Hei täältä keväisestä Tanskasta! Meitä instassa seuraavat ehkä huomasivatkin, että olin hetken aikaa “poissa” täältä. Olin nimittäin muutaman viikon Kiinassa ja Hong Kongissa työmatkalla (josta myöhemmin lisää kera tuhansien kuvien), mutta nyt olen taas palannut kotiin ja normaalin arkeen hetkeksi. Päätinpä pitää vielä muutaman lomapäivän tähän matkustelun perään, että saan rauhassa palautua pitkästä “repäisystä”.
Odotin kovasti kotiin paluuta jo ihan perheen vuoksi, mutta toivoin myös, että ehtisin nähdä Vejlen kukkivat kirsikkapuut. Täällä meidän kaupungissa kun on yksi tietty katu, jossa kirsikkapuut kukkivat joka kevät. Valitettavasti tuo vaaleanpunainen onni on muutamassa viikossa ohi, joten jännitin ehdinkö takaisin Tanskaan näkemään puut kukassa.
Näin keväisin tänne Vejleen ja lähistölle tulee myös paljon suomalaisia turisteja, mikä on tietysti ihanaa. On mukava kuulla tuttua kieltä kadulla, kun ohitan jonkun suositun ravintolan. Joskus suomea kuulee myös lähikaupassa ja kävelykadulla ohittaessa ihmisiä. Minusta tuntuu, että korvani on kehittänyt jonkinlaisen aistin napata suomenkieli pienestäkin tavusta. Ja voi kuinka iloiseksi tulen joka kerta kun kuulen jonkun puhuvan suomea lähistöllä! Tietäisittepä! 🙂
Näin keväisin ja kesäisin saan myös aivan valtavan määrän kysymyksiä koskien Legolandia, Vejlea ja Tanskan matkailua erityisesti instassa, meilillä tai Facebookissa. Kysymyksiä siis tulee useita ihan joka päivä. :))) Yleensä yritän vastailla parhaani mukaan, mutta olen ollut lähiaikoina aika kiireinen töiden takia, joten älkäähän loukkaantuko, jos en ehdi heti vastaamaan tai vastauksissa vähän kestää. Yritän kuitenkin tehdä tässä vielä piakkoin uuden FAQ postauksen tästä meidän lähialueelta, jossa voisin kertoa uusimpia vinkkejä, missä kannattaa yöpyä, syödä ja leikkiä. Legolandista löytyy niin monta vanhempaa postausta, että siitä en nyt taida uutta tehdä tänä vuonna. Mutta jos joku juttu askarruttaa ja olette vaikka tulossa lomalle tänne päin, heittäkää kysymyksillä NYT kommenttikenttään. 🙂
Työelämä on muutenkin viimeisen vuoden aikana imaissut mennessään oikein kunnolla mukaansa. Nyt olen päättänyt vähän hellittää ainakin kevään ja kesän ajaksi tahtia, ja koittaa vähentää ylimääräisten hommien tekoa ainakin mahdollisuuksien mukaan. Katsotaan, kuinka se onnistuu. Lapset kasvavat niin nopeasti, että en halua menettää päivääkään siitä kun he ovat vielä pieniä.
Satunnaisia työmatkoja lukuunottamatta meidän arki on sujunut täällä tasaisen tappavasti ja elämä Tanskassa tuntuu edelleen hyvältä. Tästä arjesta ja elämän muuttumisesta enemmän ja enemmän tänne Tanskaan voisin kirjoitella sitten joku kerta vähän lisää. On tämä ulkomailla asuminen vaan niin oma lajinsa.. 😀