Tarkoitus oli postailla pojan kesävaatteista, mutta suunnitelmiin tulikin muutos. Vietin iltaa kotona yksin lasten kanssa, miehen ollessa työillallisella. Vähän jo siinä väsyneenä laittelin päivällistä meille, kun vauva kaatoi pöydässä olleet maidot niin, että maitovallankumous täytti koko keittiön pöydän, maton, lattian ja vauvan tuolinkin. Poika onneksi istui rauhassa lastenpöydän ääressä askartelemassa. Siinä sitten hetken tuskasteltuani sain sotkun siivottua, työnsin kiireessä kinkkukiusauksen uuniin ja sitten soi puhelin. Luuri tipahti lattialle kun takaani kuului iloisesti: “Äiti, katso mitä mä leikkasin!” Siinä seisoi meidän pikkumies sakset toisessa kädessä, ja toisessa kädessä valtava hiustukko, joka oli tietysti lohmaistu keskeltä otsikkoa.

Ensireaktioni oli hämmentynyt pyrskähdys, ja aloin nauraa, mutta samaan aikaan teki mieli itkeä. Tilanne oli jotenkin niin absurdi. Sitten tuli ehkä joku ruma sana. Ja lisää naurua. Poika oli itsekin tilanteesta huvittunut ja vähän hämmentynyt, mutta sitten häntä alkoi itkettää, kun hän tajusi, ettei hiuksia saakkaan liitettyä takaisin. Onneksi kello oli niin vähän, että sain vielä luottoparturin kiinni ja varattua korjaavan ajan seuraavalle päivälle. Lohduttelin poikaa, mutta manasin mielessäni ja mietin, että hän saa käyttää saksia seuraavan kerran kun täyttää 18. Tai jotain. Järkytyksestäni vähän toivuttuani tajusin, että olin työntänyt kiusauksen uuniin ilman ruokakermaa. Meillä oli sitten vähän kuivakkaa kiusausta päivälliseksi. Että näin. 

Nyt on tukka korjattu, kiitos vaan luottoparturille. Parturi varmasti arvostaisi sitä, että jätämme hiustenleikkuun jatkossa hänelle. Onneksi sentään hiukset ovat uusiutuva luonnonvara. Vaikka tämä lasten oma-alotteinen parturointi taitaa olla aika yleistä, äiti sai ikuiset traumat. Nyt olisi vertaistuki tarpeen. Onko teille käynyt vastaavaa? Tai oletteko koskaan itse pienenä leikellyt omia tai sisarusten hiuksia? Miten kävi?