Muistatteko kun postasin jokin aika sitten Travallen talvesta täällä. Pääsimme nyt tutustumaan vielä vähän lähemmin noihin Travallen talvivaatteisiin, joista meillä ei ole aikaisempaa kokemusta. Sen lisäksi pääsen arpomaan teidän lukijoiden kesken tosi hienon Travallen paketin, mutta siitä kohta lisää.
Travallen vaatteissa ehkä parasta on se, että he pyrkivät käyttämään tuotteisiin paljon kotimaisia materiaaleja kuten vanuja, neuloksia, resoreita, kuminauhoja, sekä erilaisia nauhoja ja merkkejä. Muuten haalarit valmistetaan heidän omassa tehtaassaan Virossa. On aika harvinaista, että ulkoilua valmistetaan Euroopassa. Silti näissä Travallen haalareissa on hinta hyvinkin kohdillaan.
Isla pääsi kokeilemaan Remun pingviinitoppahaalaria, joka olikin minun ykkössuosikkini koko mallistosta. Puvussa on tuulen- sekä vedenpitävät hengittävät materiaalit ja sen vesipilariarvo on > 8000 mm. Hengittävyys on 6000 g/m²/24h. Tästä haalarista on poistettu kulutukselle arat lahkeen sisäsaumat ja siinä on turvallinen irtohuppu. Ihan oman työkokemuksen perusteella voin kertoa, että nuo lastenvaatteiden turvallisuusohjeet ovat aikamoinen viidakko. Mutta on kyllä hyvä, että niitä valvotaan (ja Suomessa jopa hyvin noudatetaan), jotta lapsemme saavat ulkoilla turvallisissa vaatteissa. Tuossa pinguhaalarissa on todella pitkä, lahkeeseen asti jatkuva vetoketju, joten se on helppo pukea (tänne saa sujautettua myös rimpuloivan 1-vuotiaan;). Haalari kestää konepesun ja sen saa jopa kuivata koneellisesti miedolla lämmöllä. Tästä plussat kotiin. Itse kyllä käytän kuivuria aina kun vain se on sallittu, koska se helpottaa elämää mukavasti.
Pinguhaalarin mitoitus on aika perus eli vähän baggy, kuten nämä vauvahaalarit usein ovat. Mutta haalaria valittaessa kannattaa myös muistaa, että sinne alle on mahduttava myös välivaatteet (joko villaa tai fleeceä), joten liian pientä haalaria ei kannata hankkia (!). Ja sitten kannattaa myös muistaa, että se eri vaatekerrosten väliin jäävä ilma pitää kylmän poissa ja lapsen lämpimänä.
Meidän Eppu pääsi sitten itse valitsemaan haalarin, jota testailee. Poikahan sitten teki valinnan täysin sinisen värin perusteella, johon hän ihastui. Noissa lasten Remu -haalareissa on eroja noiden mallien välillä, ja Epulle, joka on hyvin hoikka, olisi ehkä malliltaan käynyt paremmin muutama muu malli. Mutta koska ei tämäkään pahalta näyttänyt, niin pysyimme tässä pojan ikiomassa valinnassa. Näissä kuvissahan ei ole siis vielä haalarin alla välikerroksia, joten oikeasti tilaa ei sitten ole ihan niin paljon.
Tässä Epun sinisessä haalarissa on myös arat lahkeen sisäsaumat poistettu, ja koska kyseessä on leikki-ikäisten malli, housuosan haara- ja sivusaumat on teipattu. Vyötäröllä on myös säätövara, jolla saa vähän enemmän istuvuutta haalariin, jos haluaa. Myös tässä haalarissa on turvallinen irtohuppu, sekä hyvät heijastimet.
Materiaalit ovat veden- ja tuulenpitävät sekä hengittävät, mutta tämän haalarin vesipilari onkin sitten jo > 10 000 mm ja hankauksenkesto > 100 000 eli kestää sitten aika kovassakin menossa. Leikki-ikäiset kyllä kuluttavatkin vaatteita jo ihan erilailla kuin vauvat, joten vaatimukset ovat ihan erilaiset. Hengittävyys on 6000 g/m²/24h ja myös tämän haalarin saa käyttää pesukoneessa sekä varovaisessa koneellisessa kuivauksessa miedolla lämmöllä. Tässä vielä kuvia alla.
