Kertoilinkin eilen lyhyesti, että vietimme iltapäivää eilen rannalla. Tarkoitus oli alunperin ajella vähän kauemmas tästä meidän kotikaupungista, mutta koska Epun synttärijuhlat vierähtivät aika myöhään, päätimmekin pysyä ihan tässä lähistöllä. Niinpä suuntasimme rannalle, joka on ihan muutaman kilometrin päässä kotoamme.
Muutama muukin oli ilmeisesti ollut samoissa suunnitelmissa, koska rannalla oli tosi paljon ihmisiä ja jätskikiskan jono luikerteli jossain todella kaukana. Jotkut pelasivat rantalentistä, toiset olivat tulleet picnicille koko perheen voimin ja jotkut uskaltatuivat uimaankin. Me emme tällä kertaa ottaneet edes uimapukuja mukaan, mutta ensi kerralla täytyy ehkä yrittää, jos vaikka uskaltaisi mennä veteen uimaankin. Lapset tuntuivat todella nauttivan olostaan, varsinkin Eppu, joka keksi kastella itsensä ja kokeili sitten kuinka hyvin hiekka tarttuu märkään ihoon. Isla taas intoutui kaivamaan itseään hiekkaan ja vähän heittelemäänkin sitä, sillä seurauksella että tänäänkin on vielä pesty ja harjattu niitä hiekkoja hiuksista.
Aurinkosuojana meillä on lapsilla toiminut parhaiten aina joku suihkutettava aurinkovoide, koska sen laittaminen on lapsista hauskaa. Voisinkin joskus kirjoitella näistä aurinkovoiteista vielä erikseen. Nämä suihkutettavat ja vedenkestävät voiteet ovat kuitenkin meillä olleet tähän asti suosituimpia. Ja olipa hyvä nytkin, kun voide oli vedenkestävä, kun lapset kuitenkin läträsivät rantavedessä koko ajan.
Epun vaatteet: Hattu: Bobo Choses / paita: mini Rodini / shortsit: I dig denim / jalkineet: Crocs
Islan vaatteet: Hattu: Mini Rodini / paita & hame: Bobo Choses / jalkineet: Crocs
Äidin kengät: Paez