Nyt oli pakko tarttua tähän aiheeseen ihan lyhyesti, koska olen nyt monta kertaa ihan lyhyen ajan sisällä törmännyt erilaisilla forumeilla aiheeseen, joka on herättänyt ajatuksia. Monet äidit ovat kertoneet tilanneensa Aliexpressiltä (kiinalainen maailman suurin kaupankäyntisivusto) tai muulta vastaavalta sivustolta erityisen halvalla lastenvaatteita ja naamiaisasuja, jotka muistuttavat hyvin paljon nyt pinnalla olevia muotimerkkejä. En edes mene nyt aiheeseen kopioinnista, vaan huoleni on enemmänkin noiden lastenvaatteiden turvallisuus, jota normaalisti valvotaan hyvinkin tiukasti. Siitä on jo aikaa, kun suunnittelin itse lastenvaatteita ja olin tuolloin aika paljon myös tekemisissä lastenvaatteiden turvallisuusohjeiden kanssa. Voin kertoa, että noita sääntöjä ja ohjeita on todella paljon. Säännöt ja turvallisuusvaatimukset varmasti muuttuvat koko ajan, mutta uskon, että perusperiaatteet säilyvät, eli lastenvaatteiden täytyy olla turvallisia.
Perimmäinen ajatus tilata esimerkiksi tuolta Aliexpressiltä jotain on varmasti saada tuotteita tosi halvalla, ja se varmasti onnistuukin. Mutta entä niiden tekstiilien turvallisuus? Tukes valvoo ja edistää turvallisuutta ja Tukesin sivuilla onkin luettavissa tekstiilien turvallisuudesta tosi hyvää tietoa. Myös täällä hyvä artikkeli aiheesta. (Suosittelen lukemaan!) Tekstiilien pitää täyttää kuluttajaturvallisuuslainsäädännössä asetetut yleiset turvallisuusvaatimukset, mutta kuka valvoo näitä Aliexpressissä myytäviä tuotteita? Tuskin kukaan.
Tiedän, että ainakin ennen tulli teki pistokokeita maahantuotaviin vaatteisiin, ja jos ne eivät täytä määräyksiä, tuotteita ei saa laittaa myyntiin. Monet tavarantoimittajat ja -valmistajat ovatkin näistä säännöistä tietoisia ja pitävät itse huolta testaamalla, että tekstiilit ovat turvallisia ja että sääntöjä noudatetaan. Mutta tuskinpa kukaan tullissakaan testailee yksittäisen kuluttajan Aliexpressiltä tilaamaa lähetystä.
Lasten ja vauvojen iho on todella herkkä erilaisille kemikaaleille ja tekstiileiden turvallisuusongelmat liittyvät usein nyörien lisäksi nikkeliin napeissa ja neppareissa, formaldehydiin, ftalaatteihin ja muihin myrkkyihin sekä pieniin irtoaviin osiin, joihin lapsi voi tukehtua. Jokainen tietysti tekee omat päätöksensä, mutta itse en ikinä tilaisi Aliexpressiltä lapsilleni käyttövaatteita. Enkä varsinkaan kopioita. Onko se harvinainen Mini Rodinin taimikäikinä vaate niin pakko saada, että haluaa samalla vaarantaa lapsen terveyden ja ostaa ehkä samalla jonkun kopion? Oh boy, voin kertoa, että itsekin suorastaan himoitsen lastenvaatteita, mutta en sentään niin paljon. Tuollaisesta paikasta ostettaessa ei voi koskaan tietää, mitä tuote pitää sisällään, missä ja miten se on valmistettu ja kuka sen on valmistanut. Ikinähän ei voida olla varmoja mistään, mutta ainakin on parempi mahdollisuus saada turvallisia vaatteita sille kaikkein tärkeimmälle, kun ostaa ne paikasta, jossa tuotteen alkuperä voidaan selvittää ja turvallisuus on kunnossa. Tarkoitus ei ole myöskään pelotella ketään. Kannattaa silti tarkasti pohtia, mitä siellä halvan hinnan takana on. Tuskin ainakaan kalliita testejä ja tuotekehitystä. Mahdollisesti takaa löytyy lapsityövoimaa ja rikollisuutta. Halpa hinta ei ole aina se oikotie onneen.