Ja sitten lopuksi se lupaamani arvonta. Eli säännöt ovat hyvin selkeät:
Tutustu Travallen talvi 2014 mallistoon http://www.travalle.fi/talvi-2014.html ja kerro mikä on suosikkisi. Osallistu samalla arvontaan ja voita Travallen talvinen tuotepaketti arvo 100 euroa. Muista myös jättää tunnistettava nimimerkki, ja muista käydä katsomassa oletko voittanut. 😉 Onnea kaikille tasapuolisesti arvontaan. Arvonta alkaa NYT ja päättyy maanantaina 10.11. klo 23.59.
(Postaus yhteistyössä Travallen kanssa, arvonnan sponsoroi Travalle)
Anonymous says
Suosikkini on Remu toppahaalari, suora malli
anneli.juvasmaa@suomi24.fi
Anonymous says
Itsekkin ole vasta tutustunut Travallen tuotteisiin, ja suuri kotimaisuusaste on todellakin suuri plussa! Kuoseissa ja väreissä tosin ois vähän petrattavaa mun makuun, mutta malli 1220 miellyttää kovasti. t.Tipitii
Anonymous says
Suosikkini on LoisteRemu toppahaalari.
– Possumato –
Anonymous says
Suosikkini on superremu toppahaalari, malli 2229. Nimim. hannaelina@outlook.com
Anonymous says
Suosikkini on pienten Remu toppahaalari, kuosi.
katjamarika@hotmail.com
Anonymous says
Pinkki/oranssi/musta suoramallinen Remu-toppahaalari
Henna73/unelmiaonnesta(at)gmail.com
Anonymous says
Loiste Remu haalari on kivoin. Mukana!
Anonymous says
Suosikkini on super Remu haalari, jossa oranssi hiha.
taru.ahmanheimo@gmail.com
Anonymous says
Suosikkini haalareista oli super remu malli 1229 keltaraita-musta.
Terhi J.
Anonymous says
Meidän suosikki on Remun musta-harmaa toppatakki (malli 1320).
– MrsAgatha 🙂
Anonymous says
Harmaapingviini-kuosinen vauvojen haalari on suosikki!
Miia S.
Anonymous says
Suosikki on pinkki LoisteRemu toppahaalari,malli 2223.
satu.isosomppi@gmail.com
Anonymous says
Minun suosikkini on vauvojen Remu toppahaalari mallia 9121. Etenkin pingviinikuosi ja neutraali väri ihastuttaa!
kitty-
Anonymous says
Hieno homma, että kotimaisuutta suositaan! 🙂 Pienten puolella nuo pingviini-kuosiset vaatteet ovat aivan ihania, mutta suosikki löytyi kuitenkin isojen puolelta. SuperRemu toppahaalari 2229 olisi oiva meidän isommalle neidille.
Jossukka
Anonymous says
Tällainen haalari olisi ihan huippu: http://www.travalle.fi/talvi-2014/pienten-lasten-toppahaalarit/pienten-remutoppahaalari-1122-620.html
-Shiva-
suddenconnection(at)hotmail.com
Anonymous says
Minunkin suosikkini on vauvojen 9121, pingviinikuosi on ihana.
– Leni
Anonymous says
Mä ostaisin pinkin toppahaalarin tytölle, kun olen ostanut hänelle aivan liian ison haalarin. 🙂 http://www.travalle.fi/talvi-2014/lasten-toppahaalarit/loisteremu-toppahaalari-2223-450.html
-emmi
Anonymous says
Mun suosikki on Unipussi, harmaapingviini.
