"Nobody said it was easy. No one ever said it would be this hard " laulaa Coldplay yhdessä omista lembibiiseistäni. Ei ole todellakaan helppoa jättää kaikkea tuttua ja turvallista, ja lähteä ihan uutta kohti. Se oli kuitenkin yksi meidän pitkäaikainen haave, jota lähdettiin toteuttamaan sen jälkeen, kun mies sai hyvän työtarjouksen täältä Tanskasta. Lähdimme innokkain, mutta samalla pelonsekaisin mielin sillä ajatuksella, että ollaan niin kauan kuin hyvältä tuntuu. Ilman sen suurempia suunnitelmia paluusta tai viipymisestä. 

Eniten pelotti se, miten lapset sopeutuisivat, ja myös oman vakituisen työpaikan jättäminen Suomeen tuntui pähkähullulta. Mutta kokeiltava silti oli, silläkin uhalla, että en löytäisi täältä mitään omaa koulutustani vastaavaa työtä. Olen kerran aiemmin elämässäni asunut pidemmän ajanjakson ulkomailla, ja siitä lähtien minulla on ollut haave, että joskus voisin lähteä vielä uudelleen, vaikka edes vähäksi aikaa. Suunnittelimme, että olisin aluksi kotona, jotta lapsilla olisi helpompi lasku uuteen maahan ja mies voisi keskittyä uuden työn aloittamiseen. Alkukesästä minusta alkoi kuitenkin tuntua siltä, että haluaisin palata töihin. Minulla oli suorastaan ikävä työtäni, sitä ihan omaa juttuani. Ikävä oli myös aikuista seuraa päivisin, sitä työyhteisöä ja kaikkea, mitä siihen liittyy. Työ ja ammattini on kuitenkin tärkeä osa minua, ja se on aina ollut. En edes halua, että pelkkä äitiys määrittelee minua, vaan haluan olla myös paljon muutakin. Toki olen kiitollinen siitä, että olen saanut olla näinkin pitkään lasten kanssa kotona. Islakin täyttää kohta kolme vuotta. Mutta miten ihmeessä löytäisin töitä täältä Tanskasta? Olin kuullut ja lukenut ainoastaan aika negatiivisia juttuja ulkomaalaisten puolisoiden työnsaannista. Helppoa se ei tulisi olemaan. Itseasiassa olin täysin vakuuttunut, että en ikinä löydä mitään työtä. Kaiken kruunasi saamamme "mainoslehtinen", joka oli suunnattu expat-puolisoille. Siinä haastateltiin kuutta eri-ikäistä naista, joista yksikään ei ollut onnistunut vielä haastattelun aikaan hankkimaan töitä Tanskasta. Masennus oli kyllä lähellä, kun selailin tuota lehtistä. Olipa varsinainen mainos! 

Haimme kuitenkin varmuudeksi Islalle päivähoitopaikkaa, koska meillä ei ollut hajuakaan, kuinka helppoa tai vaikeaa sen saaminen olisi täällä Tanskassa. Jos niitä töitä vaikka löytyisikin jossain vaiheessa ja koska ainakin Suomessa päiväkotipaikan saaminen kun tuntuu olevan välillä ihan kiven alla. Lisäksi työn hakeminen käy jo ihan työstä, varsinkin ihan vieraassa maassa. Olisi myös tärkeää, että Isla alkaisi oppia vähän jotain kieltä, jolla täällä pärjää. Oman alani työpaikkoja oli kyllä avoinna täällä, mutta en tiennyt yhtään, olisiko minulla mitään mahdollisuuksia niihin. Erityisesti yksi työpaikka oli sellainen, joka vastasi ajatustani juuri sellaisesta unelmatyöpaikasta, jossa olen aina halunnut olla.

Meidän Instaseuraajat taitavatkin jo tietää, kuinka tässä sitten kävi. Minä sain töitä! Työ löytyi ihan omalta alaltani ja hyvin nopealla aloituksella. Olipa siis hyvä, että Islalla oli hoitopaikka jo valmiiksi haettuna. Olen niin iloinen uudesta työstäni, etten oikein osaa edes kuvata tätä tunnetta. Ja toki sekin tuntuu ihan mahtavalta, että omaa ammattitaitoa ja osaamista arvostetaan myös kansainvälisesti. Nyt meillä alkaakin sitten ihan uudenlainen arki, kun molemmat lapset ovat päiväkodissa, tai Eppuhan siis aloittaa jo koulun syksyllä. Arkiaamut alkavat siis ihan erilailla kuin ennen. Nyt neljän henkilön pitää ehtiä kenen töihin, kenen kouluun ja päiväkotiin. Edessä on siis ihan erilainen syksy. Jännittää ja pelottaa, mutta toki olen myös hirveän innoissani uudesta työstäni ja uusista työkavereistani. Ja oikeasti ihana olla myös aikuisten seurassa. Islan päiväkotikin on alkanut mukavasti ja lupaan kertoilla täällä myöhemmin kokemuksia tanskalaisesta päiväkodista. Siitä sitten riittääkin kerrottavaa. 🙂