Halvalla ei saa hyvää ja jos se on liian hyvää ollakseen totta, se ei ole totta…
Hyvä ja ajatuksia herättävä kirjoitus <3
Juuri näin! Ja onhan tuo sivusto houkutteleva, sieltähän saa ihan mitä vaan, ja niin halvalla. Mutta.
Erittäin aiheellinen kirjoitus! Surettaa ettei ihmiset tajua halppiskamoissa olevia myrkkyjä. Jos ei muutamasta käyttökerrasta ole kuollut, niin sitten on turvallista… Itselläni on herkkä hajuaisti enkä mielelläni käy esimerkiksi sen yhden ruotsalaisen ketjun liikkeissä – voi sitä kemikaalien löyhkää!
Oma nenä on tässä muuten hyvä indikaattori. Jos haju vaivaa, kannattaa melkein jättää väliin.
Mielenkiinnosta kysyn, mikä liike, kun itsekin vähän samaa huomannut, mutta ajatellut, et olen ihan vainoharhainen!? 😀
Kertakaikkiaan loistava kirjoitus. Olen niin samaa mieltä!! Juuri eilen oli näistä feikkituotteista joku ohjelma telkkarissa, käänsin kesken kaiken kanavalle, niin en millään muista mikä oli. Ehkä Kuningaskuluttaja? Laittoi miettimään.
Kiitos! Ja voih, mulla on jäänyt se näkemättä. Löytyisiköhän vielä Areenasta, haluaisin kans nähdä tuon.
Kiitos erittäin hyvästä kirjoituksesta, aika herättävä oli! Yksi kysymys kuitenkin heräsi. Näin kirpparia käyttävänä, niin miten sieltä sitten uskaltaa ostaa, kun ei tiedä silloinkaan vaatteiden alkuperää? Siellä kuitenkin joku voi myydä näitä kiinaihmeitä. Itse haluaisin kuitenkin olla ostamatta uusia, jollei ole pakko 🙂
Kiitos ja hyvä jos tästä on hyötyä. 🙂 Kirpparit on ihan hyvä paikka ostaa vaatteita jos välttää nämä “kiinakama” pöydät, joissa usein myydään paljon uutta vaatetta, ja jotka usein myös erottaa omalla nenällä. Oma nenä on muutenkin hyvä indikaattori. Osa myrkyistyhän poistuu vaatteista vähitellen pesujen myötä, joten itse uskoisin, että käytettyjen vaatteiden ostaminen on hyvinkin turvallista. 🙂 Ja monet tunnetut/suuret vaatevalmistajat kyllä myös testaavat ja tutkivat tuotteitaan koko ajan, joten itse ainakin uskon, että niiden vaatteita on ihan turvallista ostaa joko uutena tai käytettynä.
Mahtavan hyvä kirjoitus! Mä myönnän olevani toisinaan hyvin epäileväinen joihinkin ihan kotimaisessa kaupassakin myytäviin lastenvaatteisiin saati sitten ulkolaisiin halpiskamoihin. En todellakaan olisi valmis herkkäihoisille lapsille mitään ostamaan vain sen takia, että saisi mahtavaan hintaan vaan sen todella ihanan ja halutun kuosin. Lasten turvallisuus ja terve tulevaisuus voittaa kaikki ihanat vaatteetkin.
Kiitos! 🙂 Ainakin vauvojen vaatteet kannattaa pesaista ennen käyttöä jos ei muuta. 🙂
Mieheni tilasi itselleen joskus hupparin jostainmistälie ja otti käyttöön pesemättä sitä. Päivän päätteeksi iho kutisi ja oli täynnä punaista länttiä !