Tanja-k@suomi24.fi
Anonymous says
Harmaa unipussi on suosikkini 🙂
-Siili-
vaatehuttuja(@)gmail.com
Anonymous says
Meillä kans pieni neiti, jolle passais hyvin Islan kanssa sama haalari 🙂
Jenni
Anonymous says
Pingviinit on suloisia! Toivoin näkeväni isomille sopivaa ja erityisesti jotain meidän isomman pojan oloista, mutta väreissä ei oikein sellaisia ollut. Niinpä suosikiksi nousi tosiaan tuo vauvojen Remu-haalari (malli 9121)
-Nanna
Anonymous says
Oi vitsit noi pingviinit sekä harmaa että pinkki ovat aivan parhaat! Harmi, että meille ei enää löydy niistä kokoa. Tykkäsin myös tyttöjen haalarista, jossa oli yläosassa tähtiä ja pinkki alaosa. Kaikesta eniten tarvetta olisi kovaa kulutusta kestäville mustille toppahousuille meidän eskaripoitsulle!
Jenni
Anonymous says
Tuo pingviinihaalari on kyllä taaperolla ihana! Mutta kun sellaista ei enää ole, niin SuperRemu haalari oranssilla hihalla 1228 näyttää kunnon työmiehen haalarilta ja olisi kiva testata kovassa käytössä.
anna.m.m.taipale(at)gmail.com
Anonymous says
Meille kaikista passelein olisi esikois pojalle, malli 1520. Travalle jonkin verran tuttu merkki, mutta ei tällä hetkellä kaapissa oikean kokoista kaksiosaista toppa-asua ole.
-pojat, LeLu-
Anonymous says
Suosikkini on pienten remun keltainen toppahaalari <3 tytölle kuitenkin ostaisin isompien puolelta tähtihaalarin 2220 .
Anonymous says
Suosikkini on LoisteRemu toppahaalari malli 2223.
-tuikkut-
tuiju321@hotmail.com
Anonymous says
Valitsin tämän 1 vuotiaalle pojalle: 2-osainen Remu® toppapuku, hän on nyt noin 82 cm. Lämmin puku olisi pikkumiehelle.
-aikkunen-
Anonymous says
http://www.travalle.fi/talvi-2014/lasten-toppahaalarit/remu-toppahaalari-suora-malli-2220-481.html
tykkään kovasti tästä pinkki-harmaa tähtikuvioisesta haalarista! 🙂
-Tepa L.-
Anonymous says
Remu® toppahaalari, 86 cm väri petroolihyrrä/petrooli oli minusta komea.
HennaH Hupun äiti
Anonymous says
Paljon on valinnan varaa mutta kyllä tämä Remu® toppahaalari, suora malli ja siihen hanskat olisi tarpeellinen meidän taaperolle.
Peppinen
Anonymous says
Suosikiksi tässä perheessä nousi pinkkitähti-haalari(malli 2220) 🙂 paljon oli kivoja asuja mutta itse pojan ja tytön äitinä olisin kaivannut myös ns. sukupuolineutraalia väritystä uskoen että haalari kestäisi kahden lapsen käytön. 🙂
-nooruska*-
Anonymous says
Suosikki on unipussi, pinkki pingviini.
-Anna-Kaisa
Anonymous says
Tämä haalari oli suosikkini: http://www.travalle.fi/talvi-2014/pienten-lasten-toppahaalarit/pienten-remutoppahaalari-2122-480.html
Mukaan arvontaan!
siinatar@gmail.com
Anonymous says
Harmaa pingviini 2-osaisena, malli 1520
carmencita(at)wippies.fi
Anonymous says
Suosikkini on malli nro 1222, sini-musta-vihreä haalari.
– Jenni
Anonymous says
Suokikki on 2226.
T. Höröplöö
Anonymous says
http://www.travalle.fi/talvi-2014/toppatakit/remutoppatakki-1321-262.html
Meillä poika olisi vailla toppatakkia. Kokemusta on Remuista monen vuoden ajalta. Kestävimmät haalarit mitä meillä on ollut. pia.oksanen(at)luukku.com
Anonymous says
http://www.travalle.fi/talvi-2014/lasten-toppahaalarit/loisteremu-toppahaalari-2223-450.html
Mukaan arvontaan!
