Olen yleensä todella tarkka pyykin lajittelussa ja pidän mielelläni huolta meidän perheen pyykinpesusta, ettei mitään katastrofeja pääse edes syntymään. Nyt kuitenkin jossain vauvahuuruissa (tai sitten silmät kiinni) olin täyttänyt koneen sekaisin vaaleita sekä kirkkaan värisiä vaatteita, ja mukaan oli hujahtanut myös muutamia tummia vaatteita, sekä pojan kahdet farkut. Jotta moka olisi täydellinen, olin vielä tunkenut koko läjän onnellisesti kuivuriin sen kummempia ajattelematta.
Järkytys olikin sitten aikamoinen kun kuivuria purkaessa huomasin vauvan tipunkeltaisen puvun olevan täynnä sinisiä länttejä. Apua! Kylmällä vedellä huuhtelu oli siis liian myöhäistä. Peli tuntui olevan menetetty kun läntteihin ei tehonnut Vanish, erikoispesuaineessa liotus eikä edes 60 asteen pesu. Viimeisenä oljenkortena tartuin sappisaippuaan, vaikka en uskonut siitä olevan enää mitään hyötyä. Ja vielä mitä! Hämmästyksekseni huomasin länttien katoavan sappisaippualla ja kuumalla vedellä. Huh! Keltainen puku oli taas keltainen. Ja nyt koitan muistaa tuon vanhan ja yksinkertaisen keinon hoitaa tahroja jatkossakin, ennen kuin turvaudun muihin tökötteihin. En olisi koskaan uskonut, että jo kertaalleen kuivatetut värjäymätahrat voisivat lähteä pois ja tipunkeltainen asu on pelastettu. 🙂
Tässä alla vielä muutamia syksyisiä pojan asukuvia. Näissä kuvissa aurinko vielä paistaa ihanasti. Löysin jo alkusyksystä Zarasta kivan parkatakin pojalle. Tuossa takissa on irrotettava teddyvuori, joten se on juuri hyvä syksyisille ilmoille. Farkut ja pipo löytyivät samalla reissulla, ja pitääkin vinkata, että Zaran lastenosastolta löytyy pojille hyviä kapeita farkkumalleja.
XXX
Anonymous says
Sappisaippua on kyllä lyömätön! Poika kotiutui loppukesästä mummolta ja likavaatepussissa oli pari päivää vanhat aivan mustikkaiset vaatteet. Ei vaatinut kovinkaan kummoista käsittelyä sappisaippualla kun tahroista ei ollut enää tietoakaan.
-Nanna
Heidi - Eppusen kaapilla says
Mustikka on kyllä tosi hankala saada pois vaatteista, varsinkin jos pääsee kuivahtamaan. Hyvä tietää, että senkin saa pois sappisaippualla. 🙂
Anonymous says
Vinkkivitosena: kannattaa hankkia Dr Beckmannin värinkerääjäliina, se on ihan pelastus kun väsyneenä höttöpäänä pesee pyykkiä!
Zaran farkut ovat kyllä ihania hoikalle lapselle ja pysyvät oman kokemukseni mukaan hyvinä pesuista huolimatta. Ja vielä lisäplussaa kattavasta värivalikoimasta. 🙂