Tässä pikainen postaus lappuhaalareista ja autopaidasta, jotka ostin jo jokin aika sitten Popilta.
Postaus löytyy täältä. Lupasin vielä kertoa myöhemmin, millaiset nuo lappuhaalarit ovat päällä, ja tässä nyt muutama kuva niistä. Malli on siis paljon leveämpi kuin meillä on normaalisti totuttu käyttämään, mutta silti tykkään näistä housuista tosi paljon. Lapparit saavatkin olla vähän väljemmät. Pituuttakin noissa tuntuu olevan aika reilusti, joten puntteja saa kääntää, mutta ainakin menevät sitten pitkään.
Lappuhaalareiden alla on nyt tuo Popin autopaita, joka olikin ensimmäinen juttu, jonka ostimme Popilta koossa 98. Jotenkin tuo koko kuulosti minusta tosi isolta, mutta ei se nyt päällä olekaan niin valtava. Onpas meillä jo iso poika. 🙂
Samalla tässä pitää kysyä, käykö täällä blogissa ketään pienten tyttöjen äitejä? Kysyn sen takia, että satuin saamaan muutaman ihanan tyttöjen jutun, jotka voisin arpoa pois, meillä kun ei niille ole käyttöä. Olisikohan kiinnostusta tällaiseen? 🙂
Kerron myös Me & I peiton arvonnan voittajan pian ja esittelen meidän uudet nalle pöksyt. Pysykää linjoilla!:)
![]() |
“Hakka on sitten kiva lelu!” |
Ihanan söpöt lappuhaalarit, täällä ainakin on yksi pikku tytöt äiti:)
Kivan näköinen asu!
Meiltä löytyy Epun ikäinen ja kokoinen tyttö. 🙂
Mun mielestä lappuhaalarin kuuluu ollakin tuollainen vähän löysä ja lököttävä :). En kyllä tiedä osaisinko meidän tytöllä käyttää ja mieskin on pottailun myötä tyrmännyt kaikki haalarimalliset sisävaatteet. Jos sellaisia erehdyn pukemaan niin pian huomaan että mies on vaihtanut tytölle jalkaan jotain helpompaa :D.
Eli siis hep joo, meillä on tyttö 1v10kk eli käy tyttöjenkin äitejä täällä :D.
Tosi kivat ja reippaan näköset noi Popin vaatteet! Sopii hyvin sisustukseenkin 😉
t. 4v tytön äiti
Tuo punainen paita on kyllä ihanampi kuin meillä oleva sininen kaimansa! Lappuhaalarit näyttää kivoille ja tosiaan lötkömallisia munkin mielestä kuuluukin olla.
Kyllä käy pienten tyttöjen äitejä! 🙂
Nuo lappuhaalarit ovat tosi suloiset ja ihanan rennon näköiset, ovat varmasti kivat myös pikkuisen päällä!
Käy, kyllä käy tyttöjen äitejä! 4v ja 11kk täällä odottaa jo jännittyneenä arvontaa! 🙂
Makeet nuo Eppusen lappufarkut!
Meillä olisi kanssa PoPin t.sin. sammarilapparit jemmassa. Ostin ne esikoiselle, mutta olivat niin pojanoloiset, etten osannut niitä laittaa tytön päälle kovinkaan monesti. Sen siitä saa kun äiti on niin rajoittunut henkilö. 😀 Saapa nähdä kuinka käy neiti kuopuksen kanssa.
Meiltä löytyy kaksin kappalein, melkein 5v vähän isompi ja 1v5kk =)
Ihana autopaita, isommat ihailee sitä kuorossa mun selän takaa!
Aivan varmasti meitä pienten tyttöjen äitejä on täällä ihailemassa pienen pojan elämää. 🙂
Täällä kahden tytön äiti, 3vee ja 1v7kk 🙂
Kivan näköiset lapparit!
mitä tarkottaa “pienet tytöt”? meidän 2 vee on kyllä miulle pieni tyttö, mutta ajoittain hänet luokitellaan “isoksi” tytöksi 😉 arvontaa vaan kehiin 😀
Täältäkin löytyy reilu 2vee tyttö, jos lasketaan vielä pieneksi 🙂
Heippa! Kyllä löytyy pienten tyttöjen äitejä:) Täällä yksi 2v. tytön äiti!
Heippa! Kyllä löytyy pienten tyttöjen äitejä 🙂 Täällä yksi 2v. tytön äiti!
