Kuten jo aiemmin kerroin, suuntasimme viikonloppuna Saksaan. Tanskalaisilla on tapana käydä rajalla supermarketeissa ostamassa halpaa karkkia, olutta ja limsaa, ja tietysti ruokaa. Ihan Tanskan ja Saksan rajan tuntumassa onkin..READ MORE
Äidin vaatekaapin päivitystä syksyyn
Taisin jossain sivulauseessa mainita jo aiemmin shoppailureissusta, jonka tein pari viikkoa sitten yhden kaverin kanssa Århusiin. Olen löytänyt miehen työn kautta itselleni samanhenkistä seuraa eräästä toisesta “ulkkis” suunnittelijasta, ja niinpä eräänä torstaina leffaillan jälkeen vain päätimme, että lauantaina lähdetään Århusiin shoppailemaan. Mies tarjoutui olemaan lasten kanssa, joten pääsin viettämään tällaista “tyttöjen päivää”.
Automatka meiltä Tanskan toiseksi suurimpaan kaupunkiin kestää noin 50 minuuttia, joten sen hurauttaa ihan nopeasti. Århus onkin jo ihan kunnon kaupungin kokoinen ja erityisesti shoppailusta kiinnostuneille sieltä löytyy jos jonkinlaista kauppaa, kauppakeskusta ja puotia unohtamatta tietenkään ihania ravintoloita. Kiersimme ensimmäiseksi suosikkejamme kuten COSin, &Other Storiesin sekä muutamia kenkäkauppoja. &Other Storiesilta löysin itselleni kauniin tummansinisen villakangastakin. Sitä sovittaessani useampi muu asiakas tuli kysymään, mistä olin takin lötänyt, joten oletettavasti se näytti sitten ihan hyvältä. Tavarataloissa tuntui olevan menossa jotkut alennuspäivät ja ihmisiä tuntui olevan liikkeellä normaalia enemmän. Olisikohan nuo alet sitten kohdennettu juuri kuun vaihteessa oleviin palkkapäiviin?
Söimme lounasta ihanassa amerikkalaistyylisessä burgerravintolassa ja sen jälkeen päädyimme kiertämään Magasin Du Nord tavarataloa. Siellä oli myös jotkut alepäivät, ja esimerkiksi melkein kaikista naistenkengistä sai -20% Magasinin omalla kantiskortilla. Päädyimme sitten siinä kassajonossa hankkimaan nuo kantiskortit itsellemme ja kuittasimme kenkäostoksista mehevät alennukset. Jee, nyt on sitten ihka ensimmäinen tanskalainen kantiskorttikin hankittu! 😀
Kaverini löysi itselleen muutamat ihanat saappaat ja itse bongasin jo aiemmin ihailemani korkeakorkoiset nilkkurit. Olin aiemmin katsellut samoja kenkiä jo muualla, mutta koska tuo Billi Bi ei ole minulle tuttu merkki ei niitä tullut aiemmin sovitettua. Oma normaali kokokin natsasi, ja vaikka korkoa noista nilkkureista löytyy, ne ovat ihan mielettömän hyvät jalassa. Suosittelen siis lämpimästi, jos joku etsii itselleen mukavia kenkiä syksyksi. Ja erityisesti minua ilahduttaa, että täällä voi helposti kulkea korkeissa koroissa vaikka vuoden ympäri, kun ne hanget, korkeat nietokset loistavat poissaolollaan. Hei täältä tullaan uusi kenkäelämä!
Uusi syksyinen huivi on vielä hakusessa, mutta kaverini Sakari Sausolta lähettivät minulle viime viikolla ehkä maailman ihanimmat hanskat syksyksi. Täytyy todella kehua näitä ihania nahkahanskoja, jotka sain lahjaksi. Ne ovat simppelit, pehmeät, laadukkaat, Suomessa suunniteltu ja valmistettu käsin Euroopassa (Unkarissa) Sauson omalla tehtaalla. Ja tuo nahkalaatu on nimeltään peccary leather eli se on vähän kuin nahkahanskojen Rolls-Royce. Kuitenkin kaikki nahka, mitä näissä käytetään on toisarvoinen käyttötarkoitus. Liha menee käyttöön ja siitä jäävä “hukka”nahka menee käsinekäyttöön. Mainittakoon vielä, että tämä kaupunki Pecs, josta Sauson käsineet tulevat, on muuten ainoa paikka Italian lisäksi, jossa tehdään enää pöytäleikkuuta. Pöytäleikkuu tarkoittaa sitä, että nahka venytetään moneen otteeseen, ettei se veny käytössä, niinkuin kiinalaisilla hanskoilla on tavan käydä. Eli hurraahuuto tälle suomalaiselle käsinemerkille! Nämä ovat aivan ihanat!