Voih! 🙁 Juuri noin voi käydä näiden halpisvaatteiden kanssa, jotka tulevat jostainmistälie sivustolta. 😛
Hyvä kirjoitus! Olen itse atoopikko, samoin osa lapsistamme. Myin aiemmin useita vuosia lastenvaatemerkkiä, joka oli edelläkävijä esim. Ökotex-merkin saamisessa eli vaatteet olivat todellakin turvallisia ja tutkitusti haitta-aineettomia. Niiltä vuosilta sain myös paljon koulutusta ja tietoa mm.vaatteiden valmistusprosessista ja oikeinpesemisestä. Sieltä lienee lähtöisin myös se, että olen todella tarkka juuri noissa kahdessa asiassa eli mitä vaatteita ostan lapsille ja mistä sekä miten pesen vaatteita. Monesti ajatellaan esimerkiksi, että eihän sillä ole väliä, millaisella yökkärillä lapsi nukkuu tai mitä alusvaatteita käyttää. Ne ostetaan usein ns.halpatuotteita. Todellisuudessa lapsi kuitenkin pitää yökkäriä päällään noin puolet vuorokaudesta eli 10-12 tuntia päivässä! Sama alusvaatteiden kanssa. Itse ymmärsin yökkärin materiaalin merkityksen esikoisen ollessa pieni, kun poika heräsi keskellä yötä ihon kutinaan. Silloin päätin, ettei meille enää osteta “markettiyökkäreitä” (tosin nykyään marketeistakin saa Ökötex-merkillä varustettuja vaatteita). Vuosien tauon jälkeen sorruin ostamaan eräästä ruotsalaisketjun liikkeestä pojille paitapuserot, kun sain edullisesti kaikille samanlaiset. VIRHE! Vaikka olin pessyt paidat, tuli kaikkein herkkäihoisin lapsista viisi minuuttia paidan päällelaittamisen jälkeen sanomaan, että tää kutittaa. Ja kutittihan se, rintakehä oli jo punaisilla läiskillä. Nykyään pidän vähän ongelmana sitä, että vaatteita ei (ainakaan meilläpäin) saa ostettua kivijalkaputiikeista. Oikeastaan vaan ne ruotsalaisketjut pärjäävät joka paikkakunnalla. Netistä toki saa tänä päivänä kaikkea, mutta tykkäisin tunnustella materiaalia ja mahdollisesti sovittaa vaatetta lapselle tai tuumailla kahden koon välillä sopivampaa kokoa. Kuinka se vaihtaminen ja palauttaminen onkaan niin työlästä. Jos itselläni riittäisi rohkeutta ja tässä kaupungissa ostovoimaa, perustaisin juuri tietynlaisen lastenvaate(ja lelu)kaupan. 😉
Mä olen tuossa ihan samaa mieltä, että yöpukuihin ja alusvaatteisiin kannattaa panostaa. Myös omiin. 🙂 Mä tykkään myös ostaa kivijalkaliikkeistä, kun pääsee näkemään livenä. Harmi vaan, että ne taitavat olla vähenemässä koko ajan, ainakin lastenvaateliikkeet. Tykkään käydä hypistelemässä ja katsomassa jos vaan mahdollista.
Lisäksi saat luultavasti jotain ihan muuta kuin kuvassa luvataan.
Se on muuten ihan totta! Näistähän tarinoita riittääkin! 😀 Kuvat ovat yleensä ihan muuta kuin sitten se tuote, mitä sieltä Alista tms. tulee.
Minäkin tätä Alia kokeilin (en kyllä nyt enää kokeilekaan kokemukseni ja tämän kirjoituksen jälkeen), koska innostuin kun sain lapselle halvalla himoitsemansa lelun, joka Suomessa loppu, synttärilahjaksi. No, leluhan olikin sitten käytetty, mitä ei kyllä milläänlailla mainittu ja kuvassa uudesta kuva 😀 Mutta onneksi hyvässä kunnossa kuitenkin ja omalle nyt ei niin onneksi ole väliä mitä lahjaan käärii – vieraalle en olisi kehdannut antaa. Ja toteutuhan siinä se kannattamani kierrätysajatus, mutta joo vähän oli huiputuksen makua…
Ja siis tarkoitukseni ei nyt ole kehottaa ketään boikotoimaan Alia tms. mutta kannattaa aina miettiä, mitä sieltä tilaa ja mitä ei ainakaan kannata tilata. 🙂
Ilmeisesti se on vähän kuin ebay, jossa voi olla yksityisiä myyjiä ja yrityksiä ja vaikka mitä. Olen nähnyt myös paljon hauskoja kuvia, joissa on näytetty myyntikuva ja sitten kuva oikeasta tuotteesta, jossa saatu tuote ei “ihan” vastaa sitä myyntikuvaa. 🙂
MItä ihmettä! Ei kai oikeasti kukaan uskalla laittaa niitä lapselle? Voi ei 🙁
Itse asiassa aika monikin taitaa tilata ja käyttää. :-/