soikki85@jippii.fi
Anonymous says
Mulla on kaks suosikkia: harmaa pingvinihaalari vauvalle ja lasten sinivihreä toppatakki. pia.samonen(at)pp.inet.fi
Anonymous says
Minä valitsisin ihanan herkullisen pinkin LoisteRemun malli 2223. AIvan ihana väri! <3
elina.rantamaki@gmail.com
Anonymous says
Ehdottomasti kuvassakin näkyvä kuosi: malli 9121 🙂 Ja tytölle tämän valitsisin…seuraksi jotain ihanan pirteää ja tyttömäistä <3
maarit_19(at)netti.fi
Anonymous says
http://www.travalle.fi/talvi-2014/lasten-toppahaalarit/superremutoppahaalari-1228-659.html
Sopivan kapea malli ja selkeä väritys. Kestäviä ja hyviä on olleet meillä Remun tuotteet
-Peace pauleceb(at)gmail.com
Anonymous says
Suosikkini http://www.travalle.fi/talvi-2014/lasten-toppahaalarit/superremutoppahaalari-1229-629.html
-KCP
karicepu@gmail.com
Anonymous says
Petroolitähti-harmaa malli 1220 oli suosikki. Remun haalareista on hyviä kokemuksia. T. Eeva
Anonymous says
Mukaan lompsis… Suosikki on super remy toppahousut. Näitä ei o meillä saatu viel koskaan rikki… Myös toppatakeissaan oli hienoja värejä pojille. T:Tinni 3pojan äiti
Anonymous says
Mukana arvonnassa! Suosikkini on Pinkkitähti tyttöjen toppatakki 🙂 T. Netteriina
netteri@gmail.com
Anonymous says
http://www.travalle.fi/talvi-2014/lasten-toppahaalarit/superremutoppahaalari-1229-629.html
Pirteä ja sopii sekä tytölle että pojalle.
sampsapie(at)gmail.com
-Samsam-

arhippainen(at)luukku.com
-Arhippa
Anonymous says
http://www.travalle.fi/talvi-2014/lasten-toppahaalarit/superremutoppahaalari-1228-659.html Just passeli pojalle
janttarainen(at)uukku.com
t. Janttara
Anonymous says
Suosikki haalarini on malli 2222, ihanan pirteä väritys. Travallen haalareita meillä ei olekaan ollut, mutta nyt pitää tutustua näihin paremmin. terv. -satu n.-
Anonymous says
Remu® toppahaalari, suora malli 1220 on valintani 1,3 vuotiaalle pojalle. Koko 86
Armiidatar
Anonymous says
Mukaan arvontaan. Suosikki on Loiste Remu petroolina, malli: 1223.
T. Susanna
susanna.sarre@hotmail.com
Anonymous says
tässä suosikkini http://www.travalle.fi/talvi-2014/lasten-toppahaalarit/remu-toppahaalari-suora-malli-1222-759.html
Mukana arvonnassa. paperitypy ät hotmail.com
ProMint says
Malli: 9121, tytölle ihania pinguja + supervanu= Hauskaa ja lämmintä 🙂
ProMint
Anonymous says
Suosikkini pojalle on kans tuo kokonaan sininen haalari. http://www.travalle.fi/talvi-2014/lasten-toppahaalarit/loisteremu-toppahaalari-1223-270.html
henna.elise.ojala@gmail.com
Anonymous says
Suosikkini on SuperRemu toppahaalari, jossa pinkkiä (malli 2228). Esikoiselle ollaan usein ostettu Remua. Kaksosvauvojen kanssa päädyttiin Pingviini-haalarin sijasta toiseen merkkiin osittain heikkojen vesipilari ym. merkintöjen vuoksi. Nyt nettisivuja tutkiessani olisin ehkä päätynytkin Remuun, kun kuosejakin on useita koossa 74. 🙂 Seuraavaa talvea odotellessa. 😉 ssaijuli@gmail.com
Anonymous says
Harmaa pohjaväri ja pinkit tähdet – näistä paras malli nro 2220.