Upein lelukauppa, jossa olen koskaan käynyt
Hei, täällä Tanska! Meidän viikko lähti käyntiin mukavasti, kun miehen piti lähteä tarkistuttamaan meidän uusi auto Silkeborgissa ja päätimme lähteä lasten kanssa mukaan katsomaan, minkälaisia paikkoja tässä lähistöllä oikein on. Haluan oppia tuntemaan tämän maan ja käydä niin monessa paikassa kuin mahdollista. Niinpä lähdimme lasten kanssa hengailemaan turisteina muutamaksi tunniksi keskustaan ihan vain siksi aikaa, että mies saisi autoasiat hoidettua.
Nopeasti katsottuna kaupunki ei vaikuttanut mitenkään kummoiselta paikalta, vaan se vaikutti olevan ihan tavallinen pieni tanskalainen kaupunki. Talot olivat nättejä, mutta keskusta-alue vaikutti uudemmalta kuin täällä Vejlessä, jossa asumme. Päästyämme kävelykadulle lupasin tarjota lapsille pullat jossain kivassa kahvilassa, mutta eksyimmekin muutamiin tosi kivoihin sisustusliikkeisiin matkan varrella. Shoppailutarjonta tässä pikkukaupungissa todella yllätti positiivisesti.
Seuraavaksi vastaan tuli ihanan näköinen lelukauppa Børnenes Kartel, josta emme tietenkään voineet pysyä poissa. Ja mikä upea lasten lelu- ja sisustusmaailma oven takaa avautuikaan. En ole varmasti ikinä nähnyt niin hienoa lelukauppaa. Olen toki käynyt valtavissa lelukaupoissa esimerkiksi Usassa, mutta tämän kaupan juttu ei ollut jättimäinen koko, vaan kauniit tavarat, joita liike oli täynnä. Kauppa ei kuitenkaan ollut ihan pienikään, vaan ihan hyvän kokoinen. Tässä lasten lelu- ja sisustuskaupassa ei ollut oikeastaan mitään muovista rumaa krääsää, vaan se oli täynnä kaikkia niitä ihanuuksia, joita olen ihaillut Instagramissa jo pitkään. Ja kaikki kauniit designlelut sekä lasten sisustusjutut oli kerätty kauniille puisille hyllyille sievästi järjestykseen. Katselimme ja ihmettelimme lasten kanssa kaikkia ihanuuksia vaikka kuinka pitkään ja lopuksi kysyin voisinko ottaa vähän kuvia. Henkilökunta kertoikin minulle, että kauppa oli ihan uusi ja avattu vasta viikko sitten. Heillä on myös nettikauppa, joka löytyy osoitteesta borneneskartel.dk jos joku haluaa kurkistaa niitä.
Ostin lapsille muutaman söpön pikkujutun muistoksi tuosta ihanasta leluparatiisista. Oikeasti olisin voinut ostaa vaikka koko kaupan tyhjäksi, jos olisin miljonääri. Niin ihania tuotteita siellä oli ja niin todella kauniisti esillepantuina. Upea konsepti! Tässä siis tuhat ja yksi kuvaa tuosta söpöstä lasten lelu- ja sisustusliikkeestä, jonne eksyimme. Pahoittelen valtavaa kuvamäärää, mutta liike oli varsinainen "eye candy", joten haluan jakaa tämän teidän kanssa.
Kertoilen myöhemmin tällä viikolla myös meidän viikonlopun kirppisreissusta, jonka löydöistä meidän Instan seuraajat saivatkin jo esimakua. Avasin nyt kokeeksi myös Snapchat tilin, joka löytyy nimellä Heidihei. En nyt oikein tiedä onko tuo Snappi meidän juttu, mutta kokeillaan. Eli jos jotain kiinnostaa niin Tanskan juttuja löytyy sieltä lisää aina välillä. 🙂