Meilläkin pieni tyttö 7kk;)
Ihana uusi banneri <3 Ja ihana Eppu jälleen kerran! Meiltä löytyy tuo sama paita, vielä ei ole ehtinyt päälle…meillä on nimittäin muutama paita ;D Oli kiva nähdään tänään nopeasti! 🙂
meille syntyy näillä näkymin tyttö 🙂
Täälläkin melkein 2,5 vuotiaan tytön äiti. =)
Meillä on jo vähän isompi pieni tyttö, 3-v, tosin kokonsa puolesta tuo kirppuli vastaa 2-vuotiasta.
Täällä neljän 1-11-vuotiaan tytön äiti. Olen joskus kommentoinutkin, kun aika monta samaa vaatetta kuin Epulla löytyy meidän kaapeista. Meillä kun ei mitään paljettivirityksiä harrasteta.=D
Kyllä vaan on 1v8kk kaksostyttöjen äiti ja vähän isomman kahden pojan myös. Meilläkin on kaapin uumenissa 4v. pojalle tuo autopaita sinivihreänä :).
Ja arvonta ois kiva homma.
Sinulle olisi haaste blogissani http://kasivaylankahvila.blogspot.fi/2012/09/operaatio-nalkapaiva-blogia…
Täälläkin tyttöjen äiti 🙂 Meiltä löytyy 2-vuotiaan pojan lisäksi 3 tyttöä.
Kiitos!:) Ja mukavaa, että myös tyttöjen äitejä linjoilla.:)
Voi kiitos!:)
Oi, teillä on kans 2-vee. 🙂
Joo, ja olishan se tosi epämukava kireämpänä. 🙂
Onhan noi haalarimallit tietty pottailun kanssa hankalia. Ja arvonta tulossa.;)
Kiitos!:) Apua, juu, meillä taitaa olla aika reilusti punaista ja sinistä 😀
Eikä, se sininenhän oli kans tosi ihana!:) mä oisin voinut ottaa vaikka molemmat, mutta toinen nyt oli valittava. 🙂
Jess!:) Ne on kyllä ihan mukavat, ehkä juuri se auttaa kun ovat vähän “lököttävät”. 🙂
Hienoa!:)
Kyllä mäkin olen välillä vähän rajottunut. Ostin yhden unisex neuletakin, mutta kun siinä on nappilistan reunassa sellainen pitsintapainen, se näyttää musta ihan liian “tyttöjen” neuleelta, vaikka värikin on perus harmaa. Jotkut jutut vaan on sellasia, ja varmaan noissa lappareissa mallikin tekee paljon. 🙂
Arvontaan tulee sellainen juttu, mistä 5-v. ainakin tykkäsi.. 😉
Pysykää mukana te ihanat!:)
Kiitos!:) Tosi hieno haaste, ja palaan asiaan kun tulen takaisin reissusta. 🙂
Oi, teillä on sitten ihan samanikäinen poika siellä. Ja hyvä tyttöjä messissä!:)
Wau, kaksoset!:) Se sinivihreä on kans tosi ihana. Oli aika vaikea valita sen ja tämän väliltä. 🙂
Ja arvonta tulossa, sekä tytöille että pojille.. 😉
Voi ihana kuulla!:) En kyllä tiedä miten sitä itse tyttöä pukisin, mutta ainakin nyt tuntuu siltä, että en ehkä minäkään mitään tosi romanttista pukisi. Tai no..mistä sitä koskaan tietää, vannomatta paras. 😀
Pieni “iso” tyttö. <3 Arvon parikin juttua.. 😉
Onko tuossa sun profiilikuvassa sama tyttö? Onpa söpö! Mä katsoin sitä jo tuossa lukijapaneelissa että onpa ihana kuva! 🙂
Onnea tyttölupauksesta ja ihanaa odotusaikaa! Ja osallistu myös arvontaan!:)
Kiitos!:) Toi on ihan huippuhyvä, sopii varmasti myös N:lle loistavasti. 🙂
Ja oli tosi mukava nähdä nopsaan, piristi mukavasti “hieman” väsyä äitiä. ;-D
Osallistuhan sitten arvontaan, koitan saada sen käyntiin pian!:)
Pienet tytöt tarkoittaa sellaisia, jotka leikkivät vielä nukeilla..;)
Ja toista juttua en paljastakaan vielä.. 😉
Lasketaan, lasketaan!:)
Heippa! Teitähän on monta, olen tosi iloinen, että meidän jutut kiinnostaa.:))))))
onko hän tussa kuvassa?:) Söpö!
Kiitos. =) On sama tyttö, juuri ollaan kotiuduttu sairaalasta ja ikää on 5 päivää.