Terv. tsmolander@gmail.com
Vierailija says
Suosikkini on suoran mallinen oranssi/pinkki/musta toppahaalari (http://www.travalle.fi/talvi-2014/lasten-toppahaalarit/remu-toppahaalari-suora-malli-2222-459.html).
hippiainen(at)hotmail.com
Anonymous says
Meillä on ollut remun rukkaset ja ne on tosi topatut ja ollut kestävätkin, mitään muuta meillä ei ole ollutkaan tältä tuotemerkiltä. Minusta kivoin haalari oli kanssa tuo pingviini-haalari, mutta kun tuotevalikoimaa tutkin ei kyllä mihinkään haalariin tullut semmoista, että hei tuo on pakko saada.
-Tanjuska-
Anonymous says
http://www.travalle.fi/talvi-2014/pienten-lasten-toppahaalarit/vauvojen-remutoppahaalari-9121-140.html
hippu(at)outlook.com
Anonymous says
http://www.travalle.fi/talvi-2014/pienten-lasten-toppahaalarit/pienten-remutoppahaalari-1122-620.html
Ehdoton suosikki, ihanan pirteä ja sopii sekä tytöille että pojille.
Travallen haalareista ei olekaan kokemusta meillä! 🙂
– jennki
Anonymous says
Loiste haalari pinkki ja super remu housut
lohku
Anonymous says
Suosikkini on tämä:

ilokseni@gmail.com
Anonymous says
Arvonnassa mukana. Ihastuin itsekin pingviini haalariin!, lisäksi travallen (talvi)hanskat ovat parhaimmat, pitävät kädet lämpöisinä!
Anonymous says
Suosikkini on
Pienten Remu® toppahaalari, kuosi
koot 74 – 80 cm malli 2122
Koska isosiskolla ja veljellä on samanlaiset isompana, joten oli kiva että pikkusiskolla olisi samalla kuosilla 🙂
aada88@netti.fi
t.Neljän alle 6-v. äiti 😉
Anonymous says
Arvonnassa mukana. Ihastuin itsekin pingviini haalariin!, lisäksi travallen (talvi)hanskat ovat parhaimmat, pitävät kädet lämpöisinä! T: Nina R.
Anonymous says
Keltaraita-Superremu on mun suosikki! T. Hemaja
Anonymous says
Tuo Islankin päällä ollut haalari oli suosikkini: http://www.travalle.fi/talvi-2014/pienten-lasten-toppahaalarit/vauvojen-remutoppahaalari-1121-150.html
Mukaan arvontaan!
t. Mervi
Anonymous says
http://www.travalle.fi/talvi-2014/lasten-toppahaalarit/remutoppahaalari-1226-281.html
sopii meille. t Jolly
Anonymous says
Paras haalari on LoisteRemu toppahaalari 1223! Yksinkertainen suunnittelu ja väritys. Kuviot ovat kivoja, mutta esim. virolaisen Lennen kuviosuunnittelu on raikkaampaa ja enemmän tätä päivää. Remun kuviot taas tekevät siitä aivan turhaan halvan oloisen. Tällä muutoksella saisi varmasti lisää asiakkaita! merino44@gmail.com
Anonymous says
Super Remun toppahaalarit!
hammihei at gmail piste com
Anonymous says
Suosikkini on tähtikuosiset haalarit ja takit.
kirmiina
Anonymous says
Malli 1220, suora malli keltaisilla kuvioilla on mun suosikkini.
Saija saij4 @luukku.com
Anonymous says
Suosikkini on http://www.travalle.fi/talvi-2014/toppatakit/tyttojen-remutoppatakki-2323-480.html
-Kati
khp(at)luukku.com
Anonymous says
malli 2220 on suosikkini kuosiltaan, kokemusta Remun haalareista ei vielä ole 🙂 -Inari-
Anonymous says
Suosikkini on loisteremu toppahaalari.
mukana nimimerkillä Chagak
chagak86@gmail.com
Anonymous says
Petroolitähti toppatakki näyttää kivalta tummempi sävyisenä väritykseltään.
liisapa(at)luukku.com
T:liisapa
Anonymous says
Tämä olisi suosikki http://www.travalle.fi/talvi-2014/lasten-toppahaalarit/remu-toppahaalari-suora-malli-1222-759.html
Oliviah
Anonymous says
Kysyin neidiltä mikä olisi hänelle mieleen, kuulemma superRemu malli 2229.. ; )
t. Saara S
Anonymous says
Remu® toppahaalari, suora malli 1220 Petroolitähti/teräksenharmaa koko 86 olisi se jonka haluaisin lapselle. Nyt ensimmäistä talvea toppahaalarit kun lapsi kävelee.
