Kerroin hiljattain ihanasta lelukaupasta, johon törmäsimme käydessämme Silkeborgissa. Tuolta reissulta ostin lapsille muutamia kivoja juttuja, joista tässä yksi. Meillä on ollut lastenhuoneessa jo pitkään yövalona iso Miffy yölamppu, joka on edelleen tosi ihana. Ostin kuitenkin Epulle tuolta lelukaupasta vielä pienen paristoilla toimivan pilvilampun. Sen Eppu voi iltaisin laittaa sängyn päällä olevaan hyllykköön, jos hän haluaa vaikka vielä selailla kirjaa Islan jo nukahdettua.
Tämä pieni pilvi valaisee juuri sopivasti, että sillä näkee vähän hämärässä. Niin kirkas se ei kuitenkaan ole, että valo häiritsisi, joten lamppu voi olla koko yön päällä. Pilvilamppu ei myöskään kuumene. Vaikka pilvi onkin Epun, Isla on välillä myös lainannut sitä, ja tyttö olikin yksi ilta nukahtanut tuo pilvivalo kainalossa.
Yövalo on Little Lovely Companyn valmistama, ja vaikka tämä meidän lamppu on ostettu täältä Tanskasta, näitä on kyllä saatavilla Suomestakin. Näitä ihania pilviä saa myös isoina. Samalla merkillä on myös mm. söpöjä päärynä- ja omppulamppuja. Ehkä pitää hankkia Islallekin vielä vaikka pinkki päärynälamppu. Esimerkiksi Pikkuotus myy noita kaikkia lamppuja, myös isoja pilviä, jos joku sellaista halajaa.