä.