Lego Duplo perhetivolisetti
Legot taitavat olla yksi joulun suosituimpia lahjatoiveita vuodesta toiseen. Niinpä tässä esittelemmekin kolme Legon uutta settiä, jotka sopivat loistavasti joulupukin konttiin. Setit ovat kaikki vähän eri-ikäisille lapsille tarkoitettuja, ja niiden vaativuustaso on määritelty suositusiän mukaan.
Isla leikkii vielä Duploilla, joskin pikku-Legot ovat myös alkaneet kiinnostaa. Niiden kokoaminen on kuitenkin vielä aika vaativaa, joten Duplot sopivat hyvin vielä 4-vuotiaalle. Isla tykkää eniten eläin- ja prinsessahahmoista, joita iskä onkin Islalle tuonut aika paljon.
Isla testasi Legon Tivoli -settiä, jonka suositusikä on 2-5 vuotiaat lapset. Eppu lupasi avuliaana auttaa siskoa kokoamaan setin, mutta tyttöpä tekaisi sen ihan itse ohjeiden avulla. Tivoli-setissä ukkelit voivat laskea liukumäkeä, syödä eväitä tai ajaa karusellissä. Pienistä lapsista on hauska käyttää erityistä hammaspyörätoimintoa tai pyörittää karusellin yläosaa ja katsoa, miten sen neljä hevosta pyörivät. Tivoli-setin suositushinta on 54,95€, mutta näin joulun alla on aika paljon lelualennuksia mm. lelukauppaketjuissa, joten tarjouksia kannattaa ehdottomasti seurata. Mielestäni setti sopii parhaiten 3-4 -vuotiaalle, joka osaa sen koota jo itsekin, tai sitten vanhemman avustuksella. Paketti on myös täysin unisex, eli se ei ole mitenkään sukupuolisidonnainen, siitä plussaa.
Ratsasta Vihreän ninjan robottilohikäärmeellä
Eppu on jo kokenut Legojen rakentelija ja hänen suuri toiveensa oli saada Legon Ninjago lohikäärme. Vihreän ninjan robottilohikäärmeen mukana tulevat tietenkin itse vihreä ninja, Lordi Garmadon, Sensei Wu sekä Charlie. Setin suositusikä on 8-14 vuotta, mutta minusta tämä sopii pienemmillekin leikkijöille. Itse rakentamisvaiheessa pienemmät voivat kyllä tarvita aikuisen apua. Ainakin Epun (7 vuotta) mielestä vihreä lohikäärme on iso hitti. Erityisesti tapa, jolla vihreä lohikäärme heilauttaa häntäänsä oli Epun mieleen. Lohikäärme on nivelletty useasta kohdasta, jotta se voi taistella hääntäänsä heilauttelemalla. Vihreän ninjan robottilohikäärmesetin suositushinta on 59,95€ .
Isälle vai pojalle?
Omasta mielestäni näistä kaikista kolmesta setistä upein on Lego Starwars BB-8 setti. BB-8 on niin makea, että se varmasti kelpaisi lahjaksi sekä isälle että pojalle, tai kelle tahansa Star Wars fanille. BB-8:n päätä voi pyörittää kääntämällä pyörää, ja luukun voi avata kääntämällä toista pyörää. Laitan tähän alle vielä kuvan tuosta sisällä olevasta koneistosta, joka on tosi hieno. BB-8:n rakentaminen on aika haastavaa, ja ikäsuositus kannattaa tämän paketin kohdalla ottaa huomioon. Voi olla, että jopa 10-vuotias tarvitsee tämän kokoamisessa vanhemman apua. Meillä isä sai olla Epun apuna paljonkin tätä koottaessa. Lopussa kuitenkin kiitos seisoo. BB-8 on tosi hieno jo sellaisenaan, mutta kaikilla toiminnoilla maustettuna se on mielenkiintoinen vanhemmallekin Lego-fanille. BB-8:n mukana tulee jalusta, jolla sitä voi säilyttää ja vaikka esitellä ystävällistä
droidia kaikille kavereille, kun he tulevat käymään. LEGO Star Wars BB-8TM-setin suositushinta on 119,95 €.
Itsenäisyyspäivän kunniaksi pyöräytetäänkin nyt käyntiin aivan mahtava Lego-arvonta. Eli sain arvottavaksi täällä blogissa tuon hienon Lego Ninjago robottilohikäärmesetin. Samaan aikaan käynnistyy meidän Instagramissa toinen arvonta, jossa arvotaan tuollainen Lego Starwars BB-8 setti. Kannattaa osallistua molempiin arvontoihin. Tässä kuitenkin tämän blogiarvonnan säännöt.
Arvotaan siis yksi Lego Ninjago Vihreän Ninjan robottilohikäärme. Osallistua voi kommentoimalla tähän postauksen alle.
* Jos olet meidän Facebook-seuraaja, saat vielä toisen arvan, mutta muistathan mainita jos osallistut kahdella arvalla, niin tiedän laskea toiset arvat mukaan, kun suoritan arvonnan. Arvonta alkaa NYT ja päättyykin 14.12 .2017 klo 23:59. Ilmoitan voittajan täällä blogissa, mutta kannattaa jättää oma email-osoite sille tarkoitettuun kenttään, niin tavoitan voittajan helposti. 🙂 Onnea kaikille tasapuolisesti arvontaan!
* Arvonta ja postaus tehty yhteistyössä Legon kanssa.
5 v poikani on suuri Ninjago fani. Olisi huippukiva yllätys!
Facebook-seuraajana mukana aivan mahtavassa arvonnassa! Toivottavasti onni suosii
Toi lohikäärme on mieletön, meidän Aapon ehdoton toive (kaikkien muiden ninjago-legojen lisäksi). Mukana arvonnassa kahdella arvalla!
Legot on huippuja! Mukana kahdella arvalla!
Legot ovat parhaita leluja ja tämä robottilohikäärme olisi siskonpojan mielestä huippujuttu!
Kaksi Lego Ninjago- fania löytyy talosta, joten palkinto olisi oikein mieleinen!
Oi jummijammi, tästäpä riittäisi riemua meille <3 🙂
Siskonpoika rakastaisi tuota!
Kummipoikani olisi tästä todella innoissaan! 🙂
Kyllä olisi hieno! Toivottavasti onnetar suosii 🙂
Just sopiva meidän Ninjago fanille. Mukana kahdella arvalla
Legot on vaan niin😍😍 Mukana kahdella arvalla ☺
Vau! Osallistun!
Tämä olisi täydellinen lahja 7-vuotiaalle Ninjago-fanilleni!
Mukana upeassa arvonnassa kahdella arvalla. Leppoisaa itsenäisyyspäivää!
Poikani fanittaa Lego Ninjagoa. 🙂 2 arvalla mukana kisassa!
Täydellinen lahja meidän 5-vuotiaalle. 🙂
Olisipa kiva lahja ekaluokkalaiselle! Mukana kahdella arvalla 🙂
Mukana kahdella arvalla. Tämä olis joulun ehdoton lahjaykkönen meidän perheessä! 🙂
Mukana.
Lapsenlapselle antaisin lahjaksi. Tykkää niin rakennella. 2 arvalla mukana
2 arvalla mukana. 2 kummipoikaa on joten tulisi tuo vaikka joululahjaksi 🙂
Mukana arvonnassa! Olisi varmasti mieleinen joululahja kummipojalle 🙂
Mahtava arvonta, mukana kahdella arvalla! Meidän 6-vuotias legofani olisi innoissaan tällaisesta yllätyksestä. <3
Mukana kahdella arvalla. Pojalle menisi joululahjaksi.
Mukaan kahdella arvalla. 🙂
Mukana arvonnassa! 🙂
Mukana arvonnassa. Olisi varmaan meilläkin iso hitti samanikäiselle pojalle kuin Eppu.
Mukana arvonnassa yhdellä!
Ihana arvonta! Mukana kahdella arvalla 🙂
Voi…esikoinen on 5v. ja juuri “pikkulego” iässä ja päässyt niiden mukaan, pienemmät pojat – pian 3v. innoissaan puolestaan dubloista.
Mukana kahdella arvalla!!🙂
Mukana 🙂
Kahdella arvalla, ihan huikee arvonta.
Mahtava arvonta! Mukana kahdella arvalla 😀
Useampi Lego rakentaja löytyy meiltä. Olisi mieleinen yllätys!!! Yhdellä arvalla mukaan.
Kahden pojan mummu täällä osallistuu arvontaan, upea lohikäärme kelpaisi pojille taatusti.
Mukana yhdellä!
Isompi poikamme Hupu tykkää jo näistä isojen legoista, myös duplot ovat vielä käytössä. Upea arvonta johon haluan osallistua.
Mukana 🙂 Kummipojalle olis kiva lahja 🙂
Legot ovat joulun ykköstoiveita kolmen lapsen iältään 4-10 perheessä. Mukana arvonnassa siis!
mukaan yhdellä
Kummipoika tulisi erittäin iloisesti tästä. 🙂
Tuo on huippu! Mukaan 2 arvalla.
Mukana arvonnassa, kohta 6-vuotias poikani rakastaa legoja ja 4-vuotias pikkuveljensäkin usein niillä rakentelee, olisi varmasti tykätty meillä 🙂
Olen yhdellä mukana 🙂 Ihania Legoja!
Kahdella arvalla mukaan 🙂
Vautsi! Tää olis ihan mahtava lahja kummipojalle! 😍
Oi että mitkä Legot! 😍 Mukana ehdottomasti 😊
Poikani on suurk lego fani olisi ihana saada hö elme tämä 😍
Mukana 😀!
Legot ovat kyllä klassikko, johon ei ikinä kyllästy! Mukana arvonnassa yhdellä arvalla 🙂
Mukana ehdottomasti! Omalle lapselle menisi 😍
Mukana kahdella arvalla 😊👍🏻.
Meidän poika olisi aivan pähkinöinä jos saisi tuon lohikäärmeen! Mukana kahdella arvalla!
2 arpaa 🙂
Kahdella arvalla mukana, ollappa nyt onni myötä!
Hienoja! Mukana yhdellä arvalla!
Nää on meillä joulupukin listalla 😉 Kahdella mukaan.
Mukana tietysti😊
Kahdella arvalla mukana! 👌🏼 Onkin meidän 1. luokkalaisen lahjatoiveissa tuo lohikäärme. 😍
Yhdellä arvalla mukaan. Kummipojalle olisi varmasti myös mieleinen. 🙂
Mukana yhdellä arvalla 🙂
1 arpa. Kummipoika ilahtuisi varmasti tästä!
Piipputalon pappa ilmoittautuu arvontaan mukaan, pappa auttaa lasta sitten kokoamaan mielellään jos voitan.
Joulupakettii omalle pojalle, mukana yhdellä.
Tuota minun esikoinen on toivonut! Kahdella arvalla mukana 😊
Mukana arvonnassa yhdellä arvalla- tämä olisi täydellinen lahja näppäräsormiselle pikkumiehellemme 🙂
Olisipa mukava ylläri meidän lego-fanille!
Ompa mahtava arvonta 🙂
Mukana kahdella arvalla! 😊
Vau, kahdella arvalla mukana! 🙂
Kahdella arvalla mukana! Toi olisi aivan huikea yllätys 5v Ninjago- fanille! <3
Meidän 6v on valtava Lego Ninjago-fani. Vihreä lohikäärme olisi upea lahja pukinkonttiin ♡
Juuri tuo on meidän kasiveen toivelistan kärjessä, mutta sen verran hinnakas, että ei taida pukin kontista aattona paljastua, ellei nyt arpaonni suosi 🙂 Ehdottoman kivoja ja kestäviä leluja nuo legot. Itse haikailen lapsuuden Fabulandin perään..
Mukana yhdellä arvalla. Poikani on haaveillut tuosta vihreän ninjan robottilohikäärmeestä siitä asti kun näimme Ninjago elokuvan.
Tuo lihikäärme olisi meidän 7v Ninjagofanin mieleen. Kahdella arvalla mukana!
Kyllä on meidän poika Epulle kateellinen kun Epun isällä on niin cool työpaikka!
Pakko osallistua kahdella arvalla, ois yks joululahja sitten hoidettuna!
Omalle pojalle laittaisin pakettiin. Yhdellä arvalla mukana:)
ehdottomasti mukana. kahdella arvalla. 🙋♀️
Mukaan kahdella arvalla tavoittelemaan 5-2 lemppareita 😊
5-vuotiaan lemppareita siis 😊
Pojalle/isälle mutta myöskin minulle 🙂 En malta jättää legoja rauhaan.. kasailu on kivaa ajanvietettä ja yhdessäoloa <3 2 mukana
Ihana lahja olisi kummilapselle 😊
Mukana kahdella arvalla 🙂
Yksi arpa ja pukinkonttiin menisi isälle ja pojalle yhteiseksi tekemiseksi!
Tämä olisi nappi juttu yhdelle innokkaalle legofanille. Mukana kahdella arvalla 😊
Mukaan yhdellä arvalla!
Yksi arpa. Kummipojalle menisi lohikäärme lahjaksi.
Joulupukki voisi tämän tuoda ekaluokkalaiselle pojalleni 🙂
Mä oon niiiin mukana 😀 Joku ois aika intona tuollaisesta paketista!
Mukana yhdellä. Kiva yllätys jouluaatoksi.
Täällä on kolme innokasta Legofania, jotka kovasti tykkäisivät palkinnosta.
Pieni Ninjago-fani ilahtuisi tästä!
Kahdella arvalla mukana huipussa arvonnassa 🙂
Meidän pojat olisivat tästä aivan pähkinöinä 😍 Ehdottomasti mukana!
Mukana kahdella arvalla
Osallistun kahdella arvalla 😍👌
Mukana kahdella arvalla.
Mukana kahdella arvalla! Tällainen löytyi kahden poikani toivelistoilta, joten voitto olisi huippujuttu 🙂
Kahdella arvalla
Mukana ehdottomasti,5vuotiaan poikani joulun ykköstoive:) possukka81@gmail.com
Kummipojalle lohikäärme olisi unelmien täyttymys! Mukana siis ollaan 🙂
Mukaan yhdellä
Mukana
Mukana.
Hip hei! Mukana yhdellä arvalla.
Mukana yhdellä arvalla.
Meidän 6 v pojalle menisi lahjaksi. Ninjago-fani olisi super onnellinen.
Kylläpä olis hieno lahja kummipojalle lähtisi. Mukaan yhdellä arvalla.
Mukana arvonnassa
Mahtava arvonta! Täälläkin asustaa pieni legofani:)
Mukaan!
Mukana!Omalle pojalle toivoisin.
Mukana :)!
Legot on aina hyvä lahja:)
Pienen Ninjago-fanin unelma 😍 Munana!