PetriHoo
Anonymous says
Mukana arvonnassa 🙂
Suosikki: http://www.travalle.fi/talvi-2014/lasten-toppahaalarit/tyttojen-remutoppahaalari-2225-484.htmlTyttö tarvitsee kuitenkin vielä haalaria, niin tuo sopisi hänelle hyvin 🙂
Remut on tuttuja muutamasta asusta ja hyviä ovat olleet käytössä, tykkään! 🙂
T:Hensu81
Anonymous says
Lempparini on pinkkitähti-kuosin haalari numero 2225. Omalla esikoisella Travallen puku toista talvea käytössä ja en voisi tyytyväisempi olla. Merkki valittiin ennen kaikkea kotimaisuutensa, mutta myös kauniin ulkonäkönsä vuoksi. Myös pienemmille sisaruksille jatkossa Travallea!
Terv. HeidiV.
Anonymous says
Suosikkini on vauvojen pingviinihaalari.
t. Mammutti
Anonymous says
Suosikkini on tyttöjen superRemu haalari väriltään pinkkitähti/teräksenharmaa. Saila
Anonymous says
Remun toppatakit ovat kaikki ihanan piristävän värisiä! hiutale@hotmail.com
Anonymous says
http://www.travalle.fi/talvi-2014/lasten-toppahaalarit/tyttojen-remutoppahaalari-2225-484.html
Oli tuo linkki tullut vähän yhteen joten laitan uudestaan tähän 🙂
T:Hensu81
Anonymous says
Suosikkini on SuperRemu toppahaalari
http://www.travalle.fi/talvi-2014/lasten-toppahaalarit/superremutoppahaalari-2229-481.html
voilooa@gmail.com
Anonymous says
Pienten remu toppahaalari, malli 2122. -Empukka JNS
Anonymous says
Suosikkini on sinivihreä Remu-toppatakki 🙂
-jenni
Anonymous says
Remu® toppahaalari malli 1226 väri Petroolihyrrä koko 86 meidän pienelle miehenalulle joka on niin pikkumiestä että.
Mummi 48 v.
Anonymous says
Kyllä suosikki on tuo teilläkin ollut pingviinikuosinen vauvojen supervanutoppahaalari, pinkkinä tai harmaana.
-NCS
Anonymous says
Meidän suosikkihaalari olisi Superremu haalari 1228. Kivan pirtsakka oranssi väri.
T. Jeren äiti romppanens@joensuulainen.com
Anonymous says
Suosikki on 1226, keltainenraita-musta. Hyvä kun on kirkkaita värejä, pimeällä heijastinten lisäksi parempi näkyvyys.
http://www.travalle.fi/remutoppahaalari-1226-629.html
Terv. Katipati
Anonymous says
Tykkäsin Remun toppahaalarista (suora malli) keltainenraita-kuosilla.
s.kansakoski(at)luukku.com
Anonymous says
Vuosien kokemusten jälkeen ehdoton ykkössuosikki on SuperRemu-housut eli cordurat! Aivan parhaat ulkohousut, joita meidän perheessä on käytetty. Vielä kun niitä saisi taas ruskeana, kuten joitakin vuosia sitten 😉
t. Täti Ruskea
Anonymous says
Tässä minun suosikkini: http://www.travalle.fi/talvi-2014/lasten-toppahaalarit/remu-toppahaalari-suora-malli-1220-629.html
Olen ollut travellen haalareihin erittäin tyytyväinen laadun puolesta, joskin kuosit ovat olleet hiukan “vanhanaikaisia” viime vuosina. Tänä vuonna miellyttää monikin puku!
Mimura lipsetti at hotmail. com
Anonymous says
Iskin silmäni heti SuperRemuihin 🙂 Malli 1228 oli aikas näpsäkän näköinen 🙂
mutkumiehaluun@gmail.com
Anonymous says
Oma suosikkini oli ehdottomasti Remu® toppahousut. ja monta mielenkiintoista muuta vaatetta löytyi meidän viidelle veijarille….oli kuulemma niin hienoja takkeja sanoi tyttö 6v.
johannap4@gmail.com
terv. Johanna
Anonymous says
Meillä myös olisi tarvetta vedenpitävälle talvihaalarille, malli 2222 miellytti pirteydellään. t. Selman äiti
Anonymous says
http://www.travalle.fi/talvi-2014/lasten-toppahaalarit/remu-toppahaalari-suora-malli-2222-459.html Tämä haalari on lemppari! 🙂
Jennahan
Anonymous says
Tänä vuonna ei ole lähes missään (kohtuuhintaisessa) haalarissa vihreää, mikä on lapsen toive haalarin väriksi. Tässä olisi ainakin vähän vihreää mukana: http://www.travalle.fi/talvi-2014/lasten-toppahaalarit/remutoppahaalari-1226-281.html
t Jolly

Musta-keltainen SuperRemu-haalari.
Nimimerkki Neiti Kesäheinä
Anonymous says
Minun suosikkini on vauvojen remu toppahaalari malli 9121 tämä sopisi 3kuukauden ikäiselle tyttärellemme oikein hienosti. Väri on aivan ihana ja puku muutenkin miellyttää silmääni. Esikoiselle sopisi hyvin remu toppahaalari malli 1222. Tosi kivoja vaatteita!
Terv. Crista, lapset 3kk ja 2,5v
Anonymous says
Haalari 2220 on kiva. Remun vaatteet on kestäviä ja laadukkaita, meillä suosittu 🙂
Anonymous says
Mun suosikki on harmaa pingviini-kuosinen haalari, ihana!
-Pinja
Anonymous says
Valitsin tämän Remu® toppahaalari, suora malli 1220 pojalle 86 cm. Pojalla on nyt käytössä jo kahdella serkulla ollut toppahaalari 80 cm, uudelle olisi nyt tarvetta. Alle pitää sitten laittaa fleece- tai villanen haalari, täällä ei vielä ole lunta.
Pikku-Inku
Anonymous says
Remun toppahaalari malli 1122 on ehdoton lempparini! 🙂
-Nomparelliiina
Anonymous says
loiste remu 2223 olis minun valinta! mukana ollaan!!!!
arja
arja.katariina@hotmail.com
Anonymous says
kyl minun suosikki on loisteremu malli 2223!jutska
pilkku10@hotmail.fi
Anonymous says
Ihan paras toppamalli on Remu haalari, suora malli, jossa alaosa musta ja yläosa kelta/harmaa/musta. Menee niin tytölle kuin pojallekin. Itselle on tärkeää, että ulkokamppeet menee molemmille, jottei aina tarvitse ostaa uusia kamppeita jokaiselle vaan, että useampi menee samoissa ulkovaatteissa. Olen erittäin positiivisesti yllättynyt Remun laatuun, johon ensimmäistä kertaa tutustuin nyt syksyllä! Harmittaa monesti kun ostaa kohtuullisen hintaisia (itselle jopa kalliita) ulkovaatteita ja sitten ne eivät kestä kuin yhdellä jos sitäkään kun ovat jo reikäisiä tai kosteus menee totaalisesti läpi kuluneista kohdista.
Anonymous says
Suosikkihaalari malli 1220 keltaraitainen/musta taaperolle ja suosikki toppatakki koululaiselle malli 1325 keltaraitaisena myös. Mustilla Super Remu housuilla 1423 tietenkin.
T. Petra
psmoland@gmail.com
Anonymous says
Suosikkini on keltainenraita/musta SuperRemu-toppahaalari.
Sopii sekä pojalle että tytölle.
-minttu47-
minttu47@gmail.com
Anonymous says
Suosikkini oli Remuloiste-toppahaalari 🙂 Ihania vaatteita Travallella !
terv. Raija-Maija

Toisi vaihtelua sinisiin ja vihreisiin, kivan pirteä.
Pojalla oli pienempänä pari Travallen haalaria ja tykättiin.
Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)