Lukijan toiveesta, tässä tulee nyt aimo annos Reiman kevään uutuuksia. Tässä postauksessa on pääasiassa ulkoiluvaatetusta, koska välikausivermeet ja niiden hankinta on nyt hyvin ajankohtaista.
Reima on vaatettanut suomalaislapsia jo vuodesta 1944 lähtien, eli tänä vuonna Reima viettää 70-vuotis juhlia. Juhlavuoden kunniaksi on tehty perus kevätmalliston lisäksi vielä oma juhlamallisto, joka on nähtävissä TÄÄLLÄ. Juhlamalliston tuotteet ovat ihanan simppeleitä ja vähän myös retrohenkisiä. Takeissa ja haalareissa on kontrastiketjut ja malliston värit ovat kirkkaita ja selkeitä. Minä tykkään!
Kevään ulkovaatemallistosta löytyy useita erilaisia kuoseja, mutta myös yksivärisiä ja yksinkertaisia ulkoiluvaatteita on paljon. Oma suosikkini on ehdottomasti poikien musta ulkoilutakki valkoisella vetoketjulla sekä tyttöjen sydänkuositakki hiippahupulla. Kevään mallit ovat selkeitä ja yksinkertaisia, samoin kuosit. Väreissä nähdään puhtaita ja raikkaita sävyjä, iloista keltaista, vihreää, punaista ja sinistä. Toki tytöille löytyy pinkkiäkin ja mustan ystäville (minulle, heh) myös mustaa.
Kevään uusi Newborn-mallisto on aika ihana, ja pääsin sitä kurkistamaan jo jokin aika sitten, mutta voin tehdä siitä oman erillisen postauksen jos se kiinnostaa? 🙂 Tässä nyt omia suosikkejani ja poimintoja Reiman keväästä. Mitäs tykkäätte?
Anonymous says
Reima on kyllä nyt tehnyt tosi kilpailukykyisen malliston, lastenvaatefriikki oikein innostuu! Hyvä hyvä! Just välikausivaatteissa valikoima on muilla merkeillä aika perus ja vaatimaton ja moneen kertaan nähty, joten varmasti meidän vk-vaatteet on tänä vuonna Reimaa. Juhlamallisto on kiva, ainoa mistä en oikein välitä on tuo rintamukseen lätkäisty merkki. -Hanna
Anonymous says
Nyt oli kyllä rakkautta ensi silmäyksellä. 🙂 Kivan sukupuoli neutraaleja ja toi keltainen on kyllä ihana.
Anonymous says
Aivan ihania, Reima on kyllä tosiaan tehnyt ison harppauksen eteenpäin!
Anonymous says
Ihania! Jotenkin Reimasta tulee mieleen omasta lapsuudesta jäykkä kangas ja no-nonsense -kuosit (tärkeintä on käytännöllisyys, kestävyys ja käyttöikä), mutta tämän päivän Reimat ovat näemmä jotain ihan muuta. Kivoja ovat.
Itse olen etsinyt pienelle (1v8kk) tytölleni kaupunkitakkia, joka olisi ennen kaikkea sievä ja tyttömäinen, mutta kaikki valmistajat ainakin Suomessa tuntuvat olettavan, että taaperot eivät tee ulkona muuta kuin ryömi mudassa. Siihen teipatut, kestävät ja tekniset ulkovaatteet ovatkin paikallaan, mutta mistä löytäisin oikeasti kaupunkikäyttöön tarkoitettuja takkeja? Onko sinun silmiisi sattunut sellaisia?
Anonymous says
On kyllä tosi kivoja! Ei tule yhtään mieleen Reima kun näitä katsoo ja se on hyvä se. Toivottavasti Reima jatkaa samalla linjalla ja laatukin pysyy hyvänä. 🙂
– Sari
Anonymous says
Itse ostin just Reimalta välikausivaatteet tytölle, tosi kivoja. 🙂
Pomp de luxilla oli myös nättejä kaupunkikäyttöön sopivia takkeja, ootko katsonut?
http://www.pompdelux.com/fi_FI/pieni-tytto-80-104-cm/ulkovaatteet
Anonymous says
Ihania vaatteita, olen maailman onnellisin mummi, nuori olen itsekin ja tulin ensikertaa kesällä mummiksi eli minulla on puolivuotias lapsenlapsi. Olen hankkinut tällä pienelle vasta vain vähän vaatteita mutta olen ajatellut ostaa haalarin hänelle nyt kesäksi tai takin ja housut. Se vauva on minulle ja miehelleni niin rakas ja läheinen kuin olisi oma, suukottelemme ja hellimme häntä paljon ja teemme kaikkea jo yhdessä; ulkoillaan ja syödään. Näemme joka päivä ja lapsi ei siis vierasta meitä, muita kylläkin jo. Olen onnellinen ja ylpeä hänestä, hän on poika.
Anonymous says
Meillä ei pitkään aikaan ollut huonojen kokemusten vuoksi Reimaa, mutta nyt talveksi molemmille pojille satuin ostamaan. Vauvahan ei juuri ole haalariaan leudon sään takia käyttänyt, mutta kerta täystuhon takissa ei ole mitään merkkejä ahkerasta käytöstä niin täytyy vakavasti harkita merkin kevätvermeiden ostoakin. Etenkin kun isompi pojista ei edelleenkään halua muuta kuin sitä punaista.
-Nanna
Anonymous says
Reima reima…
Hirveä hinta,samaa tavaraa kuin halpamerkeillä.
Esim.hirveän kallis neulepipo,Suomen lippu ja kaikki.
Mutta valmistusmaa SriLanka.
Että repikää siitä.
Anonymous says
Samaa mieltä vierailijan 9 kanssa. Reimassa ei ole muuta “hyvää” kuin hinta. Todella kallista ja laadussa ei todellakaan mene muista yli. Mallistossa Reima on ylittänyt toki itsensä, mutta on silti kaukana muista merkeistä. Tekevät juurikin vain tuotak kuravaate/hiekkalaatikko mallistoa.
Anonymous says
Se on jännä, että joissain piireissä saa tuhahdukset, kun lapsilla on reimaa koska “Onhan molo/pop niiiin paljon parempaa!” ja toisissa tuhahdukset saa koska “lassie/jonathan/remu on ihan yhtä hyviä mutta halvempia!”
Huvittavaa tämä äitien nokittelu lasten vaatetuksella! Ja kaikissa merkeissä on maanantaikappaleita (miksi ne molo kids -mammat muuten valittais säännöllisesti värien lähtemisestä, nopeasta kulumisesta ym?.)
Meillä on hyviä kokemuksia Reimasta, ovat kestäneet oikein hyvin. Ja tähän saakka olen ostanut edellisvuotisia alennusmyynnistä eli ihan kohtuuhinnalla. Nyt ostin eka kertaa uusimmasta mallistosta haalarin lapselle, Vacaliksen. Se onkin ollut jo päällä pari kertaa ja tuntuu ja näyttää hyvältä. Edelliseltä keväältä odottaa Hilma-takki isompaa lasta, ja ajattelin että menee kyllä ihan kaupunkitakkina, ei vaan hiekkiksellä. Ja toisaalta, tärkeäähän on, että vaatteet kestää siellä hiekkiksellä (piharymyämisessä), jossa lapset eniten aikaa taitaa viettää.