Muistatte ehkä aiemmista postauksista, kuinka olen aikonut pärjätä mahdollisimman vähillä äitiysvaatteilla raskauden ajan. Tämä siksi, että en halua niitä enää välttämättä nähdä siinä vaiheessa kun kroppa on taas “omassa hallinnassa” ja muutenkin perus äitiysvaatteiden käyttöikä on aika lyhyt. Olenkin koittanut ostaa lähinnä sellaisia vaatteita, mitä voin pitää myös raskauden jälkeen, ja jotka sopivat muuhun vaatekaappiin sitten myöhemminkin.
Ostin kuitenkin joitain ihan “oikeita” äitiysvaatteita ja joistain niistä postailinkin täällä. Yksi hankinta oli ihanat denimtreggingsit, jotka näyttivät ihan oikeilta farkuilta, ja olivat muutenkin kivat päällä. Ne taisivatkin olla liian hyvät ollakseen totta, koska jokin aika sitten housujen trikoinen vyötärökaitale purkautui tai oikeastaan repesi riks ja räks rei’ille erään pesun jälkeen. Buu! Ja ennen kuin kukaan ehtii sanomaan, että “Hää-hää taisit ostaa liian pienet housut!” niin mainittakoon, että kyllä niissä oli vielä kasvunvaraakin. 😀 Ehkä minulle sattui vain joku maanantaikappale tai sitten vyötärökaitaleen rakenteessa oli jotain pielessä. En jaksanut asiaa tutkia vaan laitoin housut paluupostissa takaisin. Vastaavat Henkkamaukan äitiyshousut ovat kyllä kestäneet sitä, että housut joutuu nykimään ylös siitä trikookaitaleesta kun oikeaa “vyötäröä” tuollaisissa äitiyshousuissa ei ole.
Onneksi housujen palautus ja reklamaatio onnistui ihan hyvin, joten mitään suurta tappiota tästä ei koitunut. Harmi vaan, että tosi kivat housut osottautuivat sudeksi. Ensin ajattelin, että en kyllä hanki enää uusia mammahousuja loppuajaksi, ja pari viikkoa sinnittelinkin mekkolinjalla.
Mutta kun syyssateet iskivät, mekoissa ja ohuissa housuissa kulkeminen ei enää houkutellutkaan. Hetken miettimisen jälkeen päätin sitten vielä kerran suunnata H&M:lle, josta varmasti saisin jotkut loppuraskauden menevät housut. Nyt sinne olikin tullut jo syksyn uudet jutut, joten hyvät ja halvat housut löytyivät helposti. Pitää siis vinkata teillekin kivoista H&M:n farkku-tyylisistä äitiysleggareista (tai treggareista), jotka maksoivat 19,95€ ja ovat myös tosi mukavat päällä. Muitakin kivoja äitiysvaateuutuuksia oli esillä ja niistä olen tähän postaukseen poiminut muutamia.
Samalla reissulla poikkesin myös Lindexillä, jonne oli tullut syksyn uutuuksia. Neuleet ovat nyt kaikissa naisten mallistoissa tänä syksynä se ISO juttu, ja myös LIndex on lähtenyt mukaan tähän näyttävällä neulekampanjalla. Löysinkin ihania pitkiä neuletakkeja, jotka käyvät varsin hyvin myös odottajalle, eikä niitä ole hinnalla pilattu. Yksi pitkä “junky” neuletakki lähti myös mukaan, mustavalkoisena tietysti. Mutta kannattaa katsastaa myös ihana keltainen sekä jacquard -kuvioitu pitkä “seepraneule”. Kaikki nuo pitkät neuleet ja neuletakit toimivat loistavasti myös mammaleggareiden ja vaikka mustan pitkän topin päällä.
Lopuksi eksyin vielä Marimekon nettisivuille, jossa on jo pitkään ihailemani Kaste-mekko. Tuo malli toimii hyvin niin mahan kanssa kuin ilman, jos tykkää Marimekosta sekä graafisista jutuista vaatteissa. Ehkä oma Kaste-mekko pitää vielä tilata jossain vaiheessa, mutta sitä sitten käytetään pitkään myös raskauden jälkeenkin. 🙂
Anonymous says
Voi ei 😀
Minulla repesi joskus odotusaikana farkkuhaalarit ja capreista lensi vatsan kohdilta nappi irti.. Eikä ollut (valitettavasti) maanantaikappaleet 😀
http://prinsessanoppi-lapetiteprincesse.blogspot.fi/
Anonymous says
Neulemekot ovat aivan loistavia “before&after” vaatteita, paitsi että niissä on aika vaikea imettää 🙂
Mitä materiaalia nuo Lindexin neuleet olivat? Ovat tosi kivan näköisiä, mutta olen henkisesti allerginen nyppääntyvälle tekokuidulle…
-Kaisa
Anonymous says
Täällä toinen mamma, jolla joitakin vuosia sitten henkkamaukat repesivät jo sovittaessa…. Lisäksi tuo korkea resori tuppaa valumaan rullalle mahan alle koko ajan. Parhaimmat äitiyshousut mielestäni ovat resori plus kuminauha, matalana! Niitä voi käyttää palautumisvaiheessa raskauden jälkeen -tai muulloinkin. Sellaisia on vain kovin harvoin tarjolla, ‘vinkvink’…
T. Monen äippä
Anonymous says
Matalavyötäröisiä suosin minäkin sillä muita joudun vähän väliä nostelemaan ylös. Tai siis jouduin 😀 Ja tosiaan itse en ole ikinä mahtunut suoraan synnäriltä vanhoihin housuihin niin ovat sitten menneet vielä kauppahousuinakin ensimmäisen viikon tai pari. Tellua odottaessa noita matalavyötäröisiä oli mun mielestä paljon paremmin tarjolla ja omani ovatkin lähes kaikki olleet siltä ajalta säästettyjä.
-Nanna
Anonymous says
Hitsi, mä oon päättänyt että vien (tämänkin) raskauden läpi ilman äitiysvaatteita. Ekan pojan kohdalla tosin lainasin siskon jotain sille pieneksi jääneitä, m-koon vaatteita loppuraskaudessa. Kakkosen kohdalla pärjäsin hameilla ja leggareilla, se syntyi lokakuun alkupuolella. Mietin vaan kun nyt tosiaan on la tuolla joulukuussa… Vähän tuntuisi kyllä turhalta ostaa jotain äitiyshousuja pariksi kuukaudeksi, kun vielä mahtuu iso osa omista vaatteista päälle
Anonymous says
Mistäköhän ihmeestä saisi nykyään väljiä ja mukavia äitiyshousuja?! Kaikki housut ovat nykyään kapeita ja kireitä eli ahdistavia päällä!
Vierailija says
Asokselta ainakin löytyy matalalla vyötäröllä. 🙂
http://www.asos.com/New-Look-Maternity/New-Look-Maternity-Supersoft-Jean-In-Bleach-Wash/Prod/pgeproduct.aspx?iid=3245751&cid=5813&sh=0&pge=2&pgesize=36&sort=-1&clr=Pale+blue
Anonymous says
Moikka, mitä ohjelmaa käytät niin että saat kuvat niin hienoon kollaasiin